Kirjansa toisessa osassa Thomas Piketty käsittelee pääomien ja tulojen välisen suhteen dynamiikkaa. Hän kiinnittää huomiota siihen millaisen metamorfoosin, eli muutoksen, pääoma on tehnyt viimeisen 300 vuoden aikana. 1700- ja pitkälle 1800-luvuilla pääomalla oli vielä yleisesti kaksi muotoa: viljelymaa tai valtion velkakirjat/obligaatiot. Valtion velkakirjat edustivat Pikettyn mukaan rahan siirtymistä niiltä jotka maksoivat veroja, niille jotka keräsivät korot velkakirjoista. Tämä asetelma kuitenkin muuttui 1900-luvulla. Lisäksi toisessa osassa pohditaan sitä, mistä pääoman paluu takaisin sotien jälkeisestä pohjakosketuksestaan on johtunut, sekä miten suureksi pääoman osuus voi kasvaa osana koko kansantuloa. On mielenkiintoista, miten ihmisten käsitykset pääomasta ovat muuttuneet ajan saatossa. Nykyään vaikuttaa olevan vallalla ajatus, että pääoma on dynaamista, eli etsii jatkuvasti uusia kohteita, ottaa riskejä jne. Myös inhimillisen pääoman ja henkilökohtaisten taitojen merkitys on nostettu korkealle. Mutta onko tämä sittenkään koko totuus? Mikä on pääoman rooli nykyaikana? Onko pääoma irtaantunut perinteisistä muodoistaan? Entä mikä pelasti Pikettyn mukaan kapitalismin Marxin povaamalta tuholta? Se selviää seuraavassa kirjakatsauksessa.
Pääoman muutos Britanniassa ja Ranskassa
 |
| Thomas Piketty |
Raaka tosiasia on, että viimeisimpien saatavilla olevien arvioiden mukaan yksityinen varallisuus käsitti vuonna 2010 lähes kaiken kansallisvarallisuuden molemissa, sekä Iso-Britanniassa (99 %) ja Ranskassa (95 %)
- Thomas Piketty
Molemmissa maissa pääoman osuus kokonaistuloista noudatti samaa historiallista kaavaa: se romahti 6-7 vuoden BKT:n määrästä maailmansotien jälkeen vain 2-3 vuoden kansantuoloa (national income) vastaavaan arvoon, noustakseen uudelleen 1980-luvulta alkaen nykyiseen noin 5-6 vuoden arvoon.
Yleisesti sanottuna 1900-luvun sodat pyyhkivät pois menneisyyden, luodakseen illuusion siitä, että kapitalismi oli rakenteellisesti muuttunut.
- Thomas Piketty
Piketty pitää 1914-1980 vuosien välistä aikakautta poikkeuksena, joka johtui suurelta osin sodista. Kapitalismin logiikka ei ollut kadonnut mihinkään. Tästä muutoksesta huolimatta pääoman laatu on silti käynyt läpi dramaattisen muutoksen. Kolmen sadan vuoden kehityksen voi summata siten, että valtaa pitänyt pääomalaji: viljelymaa on kutistunut marginaaliin, kun taas rakennukset, yritys- ja finanssipääomat ovat ottaneet vallan. Pääoman luonne on siis muuttunut, mutta ei sen merkitys.
 |
| Pääomalajien osuuksien muutoksia 1700-2010. |
Oma mielenkiintoinen pääomalajinsa on maan nettopääomat ulkomailla (graafeissa violetti palkki). Kuten tiedämme, erityisesti Britannia 1800-luvun maailman mahtivaltiona hyötyi valtaisasti kolonisaatiosta. Taloushistoria ei tunne vastaavia nettopääomien omistuksia ulkomailla, kuin Britannian 1900-luvun alussa noin kahden vuoden kansantulon arvosta. Britannian omistukset tuottivat noin 5% tuottoja, joten brittien kansantulo oli tuohon aikaan 10 % korkeampi, kuin heidän BKT:nsa. Tämä mahdollisti luksuselämän eliitille. Ranska oli merkittävä siirtomaavalta myös, mutta se ei yltänyt aivan Britannian lukemiin, jääden reiluun vuoden arvoon ulkoimasten nettopääomien arvoon kansantulosta ja 5-6 % BKT:ta korkeampaan kansantuloon. Maailmansodat, suuri lama ja dekolonisaatio (Esim. Suezin kanavan menetys) tuhosivat lopulta tämän pääomalajin 1900-luvun alkupuolen aikana ja se on muuttunut jopa negatiiviseksi.
 |
| Pääomalajien osuuksien muutoksia 1700-2010. |
1800-luvulla inflaation olemattomuudesta johtuen valtion velkakirjat olivat varma ja tuottoisa sijoituskohde varakkaille. Valtioiden budjeteista merkittävä osuus meni näiden korkojen maksamiseen, muun muassa Ranskassa korkojen osuus valtion budjetista oli ajoittain suurempi, kuin koulutukseen käytetty summa. Sekä Britannian, että Ranskan budjetit olivat kuitenkin ylijäämäisiä käytännössä koko 1800-luvun johtuen jatkuvasta keskimäärin 2,5 % talouskasvusta, joten valtionvelkaa voitiin samalla lyhentää, kun osa eliitistä eli valtion korkomenoista saatavilla tuotoilla.
Saksan kehitys erosi hiukan Britannian ja Ranskan vastaavista. Ensinnäkin maatalous ja maan arvo säilytti suuremman osuuden pääomapotista pitkälle 1930-luvulle, toiseksi teollisuuteen sijoitettu pääoma oli suurempi kuin edellä mainituissa maissa. Saksan ulkomaiset omistukset olivat sitten pienempiä, koska se ei missään vaiheessa saavuttanut Britanniaan ja Ranskaan verrattavissa olevaa siirtomaavaltaa. Mielenkiintoista on, että viime vuosina Saksa on kuitenkin kasvattanut ulkomaiset omistukset jo samaan määrään, joka sillä oli ensimmäisen maailmansodan aattona. Kehitys on siis ollut tässä päinvastaista, kuin Britannialla ja Ranskalla.
 |
| Pääomalajien osuuksien muutoksia 1870-2010. |
Saksan massiivinen, sodista johtunut valtionvelka suli valtaisalla inflaatiolla, joka tosin jätti jälkensä kansalliseen mentaliteettiin, joka vaikuttaa tänäkin päivänä EU:n talouspolittiiseen debaattiin. Saksalaiset vastustavat inflaation kiihdyttämistä voimakkaasti. Valtionkapitalismi on toiminut Saksassakin ja on itseasiassa edelleen esillä: esimerkiksi Ala-Saksin osavaltio omistaa yli 15% Volkswagenin osakkeista. Silti tilanne on sama varallisuuden suhteen, eli julkinen on käytännössä nollissa ja yksityiset omistavat kaiken nettovarallisuuden.
Kaikissa maissa siis tapahtui samanlainen U-käyrä pääoman osuuden suhteessa kokonaistuloon. Piketty käy läpi maailmansotien vaikutuksia tähän, mutta ei lopulta pidä sotien tuhoja selittävänä tekijänä, sillä kaikki maat kävivät suunnilleen samanlaisen kehityskulun läpi, vaikka Saksa menetti toisessa maailmansodassa noin 1,5 vuoden kansantulon edestä pääomaa, mutta Britannia vain 10% vuosittaisesta kansantulosta.
Maailmansotien aiheuttamat budjetti- ja poliittiset shokit osoittautuivat paljon tuhoisammaksi pääomalle, kuin taistelut itsessään.
- Thomas Piketty
Inflaatio tunnistettiin 1900-luvulla keinoksi jakaa varallisuutta uudestaan. Esimerkiksi Keynes piti inflaatiota parhaana keinona keventää valtion suurta velkataakkaa ja tasoittaa kasaantunutta varallisuutta. Konservatiivipiireissä tämä ei luonnollisesti saavuttanut suurta suosiota. Inflaatio ei silti Pikettyn mukaan ole kuin tilapäinen työkalu ja lisäksi vielä vaikeasti kontrolloitava sellainen. Se ei lisäksi "valitse kohteitaan" mitenkään, vaan saattaa toisinaan iskeä pahimmin juuri köyhiin.
1970-luvulta lähtien analyysit julkisesta velkaantumisesta ovat kärsineet taloustieteen liiallisesta luottamuksesta niin sanottuihin päämies-agentti malleihin, joissa jokaisen agentin on oletettu tienaavan yhtä paljon ja omistavan yhtä paljon varallisuutta. Tällä on vältetty täysin eriarvoisuuden ja varallisuuden jakautumisen ongelmat... ...Tämä on jättänyt huomioimatta, että suuri osa julkisesta velasta on käytännössä pienen väestöosuuden omistamaa (kuten 1800-luvun Iso-Britanniassa, mutta ei vain siellä), joten velka on itseasiassa olennainen sisäisen tulonjaon väline, silloin kun se maksetaan ja silloin kun se jätetään maksamatta.
- Thomas Piketty
Suuri lama järkytti ihmisten uskoa yksityiseen kapitalismiin. Länsimaissa oli lähes poikkeuksetta 25 % työttömyyslukemia ja lopulta laissez-faire -ideologia saikin väistyä uudenlaisen sekatalouden tieltä. Myös valtioiden kontrollia ja valvontaa finanssijärjestelmästä kasvatettiin.
Sodanjälkeinen aikakausi
Sotien jälkeen 1950-luvulla nähtiin aikakausi, jolloin pääomien osuus kansantulosta oli ennätyksellisen pieni. Tähän oli syynä asuntojen hintojen lasku ennätysalas vuokrasääntelyn ja inflaation ansiosta, sekä osakkeiden ja yksityisten pääomien alhaiset hinnat kansallistamiset, suuren laman vaikutukset ja uudet sääntelypoliittiset päätökset. Valtiokapitalismi sai aivan omat mittasuhteensa Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen, kun suuri osa talouseliitistä oli Natsimiehityksen aikana tehnyt yhteistyötä valloittajan kanssa. Suuria yrityksiä, kuten Renault, kansallistettiin ja Ranskan valtio omistikin 50-luvulla arviolta 25-30 % koko maan varallisuudesta.
Läpi Trente Glorieusin (kultaiset vuosikymmenet), joiden aikana maa uudelleenrakennettiin ja talouskasvu oli voimakasta (nopeinta koskaan kansakunnan historiassa), Ranska oli sekatalous. Tavallaan kapitalistinen yhteiskunta ilman kapitalisteja, tai jollakin tasolla valtionkapitalistinen maa, jossa yksityiset omistajat eivät enää kontrolloineet suurimpia yrityksiä.
- Thomas Piketty
Tätä kukoistuskautta, jota siis kutsutaan Ranskassa nimellä Trente Glorieuses (kolme loistavaa vuosikymmentä) kesti aina 80-luvun alun konservatiivien vallankumouksen alkamiseen asti. Pikettyn mukaan Ranska siis kävi läpi kaksi valtaisaa pääomarakenteiden muutosta viime vuosisadalla, ilman että moni edes huomasi tapahtunutta.
Pääoman muutos uudella mantereella
Amerikassa pääomien metamorfoosi erosi melko täydellisesti vanhan mantereen kehityksestä. Ensinnäkin toisin kuin Euroopassa, maa oli halpaa ja toiseksi käytössä oli miljoonia orjia. Myös väestönkasvu uudelle mantereella oli niin suurta verrattuna Eurooppaan, että perintöjen merkitys oli, kuten aiemmin todettiin, merkityksetöntä. Lisäksi erona oli myös se, että USA oli itse kolonisaation "uhri", eikä missään vaiheessa päässyt mukaan klassiseen kolonisaatioon, eikä siis omistanut suuria määriä ulkomaista nettopääomaa. Kanadassa tilanne oli vielä enemmän se, että etenkin brittiläiset sijoittajat omistivat ja omistavat edelleen merkittävästi pääomaa (etupäässä luonnonresursseja) maassa.
Yhdysvallat on 1900-luvulla nauttinut paljon tasaisemmasta pääoma/palkkatulo -suhteesta, kuin Eurooppa. Tämä saattaa selittää sen, miksi amerikkalaiset suhtautuvat kapitalismiin eurooppalaisia suopeammin.
- Thomas Piketty
Thomas Jefferson allekirjoitti vuonna 1808 lain, joka kielsi uusien orjien tuomisen Yhdysvaltojen maaperälle. Orjien määrä oli kuitenkin jo ehtinyt paisua suureksi, 1770-luvun 400 000 1800-luvun alun miljoonaan. Vuonna 1860 orjien määrä oli arviolta jo neljä miljoonaa. Sisällissota päätti kuitenkin orjuuden 1865. Vuoden 1800 tienoilla orjien määrä väestöstä oli pohjoisessa noin 20 % ja etelässä jopa 40 %, mutta läheskään kaikki eivät niitä omistanee. Itseasiassa orjat olivat eräs kaikkein keskittyneimmistä pääoman muodoista. Tämä pääomalaji oli Amerikassa yhtä suuri, kuin viljelymaa.
Piketty summaa datansa perusteella, että pääoma suhteessa kansantuloon on ollut kautta historian korkeampi Euroopassa (ennen sotia 6-7 kertaa vuosittainen kansantulo, ja 5-6 nykypäivänä) kuin USA:ssa (4-5 kautta historian).
Miksi pääoma palasi takaisin sadan vuoden takaiseen asemaansa?
Ihmiset säästävät ja siten keräävät pääomia eri syistä. Toiset säästävät, jotta voivat tulevaisuudessa kuluttaa, toiset jotta voivat taata ostovoimansa tason myös eläkkeellä, jotkut tehdäkseen vaikutuksen toisiin, toiset siirtääkseen sitä jälkisukupolville, tai saadakseen valtaa sekä turvaa.
Näennäisesti stagnaatiossa olevassa yhteiskunnassa menneisyydessä kerääntynyt varallisuus saavuttaa suhteettoman merkityksen... ...Alentunut kasvu, etenkin väestön suhteen, on siten syy pääoman "paluuseen".
- Thomas Piketty
Säästämisaste on Pikettyn mukaan kytköksissä pääomien muutokseen. Taloustieteellisesti esitettynä pääoma/kokonaistulo asteeseen ß liittyy siis säästämisaste s ja kasvuaste g.
ß = s / g
Pikettyn esimerkissä, jos maan X säästämisaste on 12 % ja talous kasvaa keskimäärin 2 %, niin pääoma/kokonaistulo arvo on 600 %. Siis jos maa säästää joka vuosi 12 % kansantulostaan ja talous kasvaa 2 %, niin pitkällä aikavälillä maan pääoma/kokonaistulo asteeksin tulee 600 %. Eli maalla X on pääomaa kuuden vuoden kokonaistulon edestä. Kysymyksessä on kuitenkin pitkän aikavälin teoria, kestää vuosikymmeniä kerätä pääomia ja todistaa oikeaksi Pikettyn esittämä kaava.
Yleinen kehitys on selkeä: jos jätetään kuplat sivuun, olemme todistamassa yksityisen pääoman voimakasta paluuta vauraissa maissa aina 1970-luvulta saakka, tai toisin sanottuna uuden perimyskapitalismin syntymistä.
- Thomas Piketty
Piketty pitää siis keräämänsä datan perusteella selvänä, että olemme todistamassa uutta pääoman nousua. Tällä kertaa pääoma on myös enemmän yksityistä kuin koskaan aiemmin. Ensinnäkin julkisen omaisuuden yksityistäminen on ollut käynnissä jo 1970-luvulta lähtien läntisissä maissa. Piketty pitää tätä kuitenkin vain osasyynä. Toiseksi kiinteistö- ja osakemarkkinat ovat kuroneet kiinni 1950- ja 60 -lukujen pohjakosketustaan.
Muita pääomalajeja, joita yksityiset tahot ovat kerryttäneet viimeisten vuosikymmenten aikana ovat ns. kestävät kulutustuotteet (durable goods) kuten huonekalut, kodinkoneet etc. Näitä on keskimäärin noin 30-50 % vuosittaisen kansantulon arvosta per capita. Arvoesineitä (valuables), joita ovat korut, taideteokset, arvometallit, on puolestaan noin 5-10 % edestä. Kansalaisten vapaassa käytössä oleva tulo (disposable income) on vaihdellut historian saatossa. Vapaassa käytössä olevasta tulosta on siis vähennetty verot, pakolliset maksut, eläkkeet etc. Valtioilla ei 1900-luvulle tultaessakaan ollut laajoja velvoitteita kansalaisiaan kohtaan, joten kansalaisten vapaassa käytössä oleva tulo oli noin 90 % kokonaistulosta. Valtio siis käytti noin 10 % koko kansakunnan tuloista pääasiassa ydintoimintojen, kuten poliisin, armeijan oikeuslaitosten ja infrastruktuurin ylläpitoon. Tänä päivänä valtioiden rooli on suurempi ja vapaasti käytettävä osuus on länsimaissa yleensä 70-80 % välillä.
Kolmannen sektorin omistukset vaihtelevat paljon kulttuureittain. Esimerkiksi kirkolla on ollut historiassa valtavia omistuksia ja on osin edelleen. Yleisesti ne eivät omista yli 10 %:a maan kokonaisvarallisuudesta, yleensä luku on alle 5 %. Yhdysvalloissa yllättävän korkea: 6-7 %.
Yksityisomaisuuden myynti saattaa selittää nopeasti kasvanutta yksityisomaisuuden määrää, sillä mahdollisesti julkisia omistuksia aliarvotettiin 1970-luvun yksityistämisissä. Julkista omaisuutta on myyty usein surullisen kuuluisasti polkuhinnoilla, joka on tietysti taannut tämänkaltaisen politiikan suosion ostajien puolella. Kaikistä pisimmälle menneet yksityistämiset nähtiin kuitenkin itä-blokin maissa 1990-luvun alussa. Nämä yksityistämiset eivät siis kuuluneet mitenkään Pikettyn aiemman kaavan ß = s / g piiriin: ne olivat ainoastaan omistusoikeuksien siirtoa valtioilta yksityisille.
1970- ja 80 -luvuilla todistettiin laajaa globaalin talouden finansialisaatiota, joka muutti varallisuuden rakennetta siten, että sijoitusten ja vastattavien kasvoi paljon nopeammin kuin nettovarallisuus. Useimmissa maissa finanssitalouden sijoitukset ja vastattavat eivät 1970-luvulla ylittäneet neljän vuoden kansantuloa. Vuoteen 2010 mennessä tämä suhdeluku oli muuttunut jo 10-15 kertaiseksi, etenkin Yhdysvalloissa, Japanissa, Saksassa ja Ranskassa ja Iso-Britanniassa jopa vastaamaan 20 vuoden edestä kansantuloa, joka on historiallinen ennätys.
- Thomas Piketty
Finansialisaation mahdollistivat ristikkäininvestoinnit ja lainaamiset eri maiden, pankkien, sekä muiden instituutioiden kesken. Nettovarallisuus ei siis lisääntynyt, vaan vastaavat ja vastattavat eri instituutioiden taseissa. Piketty haluaa myös korostaa, että pääoman suhteen ei ole muuttunut se fakta, että sitä pitää jatkuvasti uusia. Eli siis kulutuksesta pitää laittaa sivuun osa pääoman ylläpitämiseksi. Maatalousyhteiskunnissa tämä osuus oli alhainen, kun taas modernissa tietoyhteiskunnassa pääomaa täytyy korjata ja korvata paljon suuremmalla tahdilla. Tämä saattaa antaa ihmisille käsityksen siitä, että pääoma on muuttunut dynaamisemmaksi.
Pääoma/työ jako 2000-vuosisadalla
Pääoman osuus kokonaistulos oli siis 1700- ja 1800 -luvuilla jossakin 35-40 % tienoilla, kunnes se putosi 1900-luvun puolessa välissä 20-25 %:iin. Tällä hetkellä pääoman osuus on noussut 25-30 %:iin. Piketty korostaa, että pääoman osuuden laskeminen ei ole yksinkertaista tai yksiselitteistä, vaan se vaatii paljon valintoja arvioijaltaan. Esimerkiksi pienyrittäjien kohdalla ei ole yksinkertaista tapaa erotella, mikä osuus yrittäjän tuloista on peräisin pääomista ja mikä työstä.
Pääomalle on saanut historiallisesti yleensä 4-5 % vuotuisen tuoton, kun kaikki pääomalajit (mm. osakkeet, kiinteistöt, talletustilit) on laskettu yhteen. Tänä päivänä tuo lukema liikkuu Pikettyn mukaan lähempänä 3-4 %. Pääomatulosta maksetaan keskimäärin noin 30 % veroa, mutta vero-optimointi on helppoa.
Taloudellista eriarvoistumista lisää se, että kiinteistöissä (joita omistaa laaja joukko kansalaisia) on alhaisempi palautusprosentti pääomalle, kuin osakkeissa joista valtavat omaisuusmassat kaikista rikkaimmilla koostuvat. Toinen eriarvoistumista aiheuttava seikka on inflaatio ja todellisten sekä nominaalisten pääomalajien ero. Todellinen varallisuus, eli kiinteistöt ja osakkeet liikkuvat inflaation ja kehityksen mukana, koska hinnat "siirtyvät" niihin, mutta nominaalinen varallisuus, kuten vaikkapa talletus pankkitilillä tai valtionvelkakirja ei noudata samaa indeksoitumista inflaatioon. Pankkitilin summa kutistuu inflaation laukatessa. Nominaalinen varallisuus onkin siksi alituisen inflaatioriskin alla. Näiden varallisuuserien koroista tuleekin vähentää inflaatio, mikäli niiden todellinen arvo halutaan määrittää.
On kaikki syyt uskoa, että suurimmat omaisuudet ovat usein myös parhaiten indeksoituja ja hajautettuja pitkällä aikavälillä, kun taas pienemmät omaisuudet - tyypillisesti käyttö- tai talletustilit, ovat kaikista pahimmin inflaation vaikutuksen alla.
- Thomas Piketty
Inflaatio on muuttanut pääomasijoittamisen maailmaa, sillä siinä missä nolla inflaation aikakaudella oli helppoa olla vuokranantaja, nykyisin sijoittajien on kulutettava enemmän aikaa kehitelläkseen sijoitusstrategoita eri pääomalajeja yhdistelemällä.
Pääoma ja tuotantofunktiot
Pikettyn mukaan pääoman palautusprosentin määrittää kuitenkin pohjimmiltaan kaksi tekijää: 1) teknologia (mihin pääomaa käytetään?) ja 2) pääoman kylläisyysaste (liika pääoma syö palautusprosenttia). Teknologialla on merkitys, koska siihen sijoitetulla pääomalla täytyy olla jotakin hyötyä tulevaisuudessa. Mikäli teknologia ei tuota mitään hyötyä, silloin sen tuottavuus on nolla ja pääomalla ei ole mitään merkitystä. Pikettyn mukaan on mahdollista ainakin kuvitella tällainen yhteiskunta, siis jossa pääomalla ei ole merkitystä. Hänen kuvailunsa vastaavat pitkälti yhteiskuntaa, jossa metsästäjä-keräilijät asuivat, mutta hekin keräsivät pääomia vähintään ravinnon säilömisen muodossa. Historiallisesti ensimmäiset pääomat alkoivat muodostua työkalujen, maankäytön kehittämisen ja asuinrakennusten muodossa.
Kaikissa sivilisaatioissa pääoma täyttää kaksi taloudellista tehtävää: ensinnäkin se tarjoaa asumisen muodon, joka voidaan mitata vuokra-arvona joka syntyy asunnon kasvattamasta hyvinvoinnin tasosta (sisällä nukkuminen vs. ulkona). Toiseksi se toimii tuotannontekijänä, tarjoten muita tavaroita ja palveluita sellaisissa tapauksissa, joissa tuotanto edellyttää maan omistamista, työkaluja, rakennuksia, toimistoja, koneita, infrastruktuuria patentteja jne.
- Thomas Piketty
Liiallinen pääomavaltaisuus tappaa palautusprosentin pääomalle. Esimerkiksi jos maatalousyhteiskunnassa kaikki maanomistus on keskittynyt muutamalle sadalle yksilölle, on loogista odottaa, että maan vuokrahinta on lähellä nollaa. Tämä on Pikettyn toinen teesi. Kysymys on hänen mukaansa työvoiman ja pääoman substituution (korvaavuuden) asteessa. Jos substituution aste on nolla, niin tuotantofunktio on täysin kiinteä: yksi uusi kone vaatii yhden uuden työntekijän jne. Mikäli taas substituutio on ääretön, kuten esimerksi täysin automatisoidussa taloudessa, ei pääoman tuotannon kasvulle ole rajoja. Todellisuus kuitenkin sijaitsee jossain näiden kahden ääriesimerkin välissä, eli yksi työntekijä voi opetella käyttämään samanaikaisesti kahta konetta jne. Kysymys on siitä, onko substituution aste alle vai yli yksi. Mikäli se on alle yksi, pääoman osuus kokonaistulosta laskee, mikäli taas yli yhden, pääoman osuus kasvaa kokonaistulosta.
Cobb-Douglasin tuotantofunktio tuli hyvin suosituksi taloustieteellisissä oppikirjoissa toisen maailmansodan jälkeen (sen jälkeen kun Paul Samuelson popularisoi sen), osaksi hyvistä syistä, mutta osaksi huonoista, kuten yksinkertaistamisesta (ekonomistit pitävät yksinkertaisista tarinoista, myös silloin kun ne ovat vain osaksi oikeassa) mutta ennen kaikkea siksi, koska stabiili pääoma/palkkatulo -suhde antaa rauhallisen ja harmoonisen kuvan sosiaalisesta järjestyksestä.
- Thomas Piketty 2014
Piketty kritisoi Cobb-Douglasin tuotantofuntiota sen liiallisesta yksinkertaistamisesta ja universaalin stabiilisuuden olettamisesta pääoman ja työn suhteessa. Erittäin pitkällä aikavälillä substituution elastisuus näyttää Pikettyn mukaan olleen enemmän kuin yksi, joka on johtanut pääoman kasvaneeseen osuuteen kokonaistulosta. Kysymys on myös siitä, että pääoman täytyy löytää uusia käyttökelposia kohteita, joita se onkin onnistunut löytämään tähän asti: robotit, paremmat kiinteistöt, tekniikka, lääketieteelliset keksinnöt etc. Pääomavaltaisuuden utopia on tietenkin täysin roboteilla toimiva talous, jossa substituutio on ikuinen.
Pikettyn kenties suurin kysymys tähän mennessä on, että onko inhimillisen pääoman merkitys historian saatossa ollut illuusio? Yleinen käsitys on, että talouskasvun ja kehityksen takana on ollut ihmistyö, taidot ja tuontoprosessien tietämys. Pääoman osuus kokonaistulosta on laskenut joka tapauksessa 1800-luvun 35-40 % osuudesta 25-30 % osuuteen, joten inhimillisen pääoman voidaan katsoa kasvattaneen asemiaan teknologian avulla. Mutta silti, vaikka taitojen ja tiedon osuus on kasvanut merkittävästi, niin on myös pääoman. Olisi silti virheoletus luulla pääoman menettäneen merkityksensä, ja että sen sijasta menestyminen yhteiskunnassa perustuisikin enemmän inhimilliselle pääomalle ja taidoille.
Vain pysyvä tuottavuuden kasvu ja populaatio voivat kompensoida pysyvää uusien pääomayksiköiden lisäämistä, kuten laki ß = s / g osoittaa... ...Stagnaatiossa olevissa yhteiskunnissa kumuloitunut varallisuus ottaa luonnollisesti huomattavan aseman.
- Thomas Piketty
Pikettyn mukaan maailmansotien jälkeen on ollut vallalla yleinen oletus siitä, että inhimillinen pääoma on marssinut perinteisen pääoman yli, ja että tämä on ollut luonnollinen osa kehityksen prosessia jonka on mahdollistanut teknologinen kehitys ja taloudelliset voimat. Teknologinen kehitys onkin kasvattanut tarvetta myös ihmisten osaamiselle ja asiantuntemukselle. Moderni kasvu, joka johtuu sekä tuottavuuden kasvusta, että osaamisen diffuusioitumisesta yhteiskunnassa (koulutus), on tasoittanut pääomien kasautumista riittävästi, jotta Marxin ennustama kapitalismin kuolema ei ole tapahtunut. Mutta, (tämä on tärkeä mutta) mikään ei ole poistanut pääoman syviä rakenteita tai sen makroekonomista merkitystä, eli suhdetta työstä saatavaan tuloon.
Lähde: Piketty, Thomas (2014) Capital in the Twenty-First Century. The Belknap Press of Harvard University Press. E-book.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti