Piketty ja Pääoma 2000-luvulla OSA 1

Tässä neljä osaisessa tekstisarjassa käyn läpi ranskalaisen taloustieteen professorin Thomas Pikettyn mahtipontisen Capital in the 21st Century - teoksen. Teoksen ensimmäisessä osassa Piketty käy läpi tulojen ja pääoman kehitystä ja perusteita viimeisen 300 vuoden ajalta. Ensimmäinen osio tarjoileekin eniten taloushistoriasta kiinnostuneille. Piketty haluaa omien sanojensa mukaan pureutua enemmänkin tuloerojen rakenteellisiin syihin ja nostaa esille kysymyksiä liittyen juurikin rakenteiden oikeudenmukaisuuteen. Itse eriarvoisuutta hän ei pidä välttämättä huonona asiana, kysymys on enemmänkin siitä, millä perusteilla taloudellinen eriarvoisuus ollaan valmiita hyväksymään. Pikettyn tarkoituksena oli kirjoittaa kirja, joka ei olisi taloustieteellinen siinä mielessä, kuin se nykyään mielletään (matemaattisena, hyvin tiukasti tarkkaan rajattuihin kysymyksiin pureutuvana), vaan enemmänkin yhteiskuntatieteellinen. Hänen mukaansa Capital on yhtä paljon kirja historiasta, kuin taloudesta. Hän kritisoikin nykytaloustiedettä liiallisesta matemaattisesta suuntautumisesta, joka eristää taloustieteen ikään kuin omaksi loogiseksi kuplakseen ympärilla olevasta kompleksisesta maailmasta.

Tavallaan olemme samassa 2000-luvun alussa, kuin esi-isämme olivat 1800-luvun alussa: todistamme suuria muutoksia taloudessa ympäri maailman ja on hyvin vaikea tietää, kuinka mittavasti ne realisoituvat tai miltä globaali varallisuuden jakautuminen näyttää sekä maiden sisäisesti, että niiden välillä muutaman vuosikymmenen kuluttua. 1800-luvun taloustieteilijät ansaitsevat tunnustuksen varallisuuden jakautumista koskevien kysymysten asettamisesta taloustieteellisten analyysien keskiöön, sekä pitkäaikaisten trendien tutkimisesta. Heidän vastauksensa eivät aina olleet tyydyttäviä, mutta ainakin he kysyivät oikeita kysymyksiä.


- Thomas Piketty

Vaurastumiskeskustelun historia

Varallisuuden jakautuminen on herättänyt yhteiskunnallista keskustelua satojen vuosien ajan, kannat ovat olleet jossain Karl Marxin, joka uskoi pääoman lopulta kasaantuvan yksiin käsiin, ja Simon Kuznetsin, joka taas uskoi kilpailun ja teknologisen kehityksen tasoittavan ja harmonisoivan luokkaeroja, välissä. Marxin ajattelun loppupäätelmänä oli, että kapitalismi tulisi sortumaan omaan mahdottomuuteensa, koska pääoma kasaantuisi liiaksi. Talousliberaalit taas näkivät markkinat itseään tasapainottavana systeeminä, jonka toimintaan ei pitäisi puuttua, kuten esimerkiksi Adam Smithin metafora näkymättömästä kädestä hyvin havainnollistaa. 1800-luvulla Marxin ajattelu oli vahvimmillaan, hän näki pääoman keskittyvän teolliset tuotantovälineet omistaville kapitalisteille. David Ricardon ajattelu vuosisata aiemmin oli saman suuntaista, mutta hän piti olennaisempana pääomana maa-aluiden omistusta.

Varallisuuserojen kvantitatiivinen tutkiminen länsimaissa tuli mahdolliseksi 1900-luvun alussa, kun ekonomistit alkoivat kerätä dataa valtioiden kansallistulosta ja progressiivista verotusta alettiin implementoimaan ensimmäisen maailmansodan molemmin puolin. Tätä aiemmin käytettävissä oleva data on heikompilaatuista ja perustuu enemmänkin kvalitatiiviseen analyysiin. 1800-luvulla varallisuuserojen kasvu oli valtaisaa - palkat olivat stagnaatiossa kautta länsimaiden, vaikka talouskasvu olikin suurta.  1870-1914 vuosien välillä varallisuuserojen kasvu sentään pysähtyi, mutta toisaalta ei kaventunutkaan. Pikettyn mielestä onkin mielenkiintoista miten kehitys olisi jatkunut ilman maailmasotien aikakautta, joka paradoksaalisesti kaikesta kärsimyksestä huolimatta sai varallisuuserot kaventumaan, ja oli ainutlaatuinen aikakausi historiassa. Tämän jälkeen on kuitenkin siirrytty hiljalleen aikakaudelle, jossa varallisuuserot kasvavat rakenteellisten muutosten seurauksena. Piketty pitää Marxin esittämiä kysymyksiä pääoman evoluutiosta yhtä tärkeinä nyt, kuin ne olivat 150 vuotta sittenkin, mutta hän ei näe kapitalismia yhtä destooppisesti, kuin Marx. 

Ei ole olemassa mitään perustavanlaatuista syytä, miksi pitäisi uskoa talouskasvun olevan automaattisesti tuloeroja tasapainottavaa. Liian kauan aikaa on kulunut siitä, kun meidän olisi pitänyt laittaa eriarvoisuuden kysymys takaisin taloustieteellisen analyysin keskiöön, ja alkaa kysymään niitä kysymyksiä, jotka nousivat ensimmäisen kerran esille jo 1800-luvulla. Liian kauan ekonomistit ovat vältelleet varallisuuden jakautumisen kysymystä, osaksi Kuznetsin optimististen päätelmien vuoksi ja osaksi taas taloustieteessä vallinneen, agentti-päämies -teoriaan perustuvia yksinkertaistavia matemaattisia malleja kohtaan syntyneen innostuksen vuoksi.  

- Thomas Piketty

Kuznetsin ja useiden muiden talousliberaalien mukaan nouseva vuorovesi nostaa kaikkia veneitä. Tällä viitattiin siihen, miten kasvu ja teknologinen kehitys tasoittaisi varallisuuseroja.

Tulo ja pääoma

Piketty määrittelee tulon (income) siten, että se koostuu:

1) työstä saatavasta tulosta (palkat, bonukset, muut edut) ja
2) pääomatuloista (vuokrat, osingot, rahoitusinstrumentit, teolliset koneet)

Tämä ero on olennainen, sillä mikäli pääomatulojen osuus koko kansantulosta kasvaa liikaa ja samalla siis palkkojen osuus vähentyy olemme Pikettyn mukaan ongelmissa. Palkkojen osuutta voidaan teoriassa kasvattaa tiedon ja osaamisen diffuusioitumisella, eli että eri työntekijöiden taidot ovat niin erikoistuneita ja vaikeasti korvattavissa tai hankittavissa muualta, että palkat kasvat. Tosiasiassa kuitenkaan asia ei ole näin yksinkertainen, joka on huomattu viime vuosikymmeninä esimerkiksi valtavissa työn ulkoistuksissa kehittyviin maihin. Kasvu voi hyödyttää Pikettyn mukaan  joitain ja heikentää toisia. Koulutuksen avulla voidaan yrittää pitää käynnissä tiedon ja osaamisen diffuusiota yhteiskunnassa, mutta tämä ei välttämättä riitä nostamaan työstä saatavan tulon osuutta riittävästi pääomiin nähden.

Piketty pitää tuloerojen kasvun (divergence) syynä erityisesti 1) huippupalkansaajien ja tavallisten palkansaajien eron räjähdysmäistä kasvua, sekä 2) heikon kasvun aikana tapahtuvan pääoman osuuden kasvamista tuloista. Näistä etenkin jälkimmäinen on hänen mukaansa vaarallinen kehitys.

Ylimmillä johtajilla on suurimmaksi osaksi valta asettaa heidän oma ansiotasonsa, joissain tapauksissa jopa ilman rajoituksia ja useimmissa tapauksissa ilman mitään selkeää yhteyttä heidän omaan tuottavuuteensa, joka toisaalta on hyvin vaikeasti arvioitavissa etenkin suurissa organisaatioissa. Tämä ilmiö on havaittavissa etenkin Yhdysvalloissa ja vähemmässä määrin Iso-Britanniassa, ja voi olla osin selitettävissä sosiaalisten ja fiskaalisten normien historialla viimeisen vuosisadan aikana. Ilmiö on vielä heikosti havaittavissa muissa vauraissa maissa, kuten Japanissa, Saksassa, Ranskassa sekä muissa manner-Euroopan maissa, mutta trendi osoittaa samaan suuntaan. 

- Thomas Piketty

Pääoma ja talouskasvu

Pikettyn teorian ytimessä on seuraava helposti ymmärrettävä taloustieteellinen malli, jota hän kutsuu epätasa-arvoisen tuloerokehityksen perusteelliseksi syyksi:

r > g

jossa r = vuosittainen palautusprosentti pääomalle, ja g = prosentuaalinen talouskasvu. Tämä tarkoittaa sitä, että kun pääoman tuotot ylittävät riittävän pitkäaikaisesti talouskasvun, taloudellinen epätasa-arvo kasvaa. Tällaisessa tilanteessa peritty varallisuus alkaa dominoida yhteiskunnassa ja saattaa johtaa tilanteeseen, jossa modernit länsimaiset arvot joutuvat taloudellisten voimien kanssa vastakkain. Tällainen tilanne on Pikettyn mukaan vallinnut teollisen vallankumouksen alusta alkaen lukuunottamatta tuota jaksoa ensimmäisen maailmansodan ja 1980-luvun välillä. Piketty nostaa esille myös demografisen kehityksen: mikäli väestö kasvaa nopeasti, perityn varallisuuden merkitys on vähäinen koska suurin osa lapsista ei saa paljoakaan vanhemmiltaan. Toisin on kuitenkin, jos maan väestönkasvu on stabiili tai jopa laskussa. Tällöin peritty varallisuus nousee olennaisemmaksi. Piketty selittää tällä osin USA:n ja manner-Euroopan välisiä näkemyseroja: USA:n väkiluku on kasvanut reilun 200 vuoden aikana 100 kertaiseksi, kun taas esimerkiksi Ranskassa se on samassa ajassa vai tuplaantunut. USA:ssa siis suhtautuminen perintöihin on ollut historiallisesti merkityksetöntä. Koska uusia mantereita ei kuitenkaan enää ole, eikä maailman väkilukukaan voi kasvaa satakertaiseksi, on USA:n tapausta pidettävä Pikettyn mukaan enemmänkin poikkeuksena, kuin sääntönä. Euroopan maiden historiallinen kehitys antaa paremman vertauskohdan tulevaisuuteen.

Pääoma ja ansiotulot

Allokaation peruskysymyksen ytimessä on aina ollut se, kuinka paljon tuotosta saa pääoman omistava ja kuinka paljon itse työn tekevä taho. Ennen teollista vallankumousta allokaation ongelma oli maanomistajien ja talonpoikien välinen, teollisen vallankumouksen jälkeen kapitalistien ja työväen.

Symbolisesti  pääoma- ja palkkatulojen eriarvoisuus on kysymys joka herättää paljon tunteita. Se ristiää yleisten käsitysten kanssa siitä, mitä pidetään oikeudenmukaisena ja mitä ei, joten on vähemmän yllättävää, jos tämä johtaa ajoittain fyysiseen väkivaltaan. 

- Thomas Piketty

Niiden jotka eivät omista muuta kuin oman työvoimansa saattakin olla vaikeata hyväksyä pääomat omistavien tahojen saamat suuret tuotot työstä, jonka he tekevät. Pääomalle menevän osuuden määrä vaihtelee Pikettyn mukaan neljäsosasta jopa puoleen erityisen pääomaintensiivillä aloilla, kuten kaivosteollisuudessa. Toisaalta taas mikäli pääoma ei saisi mitään, vaan kaikki tuotto menisi työn tekeville, ei investointia tapahtuisi ainakaan nykyisen talousjärjestelmämme kontekstissa.

Pitkän aikaa oli yleisesti hyväksytty, vähän kritisoitu ja alan kirjallisuudessa toistunut käsitys ekonomistien joukossa, että pääoman ja ansiotulon osuus kansantulosta oli tasapainossa pitkällä aikavälillä, siten että ansiotulon osuus oli 2/3 ja pääoman 1/3.  

- Thomas Piketty

Pääoman osuus allokaatiosta putosi 1950-luvulla kaikkien aikojen pohjalukemiin. Tämän jälkeen pääoma alkoi kuitenkin kasvattaa osuuttaan ja Piketty esittääkin erityisesti Thatcherin ja Reaganin aloittaman konservatiivien vallankumouksen, Neuvostoliiton romahduksen ja pääomien vapauttamisen johtaneen meidät nykyiseen tilanteeseen, jossa pääoma on palannut samaan asemaan, jossa se oli viimeksi ennen maailmansotia.   

Kansantulo

Kansatulo (National Income) on yhtä kuin kotimainen tuotanto plus nettotulot ulkomailta. Se tarkoittaa yhteenlaskettuna kaikkia tietyn maan kansalaisten tiettynä vuonna keräämiä tuloja. Kansantulo ei siis ole sama asia, kuin bruttokansantuote (Gross Domestic Product), joka mittaa jonkin maan kokonaistuotannon. Kansantulossa BKT:sta vähennetään pääoman kuluminen, joka Pikettyn mukaan on länsimaissa nykyään noin 10% BKT:sta. Tämä pääoman kuluminen on ensin maksettava, muussa tapauksessa talous supistuu jatkossa. Näin saatava nettokansantuote onkin näin yleensä 90% BKT:sta. Tämän jälkeen lisätään tai vähennetään nettotulo ulkomailta. Tästä siis johtuukin, että jonkin maan kansantulo voi olla paljon suurempi tai pienempi, kuin BKT. Kovin suuria eroja ei yleensä voida pitää yllä pitkään ilman jonkinlaista pakkovaltaa, ja nykyään maailman maat ovatkin Pikettyn mukaan yllättävän tasapainossa keskenään, noin 1-2 % marginaalin päässä.

Kansantulo koostuu pääomatuloista ja ansiotuloista. Pääoma sisältää siis kaikenlaisen omaisuuden, kuten kiinteistöt, tehtaat, infrastruktuurin, koneet, patentit, rahoitusinstrumentit jne. Pääoman omistaa joku yksityiset toimijat (ihmiset, yritykset), valtiot tai kolmannen sektorin toimijat, eli säätiöt, kirkot jne. Ihmispääomaa Piketty ei sisällytä kirjassaan käyttämään pääoman määritelmään. Tämä johtuu siitä, että ihmispääomaa ei voida orjuudesta vapaissa yhteiskunnissa mitenkään omistaa kenenkään muun, kuin itse ihmisen toimesta. Piketty sisällyttää pääoman määritelmäänsä myös muunlaisen pääoman kuin sellaisen joka on tuotannollisessa käytössä, kuten esimerkiksi kullan tai asunnon jossa omistaja itse asuu.

Pääoma kaikissa muodoissaan on aina näytellyt kaksiosaista roolia, toisaalta arvon säilyttäjänä ja toisaalta tuotannontekijänä. Sen vuoksi päätin, että on yksinkertaisempaa olla tekemättä jakoa varallisuuden ja pääoman välillä.

- Thomas Piketty

Kansallisvarallisuus (National Wealth) taas muodostuu yksityisestä ja julkisesta varallisuudesta. Pikettyn mukaan julkinen varallisuus on nykyään käytönnössä merkityksetöntä, sillä se on valtioiden velkaantumisen vuoksi usein jopa negatiivista.

Tulo on virta, se vastaa tuotettujen tuotteiden määrään ja niiden jakamiseen tiettynä ajanjaksona, joka on usein vuosi. Pääoma on varasto, joka vastaa kokonaisvarallisuuden omistamiseen tiettynä hetkenä ajassa. Tämä varasto tulee varallisuudesta, jota on hankittu tai jota on kerääntynyt kumulatiivisesti kaikkien aiempien vuosien aikana.

- Thomas Piketty

Pääoma/ansiotulo kerroin saadaan, kun koko pääoma jaetaan vuoden aikana maksetuilla ansiotuloilla. Länsimaissa tuo kerroin on nykyään noin 5-6, joka tulee keskimäärin noin 30-35 000 euron tuloista per capita, sekä 150-200 000 euron varallisuudesta per capita vuositasolla. Tämä kerroin ei tietenkään kerro mitään itse maan sisäisestä jakaumasta, mutta se kertoo pääoman tärkeydestä kunkin maan osalta. Piketty esittää kapitalismin ensimmäiseksi pääsäännöksi:  

a = r × ß

jossa a = kansantulo, r = palautusprosentti pääomalle ja ß = pääoma/ansiotulo kerroin. Eli siis jos r = 5 ja ß = 6, niin silloin a = 30 (prosenttia), eli pääoman osuus kansantulosta. Tämä tarkoittaisi, että 30 000 euroa per capita jakaantuisi siis 21 000 euroon ansiotuloja ja 9000 euroon pääomatuloja. Jokaista asukasta kohti varallisuutta oli esimerkissä 180 000 euroa, joten 9000 euroa edustaa viittä prosenttia tästä summasta. Pikettyn mukaan tämä on peruslaki, koska se sisältää kolme kapitalistisen järjestelmän peruselementtiä 1) pääomien tuoton, 2) pääoma/ansiotulo kertoimen ja 3) pääoman osuuden kokonaistulosta.  

Pääoman tuotto vaihtelee tietenkin sen sisältämän riskin mukaan, esimerkiksi asuntojen osalta lukema on paljon alhaisempi, kuin osakkeiden. Esimerkkeinä Piketty käyttää miljoonan arvoista asuntoa Pariisissa, jonka vuokra voisi olla noin 2500 euroa kuukaudessa, eli 30 000 euroa vuodessa. Tällöin pääoman tuotoksi tulisi 3 %. Toisena esimerkkinä hän käyttää yritystä, joka tuottaa 5 miljoonan euron pääomallaan miljoonan arvosta tavaroita vuosittain. Miljoonasta 600 000 menee palkkoihin ja 400 000 omistajien voittoihin, joten pääoman tuotto on 8 %.

Kapitalismin toisena perussääntönä Piketty pitää, että mitä korkeampi säästämisaste on ja mitä alhaisempi kasvu on, sitä korkeampi on pääoma/ansiotulo kerroin.

Kansallinen tilinteko

Kansantulosta ja pääomista alettiin kiinostua 1700-luvun alussa eri puolilla maailmaa. Ensimmäisten laskutoimitusten päämääränä oli laskea kokonaisarvo kaikelle maalle, joka oli sen ajan tärkein pääoman muoto. Vasta 1 ja 2 maailmansodan välivuosina alettiin toimittaa vuosittaista tilastotietoa valtioiden taloudesta. Pikettyn mukaan tiedontuottamisen suurena syynä oli suuri lama, jonka nähtiin suurelta osin johtuneen nimenomaan taloudellisen datan puutteesta.   

Maapallon väkiluku on lähellä seitsemää miljardia vuonna 2012 ja globaali bkt on hiukan yli 70 biljoonaa euroa, joten globaali bkt per capita on lähes tarkalleen 10 000 euroa. Jos vähennämme 10 % pääoman poistoja ja jaamme lopun 12:lla, tulee kuukausittaiseksi per capita tuloksi noin 760 euroa, joka voi olla selkeämpi tapa havainnollistaa. Toisin sanoen jos globaali tulo olisi jaettu tasan kaikille maapallon asukkaille, jokainen saisi kuukaudessa nooin 760 euroa. 

- Thomas Piketty

Tämän tiedon ansiosta meillä on kuitenkin mahdollisuus myös seurata pidemmän aikavälin kehitystä eri maiden ja mantereiden välillä ja sen Piketty tekeekin kirjassaan. Meneillään on hänen mukaansa megatrendi, jossa Euroopan ja Amerikan osuus teollisesta tuotannosta putoaa 1900-1980-lukujen välisestä dominanssista (noin 80%) jonnekin 20-30 % tuntumaan tämän vuosisadan aikana, ollen nyt noin 50%.  Piketty kuitenkin arvioi globaalin eriarvoisuuden kehitystä mielummin alueellisesti kuin mannerten välisesti, koska esimerkiksi Euroopan sisällä ovat erot valtavat. Ansiotuloissa erot ovat globaalisti kaventumassa, mutta pääomatuloissa eivät. Rikkaiden maiden kansantulo on isompi kuin niiden kotimainen tuotanto ja maksajina ovat köyhät maat. Kuitenkin lukuunottamatta Afrikkaa maailma on suhteellisen hyvin tasapainossa pääomien omistuksien suhteen.

Yhteenvetona: historiallinen tieto osoittaa, että pääasiallinen mekanismi eriarvoisuuden vähentymiselle sekä kansainvälisellä, että kansallisella tasolla on tiedon ja osaamisen diffusioituminen. Toisin sanoen köyhät ottavat kiinni rikkaita, koska he saavuttavat saman teknologisen osaamisen tason, taidot ja koulutuksen, eivätkä ne ole vain rikkaimpien oikeus. 

- Thomas Piketty

Talouskasvusta

Piketty esittää epäilyksensä siitä, että kasvu voisi jatkua tällä vuosisadalla samanlaisena, kuin se oli edellisellä vuosisadalla. Piketty jakaa kasvun kahteen olennaiseen elementtiin 1) väestönkasvuun ja 2) per capita tuotannon kasvuun. Väestönkasvua hän pitää erityisen tärkeänä talouskasvun kannalta, koska se vähentää perintöjen merkitystä taloudessa, kun jokaisen sukupolven on rakennettava itse itsensä. Toisaalta taas mikäli kasvu per capita on suurta, esimerkiksi kymmenenkertaistuminen per sukupolvi, on perintöjen osuus myös vähäinen, koska ne ovat sukupolven päästä niin pieni osa kasvavaa kakkua.

Stagnaatiossa oleva, tai mikä pahempaa, vähentyvä väestö kasvattaa aiempien vuosien aikana kumuloituneen pääoman vaikutusvaltaa. Sama pätee taloudelliseen stagnaatioon, hitaassa kasvussa on todennäköistä, että pääoman tuottoprosentti on paljon kasvun prosenttiosuutta korkeampaa. Tämä, kuten esitin johdannossa, on pääasiallinen tekijä joka johtaa pitkällä aikavälillä kohti suurempaa taloudellista eriarvoistumista varallisuuden jakautumisessa. Historiallisesti pääomavaltaiset yhteiskunnat, joissa hierarkia määrittyy pääasiassa perityn omaisuuden kautta (pätee sekä feodaalisiin maatalousyhteiskuntiin, että 1800-luvun Eurooppalaisiin valtioihin) voivat nousta ja esiintyä vain alhaisen kasvun aikana. 

- Thomas Piketty

Kasvun tiellä on Pikettyn mukaan muun muassa kasvanut palveluiden osuus taloudesta, joka on useassa länsimaassa 70-80 % välillä. Palvelut eivät näet halpene ajan myötä, vaan säilyttävät suunnilleen samanlaisen hintatason. Esimerkiksi polkupyörän hinta on saatu laskemaan  siten, että kun työläinen vielä 1880-luvulla joutui investoimaan puolen vuoden palkkansa siihen, oli se laskenut jo alle viikon palkkaan 1960-luvulla. Vastaavasti parturipalvelun hinta ei olennaisesti alentunut tuona aikana ostovoimaan nähden. Piketty asettaa talouskasvun ennusteekseen 1,2 % vuotuisen kasvun, jota pitää jonkinlaisena keskitienä synkempien arvioiden (Robert Gordon) ja valtavirta-ajattelussa esiintyvän 3-4 % välillä.  

Inflaatiosta

Piketty sanoo, että inflaatio on pitkälti 1900-luvun ilmiö. 1820-1913 välisenä aikana inflaatio oli hyvin hillittyä pidemmän aikavälin näkökulmasta, vaikkakin tilapäisiä kriisejä tapahtui. Piketty löytää tästä myös esimerkkejä kirjallisuudesta, jossa hänen mukaansa vielä ennen sotia rahaa ja henkilön tienaamaa summaa pidettiin selvänä mittarina tämän elintasosta. Kaikilla oli pitkään säilynyt käsitys siitä, minkälaisen elintason esimerkiksi 1000 punnan vuosituoloilla sai. Myös valuuttojen vaihtokurssit olivat vuosikymmeniä hyvin samanlaisissa lukemissa, rahan merkitys oli paljon staattisempi kuin maailmansotien jälkeen alkaneena aikana. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nimittäin alkoi suuren inflaation aika. Valtiot tarvitsivat rahaa sotiin ja luopuivat hiljalleen kultasidonneisuudesta, johon palaaminen ei enää onnistunut sodan jälkeen. Rahan merkitys oli muuttunut pysyvästi.

Tässä oli ensimmäinen Capitalin neljästä pääluvusta, seuravassa kirjoituksessa käydään läpi toinen pääluku, jonka aiheena pääoma/ansiotulo -osuuden dynamiikka.

http://akilleenkanta.blogspot.fi/2014/06/piketty-ja-paaoma-2000-luvulla-osa-2.html


Lähde:

Piketty, Thomas (2014) Capital in the Twenty-First Century. The Belknap Press of Harvard University Press. E-book.