Joseph Tainter - ajatuksia historiasta, yhteiskunnista, kompleksisuudesta ja tulevaisuudesta

Voi kuulostaa erikoiselta, että antropologiaan, arkeologiaan ja historiaan uransa omistaneella professorilla voisi olla jotakin annettavaa meille nykyajan modernien ongelmien kanssa tuskaileville, mutta se saattaa hyvinkin olla harha. Nimittäin amerikkalainen Utahin yliopiston ympäristö- ja yhteiskuntatieteiden professori Joseph Tainter on hahmo, jonka yli 30 vuoden aikana tekemä tutkimustyö on alkanut nousta nopeasti esille talous-, resurssi-, ja ympäristökriisien jatkuessa. Olen saanut useita kysymyksiä viime vuosien aikana liittyen Tainterin kirjoituksiin, joten tämän tekstin kirjoittaminen tuntui hyödylliseltä ajatukselta. Aluksi on paikallaan huomauttaa, että Tainter ei tarjoa minkäänlaisia ratkaisuja edellämainittuihin ongelmiin, sen sijaan hän pyrkii selittämään niiden perimmäisiä syitä äärimmäisen perusteellisella tavalla. On myös tärkeää yrittää ymmärtää miten ongelmat ovat syntyneet, vaikka ratkaisuja ei olisikaan vielä keksitty. Niiden keksiminen on epäilemättä lähempänä silloin kun tietoisuus nykytilanteesta on mahdollisimman hyvä. 

We don't prepare for the future, basically we verge from crisis to crisis

- Joseph Tainter

The Collapse of Complex Societies

Tainterin tuotannosta ehdottomasti tunnetuin teos on vuonna 1988 ilmestynyt The Collapse of Complex Societies, kompleksisten yhteiskuntien romahdus. Tainter kertoo kirjansa kirjoittamisen syyksi tuskastumisen laajaan, mutta epätäydelliseen kirjallisuuteen yhteiskuntien romahduksesta. Hänen mukaansa universaalia teoriaa siitä, miksi yhteiskunnilla on ollut tapana romahtaa, ei oltu yritetty luoda, joten hän päätti yrittää sellaisen luomista. Tainter piti olennaisena sitä, että hänen teoriansa pyrki luomaan yleismallin siitä, miksi kompleksisen yhteiskunnan romahdus tapahtuu. Hän ei ollut kiinnostunut yksittäisistä tai mystisiksi tulkitsemistaan malleista, joita kirjallisuus oli täynnä. Tainter kritisoi jopa poikkeuksellisen voimakkaasti tunnetuimpia klassikoita, kuten Oswald Spengleriä ja Arnold J. Toynbeetä niiden selitysmallien tieteellisistä puutteista. Tainterin mukaan selitykset, joissa esimerkiksi verrattiin yhteiskunnan elinkaarta ihmisen elinkaareen, olivat luonteeltaan mystisiä, eivät tieteellisiä. Hänen mielestään nämä mallit eivät tarjonneet kunnollista vastausta kysymykseen, miksi yhteiskunnat romahtavat.

Mitä romahdus sitten tarkoittaa? Tainter määrittelee sen äkilliseksi yhteiskunnallisen kompleksisuuden alentumiseksi, joka tarkoittaa erilaisten virtojen (informaatio, resurssit, energia) vähentymistä tai jopa kokonaista pysähtymistä, sekä sosiaalisten roolien (ammattien) vähentymistä. Yhteiskunta menettää rakenteensa ja organisatorisen kykynsä kontrolloida alueellaan olevia ihmisiä, tavaravirtoja, informaatiota jne. Tunnusmerkkeinä tästä on yleensä nälänhätä, infrastruktuurin rapistuminen ja ihmisten maailman "pienentyminen" liikkuvuuden ja tiedon virtojen vähentyessä. Alentunut kompleksisuus näkyy yhteiskuntien kykenemättömyytenä ratkaista niiden eteen tulevia ongelmia, kuten hyökkääviä vihollisia, ympäristökatastrofeja tai sisäisiä ongelmia. Tainterin teorian keskiössä on nimenomaan kompleksisuus, tarkemmin sosiaalinen kompleksisuus ja sen kehitys. Kompleksisuuden käsitteestä tarkemmin seuraavassa kappaleessa. Yksinkertaistettuna yhteiskunnat kehittyvät kasvattaen samalla kompleksisuuttaan. Kompleksisuus maksaa, joten sitä joudutaan rahoittamaan eri lähteistä. Rooman valtakunnassa rahoittajina toimivat talonpojat ja heidän viljasatonsa. Nykyisessä yhteiskunnassamme rahoittajina ovat pääosin fossiiliset polttoaineet ja ihmistyö enenevässä määrin vain vielä automatisoimattomien prosessien hallinnan osalta.

A society or other institution can be destroyed by the cost of sustaining itself.

– Joseph Tainter

Kompleksisuuden kasvaminen juontuu yhteiskuntien perimmäisestä tarpeesta ratkoa niiden eteen tulevia ongelmia innovaatioiden avulla. Alentuva rajahyöty astuu kuitenkin peliin jossakin kohtaa: uudet ongelmat ja niiden ratkaisut tuottavat entistä vähemmän nettohyötyä yhteiskunnalle, jolloin vaarallinen kehitysvaihe alkaa. Ongelmienratkaisua ei voida lopettaa vapaaehtoisesti, koska se tarkoittaa jo itsessään jonkinlaista romahdusta, joten yhteiskunnat yrittävät viimeiseen asti jatkaa ongelmanratkaisua ja siinä sivussa tietämättään kasvattavat kumulatiivista kompleksisuuttaan, jonka ylläpitäminen maksaa jatkuvasti enemmän. Keino ulos tästä kierteestä on uuden energialähteen tai uusien alueiden valtaaminen, mutta jokainen Tainterin tutkimista yli 20 yhteiskunnasta tai sivilisaatiosta epäonnistui lopulta kompleksisuuden kasvattamisessa ja romahti. Tästä seuraakin joukko olennaisia kysymyksiä. Olemmeko samalla polulla? Miten me eroamme edeltäjistämme? On hyvä muistaa, että jokaisen kulttuurin perimmäisiin arvoihin kuuluu oletus siitä, että olemme erilaisia, parempia kuin muut. Tainterin työ kyseenalaistaa siis erään kulttuurimme kulmakiven, entä jos emme ole erilaisia kuin aiemmat sivilisaatiot?

Sosiaalisen kompleksisuuden rajahyöty vähentyy sen kasvaessa, kunnes muuttuu alenevaksi.

Kompleksisuus - ratkaisu ongelmiin

Tainterin tutkimuksissa kompleksisuus on keskeinen käsite. Kompleksisuus ei ole mikään yksiselitteinen käsite, sillä voidaan tarkoittaa useita eri asioita. Se ei ole synonyymi monimutkaisuuden kanssa, vaikka näin usein väärin tulkitaankin. Kompleksisuus on hallitsematonta ja se elää jatkuvasti, eli on ns. dynaamista. Se on systeemin ominaisuus ja vaatii aina resursseja kehittyäkseen ja pitääkseen itseään yllä. Tainterin käyttämänä kompleksisuus viittaa yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen, joka tunnistetaan esimerkiksi ammatillisesta erikoistumisesta, infrastruktuurin kehityksestä, informaatiovirtojen kasvusta ja nopeutumisesta, sekä tietenkin teknologisesta kehityksestä. Kompleksisuuus kasvaa yksinkertaisesta syystä: ihmiset ja meidän muodostamamme ylätasot, yhteiskunnat, ratkaisevat eteensä tulevia ongelmia. Hienostuneempi termi tästä on innovaatiotoiminta.

Käytännössä kaikki ihmisten toiminta on jollakin tasolla syntynyt erilaisesta ongelmanratkaisusta, ja logiikka on selvä. Armeija on vastaus ongelmaan ulkoisesta uhasta, poliisi sisäisestä. Lääketiede on ratkaisu ongelmaan nimeltä sairaus. Koulutus on ratkaisu ongelmiin, joita kouluttamattomuus tuo mukanaan. Jopa hengellinen toiminta, kuten uskonto, on ratkaisu ongelmaan, pelkoon kuoleman jälkeisestä elämästä. Teknologia on kenties helpompi ymmärtää täysin ongelmanratkaisun tuloksena. Kaikki käyttämämme työkalut kirveestä älypuhelimeen ovat olemassa ratkaistakseen jotakin ihmisen keksimää ongelmaa. Ongelmanratkaisun tuloksena syntyy uusia ammatteja. Metsästäjä-keräilijä yhteisössä oli arviolta 10-20 erilaista sosiaalista roolia, kuten parantajat, työkalujen valmistajat jne. Teollisessa yhteiskunnassa on nykyään eri arvioiden mukaan kymmeniä tuhansia, jopa miljoona erilaista sosiaalista roolia. Ammatillinen erikoistuminen on uskomattomalla tasolla.

Kompleksisuus on välttämätön seuraus edellämainitusta ongelmanratkaisusta. Ongelmien ratkaisu nimittäin kehittyy tietyllä kaavalla: ensin ratkaistaan helpoimmat ongelmat, jonka jälkeen siirrytään yhtä vaikeampiin. Jokainen ratkaisu kuitenkin jää ikään kuin kerrokseksi, jonka päälle seuraava rakentuu. Tällä tavalla kompleksisuus kasvaa kumulatiivisesti ja "salaa", kuten Tainter asian ilmaisee.  Tärkeä huomio on myös se, että kompleksisuus ei ole missään muodossa ilmaista: se maksaa aina jossain resurssissa. Yleensä tämä resurssi on energia, mutta se voi myös olla jokin muu resurssi, aika tai yksinkertainen vaivannäkö.

Kompleksisuus siis kehittyy ja kasvaa, mutta tämä kehitys vaatii enemmän ja enemmän uhrauksia. Byrokratia on eräs klassinen esimerkki kompleksisuuden kasvusta. Samoin entistä kalliimmat teknologia- tai infrastruktuurihankkeet. Tieteen kompleksifikaatio on tarkoittanut sitä, että vuosisadassa ollaan siirrytty yksittäisistä neroista, jotka tekivät löytönsä yksin tai erittäin pienissä ryhmissä ja hyvin alhaisilla panostuksilla. Nämä tiedemiehet saivat aikaan valtavia tuloksia pienillä panoksilla. Nykyaikana tiede ja tutkimus ei enää ole mahdollista yksittäisen ihmisen toimesta saati ilmaiseksi. Tiede on institutionalisoitunut: vaaditaan suuria resursseja, tiimejä, organisaatioita ja monimutkaista, kallista teknologiaa. 

Kompleksiset yhteiskunnat

Kompleksinen yhteiskunta on siis yksinkertaistettuna sellainen, jossa on useita sosiaalisia rooleja, eli ammatteja, jotka muodostavat erilaisia organisaatioita. Resurssien, pääomien, tavaroiden, palveluiden, informaation ja ihmisten liikkuminen on suurta ja nopeaa. Kompleksinen yhteiskunta ei ole mikään normaalitila ihmisen historiassa. Nykyiset yhteiskunnat ovat historiassa ja antropologiassa anomalioita, poikkeuksia historiassa, asia voi olla vaikea ymmärtää. Erityisen vaikeaa se on niille sukupolville, jotka ovat eläneet koko elämänsä kompleksisissa yhteiskunnissa. 1900-luvun alkupuolella syntyneet ovat nähneet huomattavasti vähemmän kompleksisen yhteiskunnan, mutta sekin oli jo poikkeuksellisen kompleksinen ihmisen lajihistorian mitassa. Yhteiskuntia alkoi esiintyä vasta maanviljelyn keksimisen jälkeen. Eli ne ovat täysin viimeisen 8000-10 000 vuoden aikainen ilmiö, ihmisen 200 000 - 2 miljoonan vuoden kehityskaaren aikana. Kompleksinen yhteiskunta ei ollut mahdollinen metsästäjä-keräilijä -elämäntavassa. Yksinkertaisesti tarvittavaa populaatiota riittävän pienellä alueella ei ollut mahdollista elättää tuolla liikkuvuuteen perustuneella elämäntavalla. Maanviljely muutti asian ja mahdollisti kompleksisten yhteiskuntien syntymisen.

Kompleksisten yhteiskuntien aikakaudella on kuitenkin erotettavissa kaksi vaihetta, jotka eroavat olennaisesti toisistaan. Ensimmäinen vaihe oli aikakausi ennen fossiilisia polttoaineita ja toinen niiden käytön aloittamisen jälkeen. Aiemmassa vaiheessa kompleksisuuden kustannukset olivat läsnä ihmisten arjessa. Nämä yhteiskunnat saivat energiansa maanviljelystä, joten yhteiskunnallisen kompleksisuuden kasvattaminen näkyi suuren talonpoikaisväestön elämässä kasvaneina veroina, eli he menettivät yhä suuremman osan sadoistaan valtiolle. Rooman valtakunnan valloitusvaiheen loputtua kalliin yhteiskuntarakenteen ylläpitoa jatkettiin kasvattamalla talonpoikien verotusta niin jopa niin pitkälle, että tiloilla alettiin kokea nälänhätää ja tiloja alettiin hylätä. Tainterin mukaan on olemassa todisteita, että monissa paikoin roomalaiset talonpojat ottivat barbaarit vastaan vapauttajina. Kompleksisen yhteiskunnan ylläpitäminen oli kääntynyt itseään vastaan.

Yhteiskuntien siirryttyä energiankäytössä fossiilisten polttoaineiden varaan yhteys kompleksisuuden kasvun ja kustannusten välillä on hämärtynyt. Yhteys on edelleen olemassa, mutta koska työstä suurimman osan tekevät koneet jotka käyttävät fossiilista energiaa, syntyy vaikutelma kuin kompleksisuus olisi ilmaista. Kompleksisuuden kulut näkyvät nykyisin lähinnä erilaisena vaivana ja ajan kuluna. Esimerkiksi syyskuun 2001 iskujen jälkeen kompleksisuutta kasvatettiin merkittävästi lentoliikenteen valvonnassa, jolla oli seurauksia matkustajille ylimääräisenä vaivana, toisaalta veronmaksajille kompleksisuuden kasvattaminen näkyy suoraa verojen kasvuna. Lopputuloksena siis ongelma (terrorismi) ratkaistiin kasvattamalla kompleksisuutta (valvonta) ja yhteiskunnalliseen kompleksisuuteen oli jälleen luotu uusi kerros lisää. Tällä tavalla kompleksiset yhteiskunnat näyttävät kehittyvän: inkrementaalisesti, ratkomalla ongelman kerta toisensa jälkeen kompleksisuutta lisäämällä, mutta kumulativiiset vaikutukset huomioimatta. Tainterin mukaan tämä on vaarallinen kehityskulku.

Tulevaisuus - mahdollisuuksia paeta Tainterin "ansasta"

Tietäen historiasta enemmän, näyttäytyy tulevaisuus hyvin erilaisena kuin aiemmin. Tainterin teorian valossa näyttää, että yhteiskunnallisen huomion tulisi keskittyä etenkin kahteen pääkohtaan 1) energiaan ja 2) ongelmanratkaisuun. Molemmat vaikuttavat toisiinsa. Energiapuoli voi ratkaista ongelmanratkaisun, mutta toisaalta liiallinen ongelmanratkaisusta syntyvä kompleksisuus ilman tarvittavaa energiapohjaa, johtaa ainakin Tainterin mukaan yhteiskunnan romahtamiseen. Tainterin teoria on kuitenkin murheellinen: joka jatkamme kompleksisuus-energia -spiraalissa, eli kasvatamme molempia ja jatkamme ongelmien ratkaisua, tai vaihtoehtona on romahdus. Tainter ei näe mitään yleisesti esitettyä keinoa, kuten kulutuksen passiivista vähentämistä tai säätelytaloutta ratkaisuna yhteiskunnan kestävyyden ylläpitoon. Hän tunnistaa historiastakin ainoastaan yhden esimerkkitapauksen, jossa yhteiskunta on yksinkertaistanut rakennettaan oma-aloitteisesti. Tämä yhteiskunta oli romahtaneesta Rooman valtakunnasta irtautunut itä-Rooma, eli Bysantti. Bysantti ei kuitenkaan yksinkertaistanut sosiaalista kompleksisuuttaan niistä syistä, joiden vuoksi nykyisten yhteiskuntien olisi ehkä tarpeen tehdä. Bysantilla ei ollut muita mahdollisuuksia kohdatessaan suuria vihollisvaltioiden paineita idästä ja painiessaan edelleen romahtaneen Rooman aiheuttamissa haastavissa oloissa.

Ongelmanratkaisun problematiikka on kuitenkin paljon monimutkaisempi kuin Tainter olettaa teoksissaan. Australialainen Samuel Alexander on kirjoittanut mainion esseen, jossa hän hyväksyy Tainterin teorian oikeellisuuden, mutta kyseenalaistaan ongelmanratkaisun osalta ongelmien määrittelyn. Hänen mukaansa ongelmien määrittely ei ole kulttuurin arvoista vapaata. Hän kutsuu Tainterin ajattelua traagiseksi. Länsimaisen kulttuurin ongelmien asettelu on kuitenkin poikkeuksellista, löydämme niitä kaikkialta ja pidämme ratkaisuja hyvinä huolimatta niiden kustannuksista. Lisäksi ongelmanratkaisumme on hyvin energiaintensiivistä. Kaikkia ongelmia ei toki voida sivuuttaa, vaikka suhtautumistapaa muutettaisiin: taudit ovat ongelma riippumatta kulttuurista, samoin toistuvat luonnonilmiöt. Mutta monet ongelmat ovat silti ratkaistavissa useammalla kuin yhdellä tavalla. Alexander mainitsee esimerkkeinä haitallisesta sosiaalisen kompleksisuuden kasvusta sotilasvarustelun, sekä markkinoinnin. Molemmat johtavat kilpaa pohjalle -tyyppiseen peliteoriasta tuttuun ilmiöön, jossa vastustaja seuraa usein perässä, tehden aiemmista investoinneista hyödyttömiä. Näissä nollasummapeleissä kompleksisuus ja sen kustannukset kasvat, ilman nettohyötyä yhteiskunnalle.

Alexander pitää vapaaehtoista yksinkertaistamista mahdollisena, mutta ei helposti toteutettavana. Eri tuotantoprosessien kompleksisuus on kasvanut energiaintensiivisillä tavoilla noudattaen polkuriippuvuutta. Globaali ruokatuotanto on  tällainen systeemi, jonka kompleksisuus ja energiaintensiivisyys on kehittynyt niin suureksi, että sen kustannukset ovat hyötyjä suuremmat. Supermarketeissa olevat tuotteet ovat eri tutkimusten mukaan matkanneet jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä ennen päätymistään ostoskoriin. Lisäksi tuotteiden valmistus on vaatinut suurta resurssien syöttöä maatalouden, pakkausmateriaalien ja logistiikan osalta. Systeemi eittämättä toimii, mutta sen kestävyyteen poikkeusoloissa on kohdistettu jatkuvasti suurempaa kritiikkiä. Mikäli tuotantoa paikallistettaisiin ja systeemiä alettaisiin tarkkailemaan kulutuksensa osalta, joutuisimme kenties luopumaan jostakin eksoottisista tuotteista ja syömään ns. sesonkien mukaista ruokaa, mutta elintaso ei laskisi merkittävästi. Samalla kuitenkin massiiviseksi paisunut ja valtavasti resursseja kuluttava globaali systeemi yksinkertaistuisi ja kompleksisuuden kustannukset alentuisivat. Muita esimerkkejä Alexander esittää lääketeollisuudesta: suuri osa lääkkeistä parantaa oireita jotka syntyvät epäterveellisestä ravinnosta ja muista haitallisista elämäntavoista. Nämä oireet voitaisiin välttää puuttumalla ongelman perimmäiseen syyhyn. Ennen kaikkea Alexander kuitenkin korostaa esseessään jatkuvaa ongelmien uudelleentarkastelua. Saattaa olla, että Alexander on löytänyt aukon Tainterin muutoin melko aukottomasta teoriasta, mutta kuinka käyttökelpoinen se on jää nähtäväksi.

Lähteet

Alexander, Samuel (2012). ”Recilience Through Simplification: Revisiting Tainter’s Theory of Collapse.” Simplicity Institute Report 12h. Saatavissa: http://simplicityinstitute.org/wp-content/uploads/2011/04/ResilienceThro...

Tainter, Joseph A. (1988). Collapse of Complex Societies. Cambridge University Press.

Joseph tainter; The Collapse of complex Civilisations https://www.youtube.com/watch?v=GzuviYRse3E

Collapse of Complex Societies by Dr. Joseph Tainter.  https://www.youtube.com/watch?v=G0R09YzyuCI

Joseph Tainter: Energy Gain and Future Energy: Collapse of Sustainability
https://www.youtube.com/watch?v=RSXKjH_WjWo

Joseph Tainter - The Energy Crisis and the End of The Industrial Age https://www.youtube.com/watch?v=gBrYLJV9_N8

Will Our Society Survive Complexity? Dr. Joseph Tainter Interview | McAlvany Commentary 2014 https://www.youtube.com/watch?v=yvEjwAxHju0

Joseph Tainter Interview with Jim Puplava https://www.youtube.com/watch?v=wgOmijDrw7g

Keisari Marcus Aureliuksen aforismeja

Marcus Aurelius eli vuosina 121-180

Rooman keisarin Marcus Aureliuksen Itselleen, eli juurikin hänen itselleen kirjoittamat muistelmansa ja filosofiset pohdintansa ovat yksi stooalaisen filosofian helmistä. Kirja on monen suuren valtiomiehen, kuten Kiinan Web Jiabaon ja Yhdysvaltojen presidentin Bill Clintonin suosikkiteos.

Teoksessa Aurelius käsittelee syntymää, elämää, kuolemaa, hyvyyttä, pahuutta ja melkein kaikkea mahdollista mitä kaksituhatta vuotta sitten elänyt ihminen kykenikään havainnoimaan maailmankaikkeudesta. Teos auttaa varmasti monia löytämään sisäistä mielenrauhaa kasvattavia ajatuksia stooalaisen filosofian kautta. Huomaat varmasti, että etenkin kuoleman pohtiminen on stooalaisuudessa keskeisessä asemassa, samoin kuin kunnioittava suhde luontoon ja kohtaloon.

Seuraavassa joitakin aforismeja Itselleni-teoksesta:

#1 Olkoot nämä kaksi aina kätesi ulottuvilla ja vilkaisun päässä: ensinnäkin, että todellisuus ei tarraa kiinni sieluun, vaan lepää ulkopuolella liikahtamatta, ja häiriöt ovat peräisin yksinomaan sisäisestä käsityksestä; toiseksi, että kaikki, minkä näet, muuttuu hetkessä eikä enää ole - ja miten paljon muutoksia olet jo itsekin saanut kokea. Mieti tätä jatkuvasti. Maailma on muutosta, elämä käsitystä.

#2 Kuolema on niin kuin on syntymä, luonnon mysteeri, samojen alkuaineiden yhdistyminen, niiksi hajoaminen. Ylipäätään se ei ole sellaista, mitä pitäisi häpeillä, sillä se ei ole älylliselle elävälle olennolle kuulumaton eikä hänen edellytystensä periaatteen vastainen.

#3 Joka vapisee jälkimaineen vuoksi, ei näe, että jokainen hänet muistavista kuolee itsekin tuota pikaa. Sen jälkeen kuolevat näiden perilliset, kunnes muisto sammuu tykkänään edetessään kautta uusien syttyjien ja sammujien. Oletetaan, että muistajat olisivat kuolemattomia ja myös muisto olisi kuolematon. Mitä se sinua liikuttaa? Enkä viitsi edes sanoa, ettei se ole mitään kuolleelle, mutta mitä on ylistys elävällekään, paitsi tietyn hyödyntavoittelun mielessä? Sinä ohitat nyt väärään aikaan luonnon suoman lahjan, kun takerrut siihen, mitä joku toinen puhuu myöhemmin.

#4 Maan kuolema on tulla vedeksi ja veden kuolema on tulla ilmaksi ja ilman kuolema on tulla tuleksi ja päinvastoin.

#5 Lyhyesti: näe aina, miten hetkellisiä ja vähäpätöisiä ovat ihmisten asiat; eilen pisara limaa, huomenna muumio tai tuhkaa. Elä siis tämä silmänräpäys ajasta luonnon mukaisesti ja luovu siitä suopein mielin, niin kuin oliivi kypsyttyään putoaa ylistäen kantajaansa ja kiitollisena sen kasvattaneelle puulle.

#6 Ole niin kuin kallionkieleke, johon aallot alati murtuvat. Silti se seisoo paikoillaan, ja sen ympärillä nukahtaa veden kuohuva virta. "Minä onneton, kun tämä minulle tapahtui." Ei näin, vaan: "Minä onnekas, sillä vaikka tämä minulle tapahtui, en edelleenkään tunne tuskaa eikä käsillä oleva minua murskaa enkä tulevaa pelkää." Noin olisi voinut tapahtua kenelle tahansa, mutta kuka tahansa ei olisi kyennyt olemaan tuntematta siitä tuskaa.

#7 Miten helppo onkaan työntää luotaan ja pyyhkiä pois jokainen vaivalloinen ja vieras vaikutelma ja olla heti täydessä tyvenessä.

#8 Kuljen sitä tietä, joka on luonnon mukainen, kunnes vajoan maahan ja jään lepoon; kunnes henkäisen viimeisen kerran siihen, mistä päivittäin vedän henkeni sisään; kunnes vajoan siihen mistä isäni kokosi siemenensä ja äitini verensä ja imettäjäni maitonsa, mistä niin monien vuosien ajan olen päivittäin saanut ruokani ja juomani, mikä kantaa minua päällään kun sitä tallon ja käytän hyväkseni niin moniin tarpeisiin.

#9 Paras tapa kostaa on, ettei tule samanlaiseksi.

#10 Jos joku kykenee kumoamaan minut ja osoittamaan, että käsitykseni tai tekoni eivät ole oikeita, muutun mielihyvin. Sillä minä etsin totuutta, joka ei koskaan ole vahingoittanut ketään, mutta vahinkoa kärsii se, joka pysyy itsepetoksessa ja tietämättömyydessä.

#11 On häpeä, jos sielusi antaa ensimmäisenä periksi elämässä, jossa ruumiisi ei anna periksi.

#12 Jokainen väline, työkalu ja kapistus toimii hyvin, kun se tekee sen, mitä varten se on valmistettu. Kuitenkin ne valmistanut on niiden ulkopuolella. Sen sijaan niissä, joita pitää koossa luonto, ne valmistanut voima on sisällä ja pysyy siellä. Siksi tätä voimaa tulee kunnioittaa sitäkin enemmän ja ajatella, että jos olet sen tahtoa noudattaen, on kaikki sinulla mielesi mukaisesti. Samalla tavalla myös kaikkeudella ovat sen asiat sen mielen mukaisesti.

#13 Yritä puhua heidät puolellesi, mutta toimi, vaikka he olisivatkin sitä vastaan, kun oikeudenmukaisuuden laki niin vaatii.

#14 Älä häpeä ottaa apua vastaan. Sinun asiasi on suorittaa sinulle kuuluva tehtävä, niin kuin sotilaan piirityksessä. Mitä sitten, jos et rampana kykene yksin nousemaan muurille, mutta yhdessä toisen kanssa se onnistuu?

#15 Älä anna tulevaisuuden järkyttää mielenrauhaasi. Kohtaat sen, mikäli niin on määrä käydä, varustuksenasi sama järki, jonka avulla nyt selviydyt nykyhetkestä.

#16 Pelkääkö joku muutosta? Mitä voisi syntyä ilman muutosta? Mikä olisi kaikkeuden luonnolle rakkaampaa tai läheisempää? Voitko itse kylpeä, elleivät polttopuut muutu? Voitko tulla ravituksi, ellei ruoka muutu? Voiko jokin muu tarpeeksi täyttyä ilman muutosta? Etkö näe, että samanlaista on sinunkin muuttumisesi ja samalla tavalla välttämätöntä kaikkeuden luonnolle?

#17 Tarkkaile tähtien kulkuja, kuin itsekin kiitäisit niiden rinnalla, ja mietiskele jatkuvasti alkuaineiden muutoksia toisikseen. Tällaiset mielikuvat puhdistavat pois maanpäällisen elämän saastan.

#18 "Kurkku on kitkerä." Heitä menemään. "Tiellä on piikkipuskia." Väistä. Se riittää. Ei tarvitse lisätä: "Miksi tällaistakin pitää maailmassa olla?" Sillä luonnontieteiden tuntija nauraa sinulle, niin kuin puuseppä tai suutari nauraisi sinulle, jos paheksuisit, että näet heidän työpajoissaan sahanpurua ja jäännöspaloja siitä, mitä he valmistavat. Heillä on kuitenkin paikka, minne ne heittää, mutta kaikkeuden luonnolla ei ole mitään itsensä ulkopuolella. Ihmeellistä luonnon taidossa onkin, että se omat rajansa määrättyään muuttaa itsekseen kaiken, mikä se rajojen sisäpuolella näyttää pilaantuvan ja vanhenevan ja olevan hyödytöntä, ja luo tästä jälleen uutta, niin ettei se tarvitse ulkopuolista ainetta eikä ole vailla paikkaa, minne heittää kaikki mätä. Se on tyytyväinen omaan tilaansa ja omaan aineeseensa ja omaan taitoonsa.

#19 Älä tyydy jakamaan vain sinua ympäröivän ilman henkeä, vaan jaa vihdoin myös kaikkea ympäröivän mielen viisaus. Älyllinen kyky on levittäytynyt kaikkialle ja tarjolla sille, joka haluaa vetää sitä itseensä, niin kuin ilma on tarjolla sille, joka kykenee vetämään sitä henkeensä.

#20 Usein väärin tekee myös se, joka jättää jotakin tekemättä, ei ainoastaan se, joka tekee jotakin.

#21 Toiminnan loppuminen, pyrkimyksen ja käsityksen lakkaaminen ja ikään kuin kuolema eivät ole mitään pahaa. Ajattele nyt ikäkausia, kuten lapsuutta, poikasen ikää, nuoruutta, vanhuutta - myös näistä jokaisen muutos on kuolema. Tämäkö muka on kauheaa? Ajattele nyt elämää isoisäsi aikaan, sitten äitisi aikaan, sitten isäsi aikaan. Näet loputtomasti tuhoutumista, muutosta ja lakkaamista. Kysy itseltäsi: "Tämäkö muka on kauheaa?" Sama koskee koko elämän loppumista ja lakkaamista ja muutosta. 

#22 Mitä vain sinulle tapahtuukin, se on sinulle iäisyydestä asti ennalta valmistettu, ja syiden punos on kehrännyt ikuisuudesta asti sekä sinun olemassaolosi että tämän sinulle tapahtuvan.

#23 Ne, jotka vastustavat sinua, kun etenet oikeaa järkeä seuraten, eivät saa sinua luopumaan oikeasta toiminnasta. Älkööt he myöskään saako sinua hylkäämään hyväntahtoisuuttasi heitä kohtaan. Pidä yhtä lailla varasi näissä kummassakin: arvostelman ja toiminnan vakaudessa sekä lempeydessä niitä kohtaan, jotka yrittävät estää sinua tai heittäytyvät muutoin hankaliksi. Heihin ärsyyntyminen on heikkoutta sekin, samoin kuin on toiminnasta luopuminen ja peloissaan periksi antaminen. Kumpikin on yhtä lailla rintamakarkuri: se, joka joutuu kauhun valtaan, ja se, joka vieraantuu luontaisesta sukulaisestaan ja ystävästään. 

#24 Usein olen ihmetellyt, miten jokainen rakastaa eniten itseään, mutta silti pitää omaa käsitystä itsestään vähemmässä arvossa, kuin muiden. 

#25 Miten naurettava ja vieraantunut on se, joka kummastelee jotakin elämässä tapahtuvaa.

#26 Ihminen, olet ollut kansalainen tässä suuressa kaupungissa. Mitä väliä sinulle on, viisikö vuotta vai viisikymmentä? Mikä on lakien mukaista, on sama jokaiselle. Mitä kauheaa on siinä, jos sinut lähettää pois kaupungista luonto, joka sinut sinne toi, ei suinkaan tyranni tai väärämielinen tuomari, vaan niin kuin näyttelijän päästää näyttämöltä hänet sinne palkannut ohjaaja? "Mutta en saanut esittää viittä osaa, kolme vain." "Puhut oikein, mutta elämässä nuo kolme osaa ovat koko näytelmä." Sillä täyden mitan määrää hän, joka kerran oli yhdistymisen ja nyt hajoamisen syy; sinä olet syytön kumpaankin. Lähde siis pois suopein mielin, sillä suopein mielin on myös hän, joka sinut päästää pois.