Joseph Tainter - ajatuksia historiasta, yhteiskunnista, kompleksisuudesta ja tulevaisuudesta

Voi kuulostaa erikoiselta, että antropologiaan, arkeologiaan ja historiaan uransa omistaneella professorilla voisi olla jotakin annettavaa meille nykyajan modernien ongelmien kanssa tuskaileville, mutta se saattaa hyvinkin olla harha. Nimittäin amerikkalainen Utahin yliopiston ympäristö- ja yhteiskuntatieteiden professori Joseph Tainter on hahmo, jonka yli 30 vuoden aikana tekemä tutkimustyö on alkanut nousta nopeasti esille talous-, resurssi-, ja ympäristökriisien jatkuessa. Olen saanut useita kysymyksiä viime vuosien aikana liittyen Tainterin kirjoituksiin, joten tämän tekstin kirjoittaminen tuntui hyödylliseltä ajatukselta. Aluksi on paikallaan huomauttaa, että Tainter ei tarjoa minkäänlaisia ratkaisuja edellämainittuihin ongelmiin, sen sijaan hän pyrkii selittämään niiden perimmäisiä syitä äärimmäisen perusteellisella tavalla. On myös tärkeää yrittää ymmärtää miten ongelmat ovat syntyneet, vaikka ratkaisuja ei olisikaan vielä keksitty. Niiden keksiminen on epäilemättä lähempänä silloin kun tietoisuus nykytilanteesta on mahdollisimman hyvä. 

We don't prepare for the future, basically we verge from crisis to crisis

- Joseph Tainter

The Collapse of Complex Societies

Tainterin tuotannosta ehdottomasti tunnetuin teos on vuonna 1988 ilmestynyt The Collapse of Complex Societies, kompleksisten yhteiskuntien romahdus. Tainter kertoo kirjansa kirjoittamisen syyksi tuskastumisen laajaan, mutta epätäydelliseen kirjallisuuteen yhteiskuntien romahduksesta. Hänen mukaansa universaalia teoriaa siitä, miksi yhteiskunnilla on ollut tapana romahtaa, ei oltu yritetty luoda, joten hän päätti yrittää sellaisen luomista. Tainter piti olennaisena sitä, että hänen teoriansa pyrki luomaan yleismallin siitä, miksi kompleksisen yhteiskunnan romahdus tapahtuu. Hän ei ollut kiinnostunut yksittäisistä tai mystisiksi tulkitsemistaan malleista, joita kirjallisuus oli täynnä. Tainter kritisoi jopa poikkeuksellisen voimakkaasti tunnetuimpia klassikoita, kuten Oswald Spengleriä ja Arnold J. Toynbeetä niiden selitysmallien tieteellisistä puutteista. Tainterin mukaan selitykset, joissa esimerkiksi verrattiin yhteiskunnan elinkaarta ihmisen elinkaareen, olivat luonteeltaan mystisiä, eivät tieteellisiä. Hänen mielestään nämä mallit eivät tarjonneet kunnollista vastausta kysymykseen, miksi yhteiskunnat romahtavat.

Mitä romahdus sitten tarkoittaa? Tainter määrittelee sen äkilliseksi yhteiskunnallisen kompleksisuuden alentumiseksi, joka tarkoittaa erilaisten virtojen (informaatio, resurssit, energia) vähentymistä tai jopa kokonaista pysähtymistä, sekä sosiaalisten roolien (ammattien) vähentymistä. Yhteiskunta menettää rakenteensa ja organisatorisen kykynsä kontrolloida alueellaan olevia ihmisiä, tavaravirtoja, informaatiota jne. Tunnusmerkkeinä tästä on yleensä nälänhätä, infrastruktuurin rapistuminen ja ihmisten maailman "pienentyminen" liikkuvuuden ja tiedon virtojen vähentyessä. Alentunut kompleksisuus näkyy yhteiskuntien kykenemättömyytenä ratkaista niiden eteen tulevia ongelmia, kuten hyökkääviä vihollisia, ympäristökatastrofeja tai sisäisiä ongelmia. Tainterin teorian keskiössä on nimenomaan kompleksisuus, tarkemmin sosiaalinen kompleksisuus ja sen kehitys. Kompleksisuuden käsitteestä tarkemmin seuraavassa kappaleessa. Yksinkertaistettuna yhteiskunnat kehittyvät kasvattaen samalla kompleksisuuttaan. Kompleksisuus maksaa, joten sitä joudutaan rahoittamaan eri lähteistä. Rooman valtakunnassa rahoittajina toimivat talonpojat ja heidän viljasatonsa. Nykyisessä yhteiskunnassamme rahoittajina ovat pääosin fossiiliset polttoaineet ja ihmistyö enenevässä määrin vain vielä automatisoimattomien prosessien hallinnan osalta.

A society or other institution can be destroyed by the cost of sustaining itself.

– Joseph Tainter

Kompleksisuuden kasvaminen juontuu yhteiskuntien perimmäisestä tarpeesta ratkoa niiden eteen tulevia ongelmia innovaatioiden avulla. Alentuva rajahyöty astuu kuitenkin peliin jossakin kohtaa: uudet ongelmat ja niiden ratkaisut tuottavat entistä vähemmän nettohyötyä yhteiskunnalle, jolloin vaarallinen kehitysvaihe alkaa. Ongelmienratkaisua ei voida lopettaa vapaaehtoisesti, koska se tarkoittaa jo itsessään jonkinlaista romahdusta, joten yhteiskunnat yrittävät viimeiseen asti jatkaa ongelmanratkaisua ja siinä sivussa tietämättään kasvattavat kumulatiivista kompleksisuuttaan, jonka ylläpitäminen maksaa jatkuvasti enemmän. Keino ulos tästä kierteestä on uuden energialähteen tai uusien alueiden valtaaminen, mutta jokainen Tainterin tutkimista yli 20 yhteiskunnasta tai sivilisaatiosta epäonnistui lopulta kompleksisuuden kasvattamisessa ja romahti. Tästä seuraakin joukko olennaisia kysymyksiä. Olemmeko samalla polulla? Miten me eroamme edeltäjistämme? On hyvä muistaa, että jokaisen kulttuurin perimmäisiin arvoihin kuuluu oletus siitä, että olemme erilaisia, parempia kuin muut. Tainterin työ kyseenalaistaa siis erään kulttuurimme kulmakiven, entä jos emme ole erilaisia kuin aiemmat sivilisaatiot?

Sosiaalisen kompleksisuuden rajahyöty vähentyy sen kasvaessa, kunnes muuttuu alenevaksi.

Kompleksisuus - ratkaisu ongelmiin

Tainterin tutkimuksissa kompleksisuus on keskeinen käsite. Kompleksisuus ei ole mikään yksiselitteinen käsite, sillä voidaan tarkoittaa useita eri asioita. Se ei ole synonyymi monimutkaisuuden kanssa, vaikka näin usein väärin tulkitaankin. Kompleksisuus on hallitsematonta ja se elää jatkuvasti, eli on ns. dynaamista. Se on systeemin ominaisuus ja vaatii aina resursseja kehittyäkseen ja pitääkseen itseään yllä. Tainterin käyttämänä kompleksisuus viittaa yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen, joka tunnistetaan esimerkiksi ammatillisesta erikoistumisesta, infrastruktuurin kehityksestä, informaatiovirtojen kasvusta ja nopeutumisesta, sekä tietenkin teknologisesta kehityksestä. Kompleksisuuus kasvaa yksinkertaisesta syystä: ihmiset ja meidän muodostamamme ylätasot, yhteiskunnat, ratkaisevat eteensä tulevia ongelmia. Hienostuneempi termi tästä on innovaatiotoiminta.

Käytännössä kaikki ihmisten toiminta on jollakin tasolla syntynyt erilaisesta ongelmanratkaisusta, ja logiikka on selvä. Armeija on vastaus ongelmaan ulkoisesta uhasta, poliisi sisäisestä. Lääketiede on ratkaisu ongelmaan nimeltä sairaus. Koulutus on ratkaisu ongelmiin, joita kouluttamattomuus tuo mukanaan. Jopa hengellinen toiminta, kuten uskonto, on ratkaisu ongelmaan, pelkoon kuoleman jälkeisestä elämästä. Teknologia on kenties helpompi ymmärtää täysin ongelmanratkaisun tuloksena. Kaikki käyttämämme työkalut kirveestä älypuhelimeen ovat olemassa ratkaistakseen jotakin ihmisen keksimää ongelmaa. Ongelmanratkaisun tuloksena syntyy uusia ammatteja. Metsästäjä-keräilijä yhteisössä oli arviolta 10-20 erilaista sosiaalista roolia, kuten parantajat, työkalujen valmistajat jne. Teollisessa yhteiskunnassa on nykyään eri arvioiden mukaan kymmeniä tuhansia, jopa miljoona erilaista sosiaalista roolia. Ammatillinen erikoistuminen on uskomattomalla tasolla.

Kompleksisuus on välttämätön seuraus edellämainitusta ongelmanratkaisusta. Ongelmien ratkaisu nimittäin kehittyy tietyllä kaavalla: ensin ratkaistaan helpoimmat ongelmat, jonka jälkeen siirrytään yhtä vaikeampiin. Jokainen ratkaisu kuitenkin jää ikään kuin kerrokseksi, jonka päälle seuraava rakentuu. Tällä tavalla kompleksisuus kasvaa kumulatiivisesti ja "salaa", kuten Tainter asian ilmaisee.  Tärkeä huomio on myös se, että kompleksisuus ei ole missään muodossa ilmaista: se maksaa aina jossain resurssissa. Yleensä tämä resurssi on energia, mutta se voi myös olla jokin muu resurssi, aika tai yksinkertainen vaivannäkö.

Kompleksisuus siis kehittyy ja kasvaa, mutta tämä kehitys vaatii enemmän ja enemmän uhrauksia. Byrokratia on eräs klassinen esimerkki kompleksisuuden kasvusta. Samoin entistä kalliimmat teknologia- tai infrastruktuurihankkeet. Tieteen kompleksifikaatio on tarkoittanut sitä, että vuosisadassa ollaan siirrytty yksittäisistä neroista, jotka tekivät löytönsä yksin tai erittäin pienissä ryhmissä ja hyvin alhaisilla panostuksilla. Nämä tiedemiehet saivat aikaan valtavia tuloksia pienillä panoksilla. Nykyaikana tiede ja tutkimus ei enää ole mahdollista yksittäisen ihmisen toimesta saati ilmaiseksi. Tiede on institutionalisoitunut: vaaditaan suuria resursseja, tiimejä, organisaatioita ja monimutkaista, kallista teknologiaa. 

Kompleksiset yhteiskunnat

Kompleksinen yhteiskunta on siis yksinkertaistettuna sellainen, jossa on useita sosiaalisia rooleja, eli ammatteja, jotka muodostavat erilaisia organisaatioita. Resurssien, pääomien, tavaroiden, palveluiden, informaation ja ihmisten liikkuminen on suurta ja nopeaa. Kompleksinen yhteiskunta ei ole mikään normaalitila ihmisen historiassa. Nykyiset yhteiskunnat ovat historiassa ja antropologiassa anomalioita, poikkeuksia historiassa, asia voi olla vaikea ymmärtää. Erityisen vaikeaa se on niille sukupolville, jotka ovat eläneet koko elämänsä kompleksisissa yhteiskunnissa. 1900-luvun alkupuolella syntyneet ovat nähneet huomattavasti vähemmän kompleksisen yhteiskunnan, mutta sekin oli jo poikkeuksellisen kompleksinen ihmisen lajihistorian mitassa. Yhteiskuntia alkoi esiintyä vasta maanviljelyn keksimisen jälkeen. Eli ne ovat täysin viimeisen 8000-10 000 vuoden aikainen ilmiö, ihmisen 200 000 - 2 miljoonan vuoden kehityskaaren aikana. Kompleksinen yhteiskunta ei ollut mahdollinen metsästäjä-keräilijä -elämäntavassa. Yksinkertaisesti tarvittavaa populaatiota riittävän pienellä alueella ei ollut mahdollista elättää tuolla liikkuvuuteen perustuneella elämäntavalla. Maanviljely muutti asian ja mahdollisti kompleksisten yhteiskuntien syntymisen.

Kompleksisten yhteiskuntien aikakaudella on kuitenkin erotettavissa kaksi vaihetta, jotka eroavat olennaisesti toisistaan. Ensimmäinen vaihe oli aikakausi ennen fossiilisia polttoaineita ja toinen niiden käytön aloittamisen jälkeen. Aiemmassa vaiheessa kompleksisuuden kustannukset olivat läsnä ihmisten arjessa. Nämä yhteiskunnat saivat energiansa maanviljelystä, joten yhteiskunnallisen kompleksisuuden kasvattaminen näkyi suuren talonpoikaisväestön elämässä kasvaneina veroina, eli he menettivät yhä suuremman osan sadoistaan valtiolle. Rooman valtakunnan valloitusvaiheen loputtua kalliin yhteiskuntarakenteen ylläpitoa jatkettiin kasvattamalla talonpoikien verotusta niin jopa niin pitkälle, että tiloilla alettiin kokea nälänhätää ja tiloja alettiin hylätä. Tainterin mukaan on olemassa todisteita, että monissa paikoin roomalaiset talonpojat ottivat barbaarit vastaan vapauttajina. Kompleksisen yhteiskunnan ylläpitäminen oli kääntynyt itseään vastaan.

Yhteiskuntien siirryttyä energiankäytössä fossiilisten polttoaineiden varaan yhteys kompleksisuuden kasvun ja kustannusten välillä on hämärtynyt. Yhteys on edelleen olemassa, mutta koska työstä suurimman osan tekevät koneet jotka käyttävät fossiilista energiaa, syntyy vaikutelma kuin kompleksisuus olisi ilmaista. Kompleksisuuden kulut näkyvät nykyisin lähinnä erilaisena vaivana ja ajan kuluna. Esimerkiksi syyskuun 2001 iskujen jälkeen kompleksisuutta kasvatettiin merkittävästi lentoliikenteen valvonnassa, jolla oli seurauksia matkustajille ylimääräisenä vaivana, toisaalta veronmaksajille kompleksisuuden kasvattaminen näkyy suoraa verojen kasvuna. Lopputuloksena siis ongelma (terrorismi) ratkaistiin kasvattamalla kompleksisuutta (valvonta) ja yhteiskunnalliseen kompleksisuuteen oli jälleen luotu uusi kerros lisää. Tällä tavalla kompleksiset yhteiskunnat näyttävät kehittyvän: inkrementaalisesti, ratkomalla ongelman kerta toisensa jälkeen kompleksisuutta lisäämällä, mutta kumulativiiset vaikutukset huomioimatta. Tainterin mukaan tämä on vaarallinen kehityskulku.

Tulevaisuus - mahdollisuuksia paeta Tainterin "ansasta"

Tietäen historiasta enemmän, näyttäytyy tulevaisuus hyvin erilaisena kuin aiemmin. Tainterin teorian valossa näyttää, että yhteiskunnallisen huomion tulisi keskittyä etenkin kahteen pääkohtaan 1) energiaan ja 2) ongelmanratkaisuun. Molemmat vaikuttavat toisiinsa. Energiapuoli voi ratkaista ongelmanratkaisun, mutta toisaalta liiallinen ongelmanratkaisusta syntyvä kompleksisuus ilman tarvittavaa energiapohjaa, johtaa ainakin Tainterin mukaan yhteiskunnan romahtamiseen. Tainterin teoria on kuitenkin murheellinen: joka jatkamme kompleksisuus-energia -spiraalissa, eli kasvatamme molempia ja jatkamme ongelmien ratkaisua, tai vaihtoehtona on romahdus. Tainter ei näe mitään yleisesti esitettyä keinoa, kuten kulutuksen passiivista vähentämistä tai säätelytaloutta ratkaisuna yhteiskunnan kestävyyden ylläpitoon. Hän tunnistaa historiastakin ainoastaan yhden esimerkkitapauksen, jossa yhteiskunta on yksinkertaistanut rakennettaan oma-aloitteisesti. Tämä yhteiskunta oli romahtaneesta Rooman valtakunnasta irtautunut itä-Rooma, eli Bysantti. Bysantti ei kuitenkaan yksinkertaistanut sosiaalista kompleksisuuttaan niistä syistä, joiden vuoksi nykyisten yhteiskuntien olisi ehkä tarpeen tehdä. Bysantilla ei ollut muita mahdollisuuksia kohdatessaan suuria vihollisvaltioiden paineita idästä ja painiessaan edelleen romahtaneen Rooman aiheuttamissa haastavissa oloissa.

Ongelmanratkaisun problematiikka on kuitenkin paljon monimutkaisempi kuin Tainter olettaa teoksissaan. Australialainen Samuel Alexander on kirjoittanut mainion esseen, jossa hän hyväksyy Tainterin teorian oikeellisuuden, mutta kyseenalaistaan ongelmanratkaisun osalta ongelmien määrittelyn. Hänen mukaansa ongelmien määrittely ei ole kulttuurin arvoista vapaata. Hän kutsuu Tainterin ajattelua traagiseksi. Länsimaisen kulttuurin ongelmien asettelu on kuitenkin poikkeuksellista, löydämme niitä kaikkialta ja pidämme ratkaisuja hyvinä huolimatta niiden kustannuksista. Lisäksi ongelmanratkaisumme on hyvin energiaintensiivistä. Kaikkia ongelmia ei toki voida sivuuttaa, vaikka suhtautumistapaa muutettaisiin: taudit ovat ongelma riippumatta kulttuurista, samoin toistuvat luonnonilmiöt. Mutta monet ongelmat ovat silti ratkaistavissa useammalla kuin yhdellä tavalla. Alexander mainitsee esimerkkeinä haitallisesta sosiaalisen kompleksisuuden kasvusta sotilasvarustelun, sekä markkinoinnin. Molemmat johtavat kilpaa pohjalle -tyyppiseen peliteoriasta tuttuun ilmiöön, jossa vastustaja seuraa usein perässä, tehden aiemmista investoinneista hyödyttömiä. Näissä nollasummapeleissä kompleksisuus ja sen kustannukset kasvat, ilman nettohyötyä yhteiskunnalle.

Alexander pitää vapaaehtoista yksinkertaistamista mahdollisena, mutta ei helposti toteutettavana. Eri tuotantoprosessien kompleksisuus on kasvanut energiaintensiivisillä tavoilla noudattaen polkuriippuvuutta. Globaali ruokatuotanto on  tällainen systeemi, jonka kompleksisuus ja energiaintensiivisyys on kehittynyt niin suureksi, että sen kustannukset ovat hyötyjä suuremmat. Supermarketeissa olevat tuotteet ovat eri tutkimusten mukaan matkanneet jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä ennen päätymistään ostoskoriin. Lisäksi tuotteiden valmistus on vaatinut suurta resurssien syöttöä maatalouden, pakkausmateriaalien ja logistiikan osalta. Systeemi eittämättä toimii, mutta sen kestävyyteen poikkeusoloissa on kohdistettu jatkuvasti suurempaa kritiikkiä. Mikäli tuotantoa paikallistettaisiin ja systeemiä alettaisiin tarkkailemaan kulutuksensa osalta, joutuisimme kenties luopumaan jostakin eksoottisista tuotteista ja syömään ns. sesonkien mukaista ruokaa, mutta elintaso ei laskisi merkittävästi. Samalla kuitenkin massiiviseksi paisunut ja valtavasti resursseja kuluttava globaali systeemi yksinkertaistuisi ja kompleksisuuden kustannukset alentuisivat. Muita esimerkkejä Alexander esittää lääketeollisuudesta: suuri osa lääkkeistä parantaa oireita jotka syntyvät epäterveellisestä ravinnosta ja muista haitallisista elämäntavoista. Nämä oireet voitaisiin välttää puuttumalla ongelman perimmäiseen syyhyn. Ennen kaikkea Alexander kuitenkin korostaa esseessään jatkuvaa ongelmien uudelleentarkastelua. Saattaa olla, että Alexander on löytänyt aukon Tainterin muutoin melko aukottomasta teoriasta, mutta kuinka käyttökelpoinen se on jää nähtäväksi.

Lähteet

Alexander, Samuel (2012). ”Recilience Through Simplification: Revisiting Tainter’s Theory of Collapse.” Simplicity Institute Report 12h. Saatavissa: http://simplicityinstitute.org/wp-content/uploads/2011/04/ResilienceThro...

Tainter, Joseph A. (1988). Collapse of Complex Societies. Cambridge University Press.

Joseph tainter; The Collapse of complex Civilisations https://www.youtube.com/watch?v=GzuviYRse3E

Collapse of Complex Societies by Dr. Joseph Tainter.  https://www.youtube.com/watch?v=G0R09YzyuCI

Joseph Tainter: Energy Gain and Future Energy: Collapse of Sustainability
https://www.youtube.com/watch?v=RSXKjH_WjWo

Joseph Tainter - The Energy Crisis and the End of The Industrial Age https://www.youtube.com/watch?v=gBrYLJV9_N8

Will Our Society Survive Complexity? Dr. Joseph Tainter Interview | McAlvany Commentary 2014 https://www.youtube.com/watch?v=yvEjwAxHju0

Joseph Tainter Interview with Jim Puplava https://www.youtube.com/watch?v=wgOmijDrw7g

Kasvavat jännitteet pinnan alla - Kuinka yhteiskunnallinen maanjäristys syntyy?

"Syyskuu 11, 2001, ei ollut viimeinen kerta, kun kävelemme pois kaupungeistamme." 

Tämä ja muut lainaukset kirjoituksessa ovat Thomas Homer-Dixonin kirjasta The Upside of Down

Maanjäristystä edeltää mannerlaattojen väliin syntyvä paine, joka sitten purkautuu äkisti. Samanlaisesta ilmiöstä on kyse myös ihmisyhteiskuntien kohtaamissa ongelmissa. Monet ongelmistamme kerääntyvät hitaasti mutta varmasti taustalla, enemmistön edes huomaamatta kehityskulkua. Homer-Dixonin mainitsemat viisi tällaista ns. tektonista stressiä ovat:

1) Väestönkasvun jännite - erityisesti rikkaiden ja köyhien maiden päinvastainen demografinen kehitys

Väestö kasvaa kehittyvissä maissa, samalla kun teollistuneiden maiden väestönkasvu on pysähtynyt ja kääntyy laskuun seuraavien vuosikymmenten aikana. Siinä missä rikkaat maat tarvitsevat kyllä siirtolaisuutta työvoimaksi, eivät ne voi kuitenkaan lieventää väestönkasvun luomaa painetta köyhissä maissa, kuin marginaalisesti. Lisäksi tilanne on täysin uusi maailmanhistoriassa, kun Euroopan väestö kasvoi nopeasti 1800- ja 1900-luvun alussa, työttömät tai maata omistamattomat ihmiset muuttivat Amerikkaan, Austraaliaan, tai siirtomaihin Aasiassa ja Afrikassa. Tänä päivänä samanlaiset pakoreitit eivät ole enää mahdollisia. Missään planeetallamme ei ole enää laajoja asumattomia alueita, ja siten hyvää maata kolonialisaatiolle, joten maahanmuuttajavastaiset asenteet kasvattavat suosiotaan kaikkialla.

Väestönkasvu lisää muuttopainetta kohti pohjoista pallonpuoliskoa ja Australiaa.

Paine rajaseuduilla tulee kasvamaan entisestään, jo nyt USA:n ja Etelä-Euroopan valtiot ovat menettämässä otteen rajoillaan. Yhdysvallat ei enää kyennyt tilkitsemään eteläistä rajaansa perinteisillä keinoilla, joten muurien rakentaminen aloitettiin. Etelä-Euroopan mailla ei ole vastaavaa mahdollisuutta, sillä raja on meressä jonka yli siirtolaiset pääsevät mitä erilaisimmilla kelluvilla aluksillaan. Tilannetta hankaloittaa näiden maiden taloudellinen tilanne, joka on katastrofin partaalla. 

2) Energian jännite - etenkin tavanomaisen maaöljyn ehtyminen

"Ilman öljyä, yhteiskuntamme kuten ne ovat nyt rakennettu, eivät kykene toimimaan."

Energia on ns. master resource, eli enemmän kuin pelkkä tavallinen resurssi. Sillä on kahdet kasvot, joista useimmat näkevät vain toiset, nimittäin polttoaineen. Energialla on kuitenkin paljon suurempi rooli; sen avulla ylläpidämme yhteiskuntiemme kompleksisuuden. Ilman suuria määriä hyvälaatuista energiaa, eläisimme edelleen maatalousyhteiskunnissa, tai pelkästään metsästäjä-keräilijöinä. Öljyn aikakausi on ihmiskunnan energiankäytön viimeisin vaihe, se alkoi kehityksenä vasta 1859, kun ensimmäinen kaupalliseen käyttöön tarkoitettu poraus onnistui Pennsylvaaniassa USA:ssa. Olemme siirtyneet puun ja virtaavan veden, jotka ovat melko tuoretta auringon tuottamaa energiaa (puu kasvaa kymmeniä, ehkä satoja vuosia, virtaava vesi päätyy jokiin hydrologisen kierron kautta) käytöstä muotoihin, jotka ovat paljon, valtavan paljon kaukaisemman aikajakson tuotoksia. Näitä energiamuotoja kutsutaan nimellä fossiiliset polttoaineet. Ihmiskunta käyttää näitä polttoaineita valtavalla nopeudella. Joka vuosi poltetaan arviolta 400 vuoden edestä biosfräärin tuotantoa, tämä on mahdollista vain koska fossiilisiin polttoaineisiin on varastoituneena biosfäärin jalostamaa energiaa miljoonien vuosien ajalta. 

"Yksinkertaisesti ilmaistuna öljyhuipulla on "seismisiä" vaikutuksia koko maailmaan. Se järisyttää maata allamme." 

Fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen noudattaa paikallisesti ja alueellisesti kellokäyrää, eli tuotanto alkaa hitaasti, saavuttaa lakipisteensä ja laskee takaisin alkupisteeseen. Tähän asti olemme kyenneet kompensoimaan alueellisia öljyhuippuja ottamalla käyttöön uusia tuotantoalueita, mutta jos paikallisesti ja alueellisesti on saavutettu huippuja, myös maailmanlaajuisesti tullaan saavuttamaan huippu. Tämä on asia, joka ei valitettavasti ole läheskään kaikille korkeassakin asemassa oleville ihmisille selvä asia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että maaöljyn maailmanlaajuinen tuotantohuippu ajoittui vuosien 2004 ja 2005 välille. Sen jälkeen tuotantoa ei ole onnistuttu enää kasvattamaan. Tällä on ollut tuhoisat vaikutukset öljyn hintaan ja talouskasvuun. 

3) Ympäristöongelmien jännite - maan, veden, metsien ja kalakantojen pahentuvat vauriot

"Toisin kuin roomalaiset rakentaessaan Colosseumia eivät tienneet rakentavansa sen maanjäristyksille herkälle maa-ainekselle, San Bernandinolaiset tiesivät alueensa vaarallisuuden maastopalojen osalta. Missä vaiheessa, mietin, uhmakkuus muuttuu tosiasioiden kieltämiseksi?"

Ympäristöongelmien suhteen kaikenlainen denialismi on kiehtovaa. Kuulemme mielellämme tutkimuksia siitä, miten esimerkiksi ilmastonmuutos ei ole totta. Kuitenkin, kun todistusaineisto kasvaa, denialistit joutuvat käyttämään yhä enemmän keinoja ongelman kieltämiseen, viimeisenä keinona fatalistinen denialismi, eli "se on totta, mutta emme voi asialle enää mitään, joten jatketaan kuten ennen". Toinen suuresti hämäävä asia on se, että rikkaat teollisuusmaat ovat ulkoistaneet likaisen tuotannon köyhimpiin kehitysmaihin. Pidämme tuotteista, mutta emme niiden valmistuksen aiheuttamista saasteista.

Eräs vähemmän esillä ollut kehityskulku on jäätiköiden kutistuminen, ei napa-alueilla vaan suurissa vuoristoissa kuten Kalliovuorilla, Himalajalla ja Alpeilla. Näiden jäätiköiden sulamisvesistä saa alkunsa moni maailman suurimmista joista, jotka sitten virtaavat alaville maille ja lopulta mereen. Joet kuten Colorado, Ganges, Brahmaputra, Keltainen joki ja Jangtze ovat jo nyt niin suuressa käytössä, että mereen asti päätyy vain vähän alkuperäisestä vesimäärästä. Kun jäätiköt, joista nämä joet saavat voimansa kutistuvat pois seuraa valtava vesikriisi.

4) Ilmaston jännite - muutokset ilmastossa

Ilmastonmuutoksesta on olemassa erilaisia mielipiteitä, mutta tiedeyhteisön konsensus on sen takana, että ilmasto todellakin lämpenee ennennäkemätöntä tahtia ja syy siihen on kasvava hiilidioksidin määrä ilmakehässä. Ilmastonmuutos johtaa todennäköisesti yhä useampiin epätavallisiin sääilmiöihin, ja noiden ilmiöiden voimistumiseen entisestään. Kohtalon ivaa on se, että ilmastonmuutos näyttäisi vaikuttavan kaikista haitallisimmin niihin, jotka jo nyt elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Maailman suurimmat kaupungit sijaitsevat lähes poikkeuksetta rannikkoalueilla, joten nopea merenpinnan nouseminen tulee aiheuttamaan valtavia kustannuksia, mikäli nuo kaupungit halutaan pitää elinkelpoisina, joka sekin voi lopulta osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi. Toiseksi vaikutukset maanviljelyyn voivat olla tuhoisat. Ei pelkästään nousevien lämpötilojen vuoksi, vaan myös siksi että trooppisen alueen hyönteislajit pystyvät levittäytymään yhä kauemmas päiväntasaajalta, ja alueille joissa niillä ei ole luontaisia vihollisia. Massiiviset muuttoaallot ovat hyvin todennäköinen seuraus ilmastonmuutoksen kehittyessä. 

5) Talousjärjestelmien jännite - epätasapaino globaalissa taloudessa, ja kasvavat tuloerot

Globaali talousjärjestelmä on osoittautunut hyvin epävakaaksi, vaikka se on samalla tuonut etenkin länsimaille suurta hyötyä. Äärimmilleen viety hektisyys ja sen aiheuttama hermostuminen on tunnuksenomaista markkinoille, paniikki leviää sekunteissa ja aiheuttaa tuhoisia vaikutuksia ympäri maapalloa. Samoin on käynyt työmarkkinoille, työsuhteet ovat muuttuneet elinikäisistä muutamien vuosien jopa vain viikkojen mittaisiksi. Tuottavuudella, joka on etenkin länsimaissa nostettu jalustalle on positiivisten vaikutusten lisäksi paljon negatiivisia sosiaalisia vaikutuksia. Työmarkkinat polarisoituvat huippuosaajiin, jotka pystyvät automaation avulla huippuunsa viedyn tuottavuuden avulla rikastumaan, mutta toisaalta alati kasvavaan joukkoon ihmisiä, joiden osaamisen tuottavuuden kasvu tai automaatio on tehnyt tarpeettomaksi. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla business analyytikkoja, ohjelmoijia tai suunnittelijoita. Tuottavuuden kasvun hyödyt eivät jakaudu tasaisesti. 

Kertoimet (X)

Tämä ei vielä riitä, nimittäin näillä jännitteillä on lisäksi kertojia, jotka pahentavat niiden mahdollisia vaikutuksia. Kertoimia ovat:

A) Yhteiskuntien, teknologioiden ja hankkeiden kasvava nopeus sekä globaali verkottuminen

Scale free -verkkorakenteen vuoksi suurimmasta osasta järjestelmiämme, puhuttiin sitten taloudesta, ruokahuollosta tai internetistä on tullut erityisen haavoittuvaisia. Scale free -rakenne tarkoittaa sitä, että osa verkoston solmukohdista on ns. hubeja, eli yhteydessä suureen määrään toisia solmuja. Tällöin tiettyjen hubien kaataminen saa aikaan koko verkoston lamaantumisen. Vaara ei ole yhtä suuri random verkostoissa, jossa jokaisella solmulla on suunnilleen yhtä paljon yhteyksiä toisiin solmuihin. 

B) Pienten ryhmien kasvava kyky aiheuttaa suurta tuhoa

Koskaan aiemmin historiassa ei pieni ryhmä ihmisiä ole kyennyt tuhoamaan kokonaista kaupunkia. Terrorismin valvonta on loputon taistelu, ja sitä tuskin koskaan voidaan estää kokonaan, mikäli kansalaisten vapaus toteutuu edes osittain, ts. emme elä täydellisessä valvontavaltiossa. Lisäksi terrorismin potentiaaliset tuhoisat vaikutukset ovat kasvaneet edellä mainitun scale free -verkkorakenteen vuoksi. 

Lopputulos

Olemme historiallisessa tilanteessa, koskaan aiemmin yhteiskuntamme eivät ole olleet näin kompleksisia ja yhteenverkottuneita. Taustalla piilevät tektoniset stressit, kuten Homer-Dixon niitä nimittää, ovat kuitenkin hiljalleen kasvattaneet painettaan pinnan alla. Väestönkasvun aiheuttamat ongelmat on voinut jokainen nähdä Arabikevään aiheuttamissa levottomuuksissa, energiajännitteen taas esimerkiksi Deepwater Horizon -lautan onnettomuudessa, ympäristöongelmat taas Kiinan suurkaupungeissa valtavina sumupilvinä, ilmastonmuutos joka on vaikeimmin havaittavissa voinee huomata lähinnä tutkimustuloksia seuraamalla, mutta viimeisin eli talousjärjestelmän jännite on näistä kaikista käsinkosketeltavin. Mitä pidemmälle venytämme nykyistä tapaamme elää, sitä suuremmaksi nämä jännitteet tulevat kasvamaan ja sitä suurempi tulee niiden aiheuttama tuhovaikutus olemaan. Siksi yhteiskunnalliseen maanjäristykseen on syytä varautua. Maanjäristyksen jälkeen voimme parhaimmassa tapauksessa jopa rakentaa paremman maailman, kuin edeltävä oli. 

Teksti perustuu Thomas Homer-Dixonin teokseen The Upside of Down - Catastrophe, Creativity, and The Renewal of Civilization

http://www.theupsideofdown.com/

http://www.amazon.com/The-Upside-Down-Catastrophe-Civilization/dp/1597260657

Miksi talouskasvu? Lyhyt katsaus kasvun historiaan, perustaan ja tulevaisuuteen

Tänä päivänä on mahdotonta olla kuulematta tai lukematta sanaa talouskasvu. Talouskasvun peräänkuuluttaminen on niin itsestäänselvyys ja julkisesti hoettava mantra, että harva edes vaivautuu ajattelemaan asiaa sen pidemmälle. Mutta mihin lopulta edes perustuu ajatus loputtomasta kasvusta rajallisella planeetallamme? Nykyään tuntuu yhä useammin törmäävän ihmisiin, jotka ihmettelevät sitä miten taloutta voidaan kasvattaa kohti loputonta päämäärää. Mihin talouskasvu perustuu? Onko se tullut päätökseensä? Mitä voimme kenties tehdä asialle? Nämä ovat kaikki mielenkiintoisia ja ajankohtaisia kysymyksiä joita olen itselleni esittänyt ja pyrkinyt löytämään vastauksia muun muassa seuraavassa tekstissä.

Talouskasvu historiallisena ilmiönä

Moni ei ehkä ymmärrä, kuinka tuore ilmiö talouskasvu on ihmiskunnan historiassa. Itsestäänselvänä pidetty, joka vuotinen talouden kasvaminen on todellinen anomalia historiassa. Nykyisen kaltainen talouskasvu, on viimeisten kahden vuosisadan (1800 ja 1900) aikainen ilmiö. Sitä ennen talous ei juurikaan kasvanut, tosin sen tarkka mittaaminenkin on mahdotonta. Erilaisia arvioita kuitenkin esitetään, kuten alla oleva tutkimus Groningenin yliopistosta.

Talouskasvun historia (Lähde: Angus Maddison, University of Groningen)

Kuten huomataan, esimerkiksi ajanlaskun alun ja ensimmäisen vuosituhannen välillä bruttokansantuote (BKT) jopa laski ihmistä kohden. Kuviosta on huomattava se, että todellinen koko maapallon yhteenlaskettu BKT on suorastaan räjähtänyt käsiin, sillä se on noussut $467 --> $6055, kun samalla maailman väkiluku on myös noussut noin 200 miljoonasta 6000 miljoonaan (vuosi 2000). Yhteenlaskettu BKT kasvanut siis tämän tutkimuksen perusteella $93 mrd --> $36 330 mrd.

Berkeleyn professorin Bradford DeLongin tutkimusten mukaan BKT olisi kehittynyt seuraavanlaisesti vuoden 1990 dollareissa laskettuna:

           Vuosi        BKT (miljardia)

   1             $18,50

 500           $19,92

1000          $35,31

1500          $58,67

2000    $41016,69

(2012    $71830,00)

BKT siis kasvoi noin kaksinkertaiseksi ajanlaskun ensimmäisen tuhannen vuoden aikana. Sen jälkeen vajaa kaksinkertaistuminen 500 vuoden aikana ja lopulta mittakaavat karkaavat käsistä. Vuoden 2000 BKT oli nimittäin noin 700 kertaa suurempi, kuin uutta manteretta tutkittaessa vuonna 1500. BKT on kasvanut toisin sanoen eksponentiaalisesti, tämä ei kuitenkaan riitä; sen myös odotetaan jatkuvan yhä samanlaisena kasvuna tästä ikuisuuteen. Eksponentiaalisesta, kiihtyvästä kasvusta on tullut osa "normaalia", kasvun puuttuminen on epänormaalina pidetty asiantila.

Talouskasvu taloustieteessä

Tunnetuin talouskasvua selittävä malli lienee Solow'n kasvumalli, siinä yksinkertaistettuna talouskasvu johtuu tuottavuuden kehityksestä, pääomasta ja työvoimasta. Tämä on niin kutsutun uusklassisen taloustieteen selkäranka. Toisin sanoen siis teknologinen ja inhimillinen kehitys, yhdistettynä investointeihin, tuotannollisen pääomien kasvuun ja väestönkasvuun aikaansaavat talouskasvun. Talouskasvun rajattomuutta on perusteltu innovaatioiden ja palveluiden kehitysmahdollisuuksilla, siis siten että se on voidaan ns. absoluuttisesti irtikytkeä resursseista tai reaalitaloudesta. Tälloin tietenkin myös ympäristöongelmat voitaisiin välttää. Taloustieteen näkemys talouskasvusta ei perustu luonnontieteisiin, vaan se on yhteiskuntatieteellinen. Tämä tarkoittaa, että sen ei tarvitse huomioida esimerkiksi termodynamiikan lakeja muodostaessaan teorioitaan. Talouskasvun teoria on eräänlainen ikiliikkuja; resursseja syötetään sisään ja ne poistuvat jätteinä. Nämä oletukset ovat vaarallisia, koska ne eivät huomioi esimerkiksi käyttökelpoisen energian (eksergian) vähentymistä.

Mitä unohtui?

Taloustiede voi vain tilapäisesti jättää huomioimatta termodynamiikan lait.

- Nicole Foss

Huomasit ehkä, että vallassa oleva talouskasvun teoria jättää pois jotain oleellista. Se nimittäin olettaa resurssien olevan aina saatavilla ja syötettävissä saman laatuisina systeemiin. Kenties Solow'n kehittäessä teoriaansa 1960-luvulla näin olikin, mutta yhä kasvava talouskriitikkojen, biologien, ekologien jne. myös ihan tavallisten ihmisten joukko on huomannut, että tämä ei pidä paikkaansa todellisuudessa. Perinteiset talousteoriat ovat voineet jättää muun muassa energian pois kaavoistaan, sillä olemme eläneet poikkeuksellista aikaa, jolloin energia on ollut sekä ennennäkemättömän halpaa, sekä sen saatavuus turvattua. Siksi nämä mallit ovat kyenneet luomaan paikkaansa pitäviä ennusteita ja ansainneet väliaikaisesti asemansa. Maailma on kuitenkin muuttumassa, koska halvan energian aikakausi on tulossa päätökseen.

Riippumatta siitä, millaisen yleisen kuvan taloudesta saattaa saada uutisia seuraamalla, se on kuitenkin pohjimmiltaan aina jotain materiaalista. Riippumatta siitä kuinka älykkäiksi tai hengellisiksi kehitymme, me tarvitsemme aina vettä ja ruokaa pysäksemme hengissä, polttoaineita matkustaaksemme ja pysyäksemme lämpinä, sekä raaka-aineita infrastruktuuriimme ylläpitoon ja rakentamiseen. Tämä siis tarkoittaa, että kasvaakseen talous tarvitsee aina myös lisääntyvää resurssien käyttöä. Tarkemmin katsottuna myös resurssien laadulla on merkitystä, ei pelkästään sillä että niitä on sinällään olemassa. Talouskasvua ja resurssien käyttöä ei siis ole todellisuudessa mahdollista irtikytkeä toisistaan absoluuttisesti, kuten virheellisesti kuulee usein väitettävän. Sen sijaan suhteellinen irtikytkentä on tiettyyn rajaan asti mahdollinen.

Mitä tahansa stimulointikeinoja yritetäänkin, emme saa talouksiamme kasvamaan kuten ennen, koska energia joka pitää ne vauhdissa maksaa nyt viisi kertaa enemmän, kuin vuosikymmen sitten. Taloudellissa toiminnassa hinta merkitsee. Kolminumeroiset öljyn hinnat tarkoittavat, että taloutemme hidastuvat riippumatta siitä kuinka paljon stimuloimme niitä erilaisilla talouspoliittisilla toimilla.

- Jeff Rubin

Miksi talouden on pakko kasvaa?

Toisen maailmansodan jälkeinen voimakas ja pitkäkestoinen kasvun aikakausi sai vähitellen länsimaiden valtiot ja niiden asukkaat pitämään (kiihtyvää) talouskasvua normaalina tilana. Tämä johti vähitellen lisääntyneeseen velkaantumiseen, sillä talouskasvun odotettiin jatkuvan samanlaisena ja mahdollistavan siten velkojen takaisinmaksun tulevaisuudessa ilman ongelmia. Nyt meillä on kuitenkin ongelma, kun talous ei enää voi kasvaa odotetulla tavalla, johtuen pääasiassa energiantuotannon ja erityisesti fossiilisten polttoaineiden elinkaaren vaiheesta. Koska olemme kuitenkin tehneet valtavan määrän maksusitoumuksia, eli ottaneet velkaa, täytyy tuo velka myös maksaa takasin ja siksi talouden on pakko kasvaa. Siksi kaikki vallassa olevat tahot puhuvat talouskasvun puolesta. Olemme lukittuina talouskasvuun, koska olemme myyneet tulevaisuutemme olettaen, että meillä on resurssit tuottaa materiaalista hyvinvointia yhä enemmän.

Energian ja taloudellisen toiminnan välillä on vahva yhteys

Emme usein ymmärrä miten keskeinen osa energia on elämäämme, koska se on näkymätöntä. Vain sen avulla aikaansaadut asiat ovat näkyviä.

- Samuel Alexander

Ilman energiaa mitään ei tapahdu. Ilman energiaa raaka-aineita ei saada syötettäviksi teollisiin prosesseihin, tavarat eivät valmistu tehtaissa, eikä niitä kuljeteta ympäri maailmaa. Energia, jolla teolliset yhteiskunnat on rakennettu ja jolla ne pysyvät toiminnassa on peräisin fossiilisista polttoaineista, erityisesti öljystä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kaikki teollisesti tuotettu tavara on 90 % riippuvaista öljystä, ja liikkuu paikasta A paikkaan B 95 %:sesti öljyn avulla. Öljy on oleellisesti osa polttoaineita ja voiteluaineita, mutta myös muovituotteita, lääkkeitä ja tekstiilejä. Öljy muodostaa näin modernin elämän selkärangan, joka on osittain korvattavissa, mutta ei kokonaisuudessaan.

Kun öljy kallistuu, se vaikuttaa siis talouteen joka suunnasta, ei pelkästään logistiikkaan kuten usein kuvitellaan. Kaikki teollinen tuotanto ja kuljetus kallistuu, kun öljy kallistuu, pakomahdollisuutta ei ole olemassa. Olemme rakentaneet nykyiset yhteiskuntamme ja niiden toiminnan öljyn varaan, nopealla aikataululla (ja me tarvitsemme nopeita muutoksia) öljy ei ole korvattavissa millään muulla energiamuodolla. Öljyn saatavuus muodostaakin vakavan uhan koko talouden toiminnalle. Öljyn saatavuutta ei rajoita pelkästään kasvava kysyntä Aasian nousevissa talouksissa, vaan myös geologinen fakta nimeltä öljyhuippu. Öljyhuippu on totetunut ja toteutuu jokaisen yksittäisen öljykentän, öljyntuottajamaan ja lopulta koko maapallon suhteen. Eri lähteistä riippuen olemme joko jo ohittaneet maaöljyn tuotantohuipun, tai se saavutetaan lähivuosien aikana. Maaöljyn tuotantohuippua yritetäänkin paikata nyt muun muassa liuskeöljyn avulla, mutta ns. EROEI-arvoiltaan nämä "uudet" öljyntuotantomuodot eivät vastaa perinteistä maaöljyä. Siksi nimenomaan maaöljyn tuotantohuippu on niin tärkeä ilmiö.

Öljyhuippu (Lähde: ASPO)

Valitettavasti valtavirtataloustieteilijät kautta yksityisen ja julkisen sektorin, näyttävät olevan huomioimatta energian, talouden ja velkaantumisen kiinteää yhteyttä. Tämän vuoksi he eivät huomaa, että kallis öljy on yksi suurimmista syistä tämän päivän taloudelliseen epävarmuuteen, joten he perustavat ratkaisunsa (elvytyspaketit, rahan luominen ja alhaiset korot) edelleen vanhan kasvumallin varaan. Tuo kasvumalli halpoine polttoaineineen on kuitenkin ohittanut parasta ennen -päivämääränsä. Kun kasvuun perustuvat taloudet eivät kasva, kotitaloudet, yritykset ja julkiset instituutiot taistelevat maksaakseen velkansa ja alkavat nopeasti hajota ennalta suunnittelemattomilla tavoilla.

- Gail Tverberg

Kasvun loppu

Mikään määrä tukipaketteja tai kilpadevalvointia (valuuttasotimista) ei lopulta auta meitä pakenemaan biofyysiseltä todellisuudelta. Talousongelmia on läpi historian yritetty ratkaista painamalla lisää rahaa, kautta Rooman valtakunnan ja muiden rahataloutta käyttäneiden sivilisaatioiden. Valitettavasti todellisuudessa hyvinvointi ei perustu käytössä olevan valuutan määrään, vaan resursseihin joita taloudella on käytettävissään. Kasvuun perustuva taloutemme ei yksinkertaisesti selviä, kun perusta kasvulle (halvat fossiiliset polttoaineet) on käytetty loppuun ja koittaa laskun maksamisen aika kaikesta siitä mitä olemme niiden avulla rakentaneet (infrastruktuuri, kompleksiset valtiot, ikääntyvä väestö jne.). Kysymykseksi muodostuukin se, miten hallitsemme tämän laskun aikakauden. Mikäli emme tee sitä oikein, on todennäköisesti edessä yhteiskunnallinen romahdus.

Fossiiliset polttoaineet eivät ole katoamassa, mutta niin eivät ole myöskään korkeat hinnat. Jos haluamme tulevaisuudesta yhtä hyvän, kuin menneisyydestä, suhtautumisemme talouskasvuun täytyy muuttua. Ja muutoksen täytyy tapahtua nyt. Alentuneen taloudellisen nopeusrajoituksen vaikutuksien tunnistaminen on ensimmäinen askel. Kolminumeroiset öljyn hinnat, ennätykselliset budjettialijäämät ja mahdollisesti jo katastrofaalisen korkeat hiilidioksidimäärät ilmakehässä kertovat kaikki samaa tarinaa: loputon talouskasvu on kestämätöntä.

- Jeff Rubin

Kasvun loppu ei ole ongelma, se on asiantila ja elinkaaren vaihe. Me joko ymmärrämme, että pohja talouskasvulta ja nykyisen kaltaisten yhteiskuntien ylläpitämiseltä on katomassa, tai jatkamme epätoivoista taistelua ensin kasvun saavuttamiseksi ja seuraavaksi edes status quon säilyttämiseksi. Jatkaessamme tätä kohtaamme ennen pitkää joko rahatalouden, energian tai ympäristön asettaman "seinän" ja lyömme päämme siihen täyttä vauhtia. Status quon puolustaminen ei ole kestävä strategia. Mikäli valitsemme ensin mainitun, meillä on käsissämme useita vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, jos taas jatkamme samalla tavalla, meillä ei juurikaan ole vaihtoehtoja. Silloin jokainen selviää omillaan. Ongelmana on se, että valintoja olisi tehtävä jo nyt, vaikka suurin osa ihmisistä ei ole alkuunkaan perillä niistä syistä, jotka ovat meidät tähän tilanteeseen ajaneet. Kasvua perättömästi lupaavat poliitikot saavat todennäköisimmin äänestäjien suosion, kuin yhteiskunnan yksinkertaistamista ehdottavat.

Mitä voimme tehdä?

Yllä olevan luettuaan voi kenties tulla johtopäätökseen siitä, että jotain olisi tehtävä. Tilanne on varsin ongelmallinen, talouskasvun ideologiasta luopuminen ei nimittäin tule todennäköisesti alkamaan ylhäältä-alas suuntaisesti. Valtio saa legitimiteettinsä siitä, että se kykenee tuottamaan hyvinvointia erilaisten palveluiden ja materiaalisten hyödykkeiden muodossa kansalaisilleen. Mitä tapahtuisi valtiolle, jos se yhtäkkiä päättäisikin vähentää tällaista toimintaa? Valtiot, tai yhteiskunnat eivät historiallisen todistusaineiston valossa ole kykeneväisiä (muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) yksinkertaistamaan itseään vapaaehtoisesti. Päinvastoin kautta historian, vastauksena ongelmiin ne pikemminkin pyrkivät epätoivoisesti kasvattamaan toimintaansa (armeija, byrokratia, instituutiot jne.) säilyttääkseen legitimiteettinsä. 

Ylläoleva tarkoittaa sitä, että kritiikin ja kyseenalaistamisen ikuista talouskasvua kohtaan on alettava alhaalta ylöspäin, yksilöistä ja pienyhteisöistä kohti kyliä ja kuntia sekä lopulta valtiota. Käytännön toimintaa on myös mahdollista aloittaa, ilman suuria vastakkainasetteluita ikuiseen kasvuun perustuvan maailman kanssa. Käytännön toimintaa on muun muassa erilaisten taloudellisten vaihdantajärjestelmien kehittäminen, esimerkiksi aikapankkien ja paikallisvaluuttojen muodossa. Nämä lisäävät paikallisten yhteisöjen omavaraisuutta ja riippumattomuutta globaaleista ja koko ajan epävarmemmiksi muuttuvista rahajärjestelmistä. Toiseksi julkisen liikenteen ja asumisen järkevällä suunnittelulla voidaan kaupungeista luoda kalliiksi muuttuvista fossiilisista polttoaineista vähemmän riippuvaisia. Riippuvuutta globaaleista järjestelmistä ja raaka-aineista on vähennettävä, mitä nopeammin aloitamme sen helpompi muutos on.

Kuten korkeushyppääjä tietää, riman takana täytyy olla patja, jolle hän voi tehdä pehmeän laskeutumisen. Maailma on vasta herännyt tarpeeseen keskustella siitä, mikä öljyn "patja" tulee olemaan.

- Kjell Aleklett

Uudenlaisten ajattelutapojen omaksuminen on talouskasvun loputtua välttämätöntä. Kulutus- ja velkakulttuuri ei ole mahdollista ilman kasvua. Tilalle täytyy löytää uusia, vähemmän energia- ja materiaali-intensiivisiä tapoja elää onnellista elämää.  Vähemmän tavaraa, vähemmän monimutkaista teknologiaa, enemmän aikaa perheen, sukulaisten ja naapureiden kanssa, enemmän yhteistä toimintaa, enemmän merkityksellisiä asioita. Nämä muutokset tapahtuvat todennäköisesti myös kenenkään ohjaamatta, tässä vaiheessa tarkoitus onkin vain tuoda ilmi, että myös kasvun jälkeen on mahdollista elää onnellista elämää. Parhaimmillaan se voi olla jopa onnellisempaa, kuin nykyinen yhä ahdistavammaksi muuttuva kulutuskulttuuri. Muutos on kuitenkin useille meistä tilanne, johon suhtautuminen ei aina ole aluksi kaikkein suopeinta. Siksi lopuksi Rooman keisarin stoaalaista filosofiaa edustava sitaatti, jonka omaksuminen voi yksi tapa käsitellä tulevaisuuden tuomia muutoksia.

"Huomaa aina, että kaikki on seurausta muutoksesta ja totuttaudu ajattelemaan, että ei ole mitään mitä luonto rakastaa enemmän, kuin olemassa olevien muotojen muuttaminen, ja uusien muotojen luominen"

- Marcus Aurelius teoksessa "Itsetutkiskeluja" vuosilta 170-180

Lähteet:

Kirjat:

Jackson, Tim. 2011. Hyvinvointia ilman kasvua. Helsingin sanomat.

Rubin, Jeff. 2012. The Big Flatline: Oil and the No-Growth Economy. Palgrave Macmillan.

Linkit:

http://econ161.berkeley.edu/TCEH/1998_Draft/World_GDP/Estimating_World_GDP.html

http://www.tullettprebon.com/Documents/strategyinsights/TPSI_009_Perfect_Storm_009.pdf

http://dnwssx4l7gl7s.cloudfront.net/nefoundation/default/page/-/files/Growth_Isnt_Possible.pdf

http://simplicityinstitute.org/wp-content/uploads/2011/04/Peak-Oil-Energy-Descent-and-the-Fate-of-Consumerism-Report-11b.pdf

http://econpapers.repec.org/paper/eencamaaa/2011-01.htm

http://aleklett.wordpress.com/2008/05/03/peak-oil-crash-mat/

http://dss.ucsd.edu/~jhamilto/oil_history.pdf

http://www.energybulletin.net/sites/default/files/Peak%20Oil_Study%20EN.pdf

Meksikonlahdelta Talvivaaraan - Kurkistus ympäristökatastrofien taustalle

Saamme valitettavasti lukea erilaisista ihmisen toiminnasta johtuvista ympäristökatastrofeista tuon tuosta. Eniten keskustelua herättäneitä lienevät viime vuosina olleet Talvivaaran kaivoksen jatkuvat ongelmat ja Deepwater Horizon -öljylautan onnettomuus Meksikonlahdella 2010. Realisoituessaan nämä katastrofit yllättävät aina niin tavalliset ihmiset, että teknologioista vastuussa olevat insinöörit ja yritysten johtoportaan. Vastaus samanlaisten tapahtumien estämiseen tulevaisuudessa on lähes aina prosessien kompleksisuuden lisääminen teknologian, byrokratian ja valvonnan muodossa. Tämä on luonnollinen reaktio; meillä on ongelma, joten se täytyy ratkaista. Näiden ikävien tapahtumien taustalla on kuitenkin käynnissä paljon suurempia kehityskulkuja, joiden tarkastelu jää yleisessä keskustelussa usein huomaamatta.

 

On oleellista ymmärtää näiden onnettomuuksien takana olevia kehityskulkuja, ja sen takia täytyy ensin yrittää selvittää miten ylipäänsä päädyimme poraamaan öljyä Meksikonlahdella noin neljän kilometrin paksuisen kallion läpi, lautalta joka kellui puolentoista kilometrin syvyisessä meressä. Tai miksi Talvivaaran maaperästä louhitaan kiviainesta, jonka pitoisuudet ovat nikkelin osalta 0,23%, sinkin 0,50 %, koboltin 0,02 % ja kuparin 0,13 %. Ihmiset hyödyntävät maapallon resursseja noudattaen muutamaa perusperiaatetta, joista seuraavaksi kaksi olennaisinta.

Alimman hedelmän periaate - helpoin ensin

Humans use high quality, low cost resources before low quality, high cost resources. 

- David Ricardo

Kuuluisa taloustieteilijä Ricardo laittoi ylläolevassa sitaatissa sanoiksi sen, minkä luultavasti jokainen ymmärtää ilman kertomistakin: ihmisillä on tapana käyttää ensin parhaimmat esiintymät, oli kyse sitten viljelymaista, kalastusvesistä, virtaavasta vedestä, metalliesiintymistä tai öljystä. Kun laadukkaat ja edulliset esiintymät on otettu käyttöön tai kulutettu loppuun, siirrymme hyödyntämään heikompilaatuisia.

Lähde: Our Finite World

Esimerkiksi öljyteollisuudessa ollaan reilun sadan vuoden aikana siirrytty Spindletopin kukkulalta 1904, jossa porattaessa noin 347 metrin syvyyteen oli tuloksena viisi päivää kestänyt hallitsematon öljysuihku noin 100 000 barrelin päivätahdilla, Meksikonlahdelle jossa Shellin Perdido -öljynporauslautta poraa tällä hetkellä noin 2,5 kilometrin syvyydessä. Sen rakennuskustannukset nousivat noin 3 miljardiin dollariin. Spindletopin tornin kustannuksista en löytänyt tietoa, mutta jokainen voi arvioida alla olevasta kuvasta, että kovin monimutkaisesta rakennelmasta ei ollut kysymys.

Spindletop

Nämä ovat toki ääripäitä, mutta kertovat karua tarinaa siitä trendistä, joka on ollut käynnissä aina fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisen alkamisesta lähtien. Öljy ei enää suihkua maan alta, lähellä sitä käyttäviä ihmisiä - sen vuoksi täytyy investoida valtavia summia ja mennä paikkoihin, jotka ovat jopa ulkoavaruutta haasteellisempia toimintaympäristöjä.

Perdido

The bad news is that the depletion of fossil fuels has been occurring since the first ton of coal or barrel of oil was mined, since these fuels need about 100 or so million years to regenerate.

-Hall, Murphy & Balogh

Kaivosteollisuus on noudattanut samanlaista kehityskaarta, muinaisina aikoina lähellä maan pintaa olleita esiintymiä oli mahdollista hyödyntää orjatyövoiman avulla, tänä päivänä siirrämme kokonaisia vuoria päästäksemme käsiksi esiintymiin, jotka ovat mineraalipitoisuuksiltaan ehkä pronsentin luokkaa, mahdollisesti jopa vähemmän. Otetaan jälleen kärjistävä esimerkki: ehkä suurin koskaan löydetty "kuparinugetti" löydettiin Alaskasta 1909. Se painoi noin 2700 kilogrammaa. Vertauksena Talvivaaran kaivoksen esiintymän kuparipitoisuus on siis noin 0,13 %. Tämä tarkoittaisi noin 2 100 000 kilon kivimassan louhimista. Kaivoskuorma-autot (alla kuvassa) kuljettavat Talvivaarassa noin 130 000 kilon kuormaa. Vaadittaisiin siis teoriassa 16 autolastia kuljettamaan aiemmin mainittu kivimassa louhoksesta jalostamoon. Lisäksi tietenkin kaivoksen rakentamiskulut, mineraalien erotus kivimassasta ja kemikaalit plus muut kulut. Ai niin, ja nuo autot kuluttavat 63 litraa polttoainetta tunnissa pelkästään ollessaan tyhjäkäynnissä.

Resource-extraction sectors of the economy such as mining, fishing, and forestry have an escalating energy demand as poorer, lower-quality, and more remote resources are exploited. Mining and metal processing currently use about 10% of the world energy supply. This energy use is expanding rapidly as lower-quality ore bodies are mined to meet growth in demand and depletion of better-quality ores.

- David Holmgren

Talvivaaran esiintymää alettiin siis hyödyntää vasta 2000-luvulla. Tätä ennen se ei luonnollisesti kiinnostanut, koska parempia esiintymiä oli muualla. Talvivaaran tuotannosta tekee taloudellisesti kannattavan käytössä oleva bioliuotus, jonka kerrotaan säästävän energiaa perinteiseen prosessointiin verrattuna. Kuitenkin Talvivaaran tuotantoprosessi vaatii paljon erilaisten kemikaalien ja veden käyttöä.

Lähde: Talvivaara

Tästä kaivoksen ympäristöongelmat ovatkin johtuneet. Prosessissa käytettyä vettä säilötään satojen metrien pituisissa ja levyisissä kipsisakka-altaissa, jotka ovat ensinnäkin rakennettu välttävästi ja toiseksi ilmeisesti aivan liian pieniä säilömään kaikkea saastunutta vettä. Talvivaaran kaivos toimii kuitenkin suhteellisen pienillä taloudellisilla marginaaleilla, joten lienee selvää että yhtiöllä ei ole intressiä investoida altaiden kokoon tai perusteisiin vaadittua enempää pääomia. Mikäli Talvivaara olisi investoinut enemmän näihin kohteisiin, olisi sen taloudellinen kannattavuus jäänyt entistä pienemmäksi. Ehkä olemme jo lähellä pistettä, jossa kaivosteollisuus ei kykene sekä toimimaan ympäristön kannalta turvallisesti ja samaan aikaan taloudellisesti kannattavasti? Tässä tapauksessa meidän täytyy joko hyväksyä ympäristöriskit, tai luopua kaivosteollisuudesta Suomessa. Molempiin ei välttämättä ole todellisuudessa varaa, vaikka tietysti poliitikkojen mielestä nämä asiat ovat yhteensovitettavissa.

Kipsisakka-altaat, lähde Yle.fi

Yhteiskunnan sosiaalinen ja teknologinen kompleksisuus

Kompleksisuus on yleinen nimitys eri osista koostuvalle kokonaisuudelle, systeemille. Kompleksisuuden eri lajeista, tässä kirjoituksessa keskitytään yhteiskunnalliseen ja jossain määrin teknologiseen. Yhteiskunnallinen tai kulttuurillinen kompleksisuus vaatii kaksi piirrettä, jotka ovat 1) osien rakenteellinen eroavaisuus ja 2) organisaatio, joka sitoo eri osat yhteen. On tärkeä huomata, että vain toisen toteutuessa ei kyse ole kompleksisesta järjestelmästä. Esimerkiksi toisessa maailmansodassa USA:n joukot tekivät maihinnousun Marokkoon, jonka yhteydessä maihin tuotiin noin 500 000 eri "palasesta" (sotilaat, aseet, välineet, kulkuneuvot jne.) koostuva armeija. 

Kuitenkin alusten saapuessa rantaan palaset purettiin kaaoksen keskellä, jolloin esimerkiksi aseet, ammukset ja ampujat eivät tulleet oikeassa järjestyksessä maihin. Tämä johti tarpeettomiin tappioihin ja siihen, että lopulta koko tavaramäärä oli purettava maihin, ennen kuin armeija kykeni toimimaan suunnitellusti. Kyseessä oli siis rakenteellisesti valtava määrä erilaisia kappaleita, mutta kunnollisen organisaation puuttuessa se ei ollut varsinaisesti kompleksinen järjestelmä. Vastaavasti Pekingin Olympialaisten avajaisissa 2008, saatiin todistaa tuhansien rumpaleiden seremonia, jossa kaikki soittivat mahtavalla tavalla yhdessä samalla tavalla. Tässä tapauksessa kuitenkin vain organisoinnin taso oli korkea, rakenteellista eroavaisuutta ei ollut lainkaan. 

Kompleksisuus on pohjimmiltaan yhteiskunnallinen ongelmanratkaisutyökalu. Ratkaisemme yhteiskuntamme sosiaalisia ja materiaalisia ongelmia lisäämällä kompleksisuutta byrokratian ja teknologian muodoissa. Tämä tapahtuu usein tiedostamatta, mutta kun asiaa miettii ymmärtää taustalla piilevän logiikan.

Energia-kompleksisuus spiraali

Ekosysteemeissä ei ole pysyvästi ylijäämäenergiaa; jos sellaista on, niin jokin laji, lajit tai uusi laji alkaa käyttämään sitä. Eli jos ekosysteemiin lisätään energiaa, se muuttuu kompleksisemmaksi (enemmän lajeja tai yksilöitä). Käytännössä tämän voi ymmärtää vertaamalla Amazonin sademetsien ekosysteemin monimuotoisuutta suomalaisen metsän vastaavaan. Ihmisyhteiskunnat eivät eroa luonnon ekosysteemeistä; kun niillä on käytössään enemmän energiaa, ne muuttuvat kompleksisimmiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa teknologioiden, viihteen, instituutioiden ja sosiaalisten roolien lisääntymistä ja kasvamista.

Koska kompleksisuus ja energia ovat olennaisesti yhteydessä toisiinsa, vallitsee niiden välillä riippuvuussuhde. Kompleksisuus on riippuvaista energiasta, mutta helpoin ensin -periaatteen vuoksi meidän on hyödynnettävä entistä heikompilaatuisia esiintymiä uusiutumattomista resursseista, joten käytämme lisäkompleksisuutta pystyäksemme hyödyntämään noita resursseja. Kompleksisuus voi kasvaa jo ennen kuin meillä on energiaa sen ylläpitämiseen, joka johtaa siihen, että meidän on hyödynnettävä taas vaikempia öljy-, kivihiili- ja maakaasuesiintymiä pysyäksemme mukana spiraalissa. Toisinaan taas kasvanut energiamäärä kannustaa meitä kompleksisuuden kasvattamiseen. Kompleksisuus ja energiankäyttö kasvavat siis käsi kädessä. 

                       

Olemme eläneet tässä spiraalissa fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisen alkamisesta, eli teollisen vallankumouksen alusta alkaen viimeiset 200 vuotta. Tähän asti olemme onnistuneet kompleksisuuden avulla hyödyntämään yhä uusia esiintymiä, mutta samalla on myös kasvanut tuon kompleksisuuden ylläpitämiseen vaadittava energia. Pääenergianlähteemme ja muut raaka-aineet ovat kuitenkin muuttumassa jatkuvasti kalliimmiksi, joten tarvitsemme yhä suurempaa kompleksisuutta ratkaisemaan uusia ongelmia. Spiraalista ei näytä olevan ulospääsyä. Jos haluamme edelleen hyödyntää maapallon jäljellä olevia esiintymiä, jotka sijaitsevat pääasiassa napa-alueilla ja syvällä valtamerten pohjassa, meidän on edelleen investoitava yhä enemmän teknologiseen kehitykseen.

Normaalit onnettomuudet

Termi normaali onnettomuus voi kuulostaa ironiselta. Se on kuitenkin synonyymi väistämättömälle onnettomuudelle. Näiden todennäköisyys kasvaa, kun järjestelmien kompleksisuus kasvaa. Enemmän erilaisia osia johtaa siihen, että joidenkin osien yhteisvaikutuksesta tulee ennakoimattomampaa. Insinöörit pyrkivät välttämään tätä lisäämällä yhä edelleen systeemin kompleksisuutta, joka yhä edelleen tekee siitä monimutkaisemman. Normaaleita onnettomuuksia voidaan siis myös kutsua mustiksi joutseniksi, Nassim Talebin kehittämän metaforan mukaisesti. Ne ovat jotain, jota ei pitäisi voida tapahtua. Kuitenkin, kompleksisten systeemien luonne tekee onnettomuuksista todennäköisempiä, koska systeemien kompleksisuus on ihmisymmärryksen ulkopuolella. Silti ne noudattavat samoja fysiikan lakeja, kuin muutkin kompleksiset järjestelmät. 

Complexity was clearly a problem on the Deepwater Horizon. One emergency system was controlled by 30 switches.

- Tainter & Patzek

Teknologinen kompleksisuus koostuu suuresta määrästä erilaisia osia, jotka muodostavat yhteistoiminnassa erilaisia koneita ja laitteita. Kompleksiset teknologiat ovat haavoittuvaisia, sillä yhdenkin kriittisen osan toimimattomuus saattaa aiheuttaa ketjureaktioita, tai kokonaisen järjestelmän toimimattomuuden. Itse osan merkityksellä tai arvolla ei ole välttämättä mitään merkitystä: esimerkiksi Challenger-sukkulan räjähdyksen aiheutti viallinen O-tiiviste, joka oli vain noin 1000 dollarin arvoinen. Thunder horse -öljylautan kaatumisen (korjauskustannukset noin miljardi dollaria) aiheutti (ainakin osittain) noin 100 dollarin arvoinen 6 tuuman pituinen putki. Talvivaaran kompleksisesta jalostusprosessista huolimatta, työntekijät yrittivät tukkia liian ohueen pohjamuoviin tulleita reikiä pudottamalla kumiveneistä bentoniittimattoja altaan pohjaan. Kompleksisien teknologisten järjestelmien jokainen osa tulee olla täydellinen, kuluja ei voi säästää väärästä paikasta.

Lähde: Iltalehti

Mitä on tehtävissä?

Kysymys on vaikea, mitään helppoa vastausta ei ole olemassa. Tärkeää olisi ensin tiedostaa tilanne mahdollisimman laajasti. Elämäntavallamme on jatkuvasti yhä suuremmat vaikutukset ympäristölle, onko kulutuskapitalismi enää ihmisten kannalta hyödyllistä, jos tuhoamme elinympäristömme? On selvää, että emme voi enää kovinkaan montaa vuosikymmentä jatkaa kompleksisuus-energia -spiraalissamme menestyksekkäästi. Teknologinen kehitys on hidastunut ja vaatii jatkuvasti enemmän investointeja, resurssien laatu huonontuu, ympäristö-ongelmat kuten ilmastonmuutos ja öljyhuippu aiheuttavat omat ongelmansa. On aika alkaa kehittämään varasuunnitelmia ja strategioita tulevaisuudelle, jossa resurssienkäyttöä vähennetään joko vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Vielä oleellisempaa on aloittaa kulttuurillinen ja asenteellinen muutos energian ja luonnonvarojen käytön suhteen. Olemme eläneet historiallista aikakautta, jolloin etenkin länsimaisten ihmisten on ollut mahdollista olla välittämättä kulutuksestaan. Tuo aikakausi on pian tulossa päätökseensä, ja meidän on jälleen alettava ajattelemaan ja järkeistämään resurssiemme kulutusta. Tämä voidaan tehdä, kuten presidentti Jim Carter totesi, joko meidän aloitteestamme, tai armottomien luonnonlakien toimesta.

We need holistic understanding of how energy and society coevolve over the long term, and of the energy-complexity spiral. Thinking that is holistic and long-term is the best way to approach our future, but humans do not normally think this way. We believe, however, that such thinking can be taught if there is the will to do so. 

- Tainter & Patzek

Energiatilanteesta täytyy alkaa käymään keskustelua jatkuvasti, ei vain silloin kun kohtaamme kriisin. Meidän täytyy tunnistaa tilanteemme realistisesti ja rehellisesti, katteeton optimismi ja teknologiausko täytyy sivuuttaa. Teknologia ei voi koskaan luoda energiaa tai resursseja, se ainoastaan mahdollistaa entistä vaikeampien ja huonompilaatuisten hyödyntämisen. On kuitenkin oltava realisti, todennäköisesti jatkamme edelleen kompleksisuus-energia spiraalissa, sillä siitä vapaaehtoisesti poistuminen heilauttaisi yhteiskuntamme status quo -tilan muutokseen, jonka tuloksia emme voi riittävällä varmuudella ennustaa. Tulemme siis näkemään valitettavasti yhä enemmän onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja tulevaisuudessa, kompleksisuuden, vaikeiden olosuhteiden, huonolaatuisten resurssien ja taloudellisten rajoitteiden takia. Kenties jossakin vaiheessa yhä useammat meistä osaavat yhdistää ne osaksi laajempaa kuvaa.

Käytettyä kirjallisuutta:

Holmgren, David. Future Scenarios. 2009. Chelsea Green

Tainter, J & Patzek, T. Drilling Down: The Gulf Oil Debacle and Our Energy Dilemma. 2011. Springer Science+Business Media.