Joseph Tainter - ajatuksia historiasta, yhteiskunnista, kompleksisuudesta ja tulevaisuudesta

Voi kuulostaa erikoiselta, että antropologiaan, arkeologiaan ja historiaan uransa omistaneella professorilla voisi olla jotakin annettavaa meille nykyajan modernien ongelmien kanssa tuskaileville, mutta se saattaa hyvinkin olla harha. Nimittäin amerikkalainen Utahin yliopiston ympäristö- ja yhteiskuntatieteiden professori Joseph Tainter on hahmo, jonka yli 30 vuoden aikana tekemä tutkimustyö on alkanut nousta nopeasti esille talous-, resurssi-, ja ympäristökriisien jatkuessa. Olen saanut useita kysymyksiä viime vuosien aikana liittyen Tainterin kirjoituksiin, joten tämän tekstin kirjoittaminen tuntui hyödylliseltä ajatukselta. Aluksi on paikallaan huomauttaa, että Tainter ei tarjoa minkäänlaisia ratkaisuja edellämainittuihin ongelmiin, sen sijaan hän pyrkii selittämään niiden perimmäisiä syitä äärimmäisen perusteellisella tavalla. On myös tärkeää yrittää ymmärtää miten ongelmat ovat syntyneet, vaikka ratkaisuja ei olisikaan vielä keksitty. Niiden keksiminen on epäilemättä lähempänä silloin kun tietoisuus nykytilanteesta on mahdollisimman hyvä. 

We don't prepare for the future, basically we verge from crisis to crisis

- Joseph Tainter

The Collapse of Complex Societies

Tainterin tuotannosta ehdottomasti tunnetuin teos on vuonna 1988 ilmestynyt The Collapse of Complex Societies, kompleksisten yhteiskuntien romahdus. Tainter kertoo kirjansa kirjoittamisen syyksi tuskastumisen laajaan, mutta epätäydelliseen kirjallisuuteen yhteiskuntien romahduksesta. Hänen mukaansa universaalia teoriaa siitä, miksi yhteiskunnilla on ollut tapana romahtaa, ei oltu yritetty luoda, joten hän päätti yrittää sellaisen luomista. Tainter piti olennaisena sitä, että hänen teoriansa pyrki luomaan yleismallin siitä, miksi kompleksisen yhteiskunnan romahdus tapahtuu. Hän ei ollut kiinnostunut yksittäisistä tai mystisiksi tulkitsemistaan malleista, joita kirjallisuus oli täynnä. Tainter kritisoi jopa poikkeuksellisen voimakkaasti tunnetuimpia klassikoita, kuten Oswald Spengleriä ja Arnold J. Toynbeetä niiden selitysmallien tieteellisistä puutteista. Tainterin mukaan selitykset, joissa esimerkiksi verrattiin yhteiskunnan elinkaarta ihmisen elinkaareen, olivat luonteeltaan mystisiä, eivät tieteellisiä. Hänen mielestään nämä mallit eivät tarjonneet kunnollista vastausta kysymykseen, miksi yhteiskunnat romahtavat.

Mitä romahdus sitten tarkoittaa? Tainter määrittelee sen äkilliseksi yhteiskunnallisen kompleksisuuden alentumiseksi, joka tarkoittaa erilaisten virtojen (informaatio, resurssit, energia) vähentymistä tai jopa kokonaista pysähtymistä, sekä sosiaalisten roolien (ammattien) vähentymistä. Yhteiskunta menettää rakenteensa ja organisatorisen kykynsä kontrolloida alueellaan olevia ihmisiä, tavaravirtoja, informaatiota jne. Tunnusmerkkeinä tästä on yleensä nälänhätä, infrastruktuurin rapistuminen ja ihmisten maailman "pienentyminen" liikkuvuuden ja tiedon virtojen vähentyessä. Alentunut kompleksisuus näkyy yhteiskuntien kykenemättömyytenä ratkaista niiden eteen tulevia ongelmia, kuten hyökkääviä vihollisia, ympäristökatastrofeja tai sisäisiä ongelmia. Tainterin teorian keskiössä on nimenomaan kompleksisuus, tarkemmin sosiaalinen kompleksisuus ja sen kehitys. Kompleksisuuden käsitteestä tarkemmin seuraavassa kappaleessa. Yksinkertaistettuna yhteiskunnat kehittyvät kasvattaen samalla kompleksisuuttaan. Kompleksisuus maksaa, joten sitä joudutaan rahoittamaan eri lähteistä. Rooman valtakunnassa rahoittajina toimivat talonpojat ja heidän viljasatonsa. Nykyisessä yhteiskunnassamme rahoittajina ovat pääosin fossiiliset polttoaineet ja ihmistyö enenevässä määrin vain vielä automatisoimattomien prosessien hallinnan osalta.

A society or other institution can be destroyed by the cost of sustaining itself.

– Joseph Tainter

Kompleksisuuden kasvaminen juontuu yhteiskuntien perimmäisestä tarpeesta ratkoa niiden eteen tulevia ongelmia innovaatioiden avulla. Alentuva rajahyöty astuu kuitenkin peliin jossakin kohtaa: uudet ongelmat ja niiden ratkaisut tuottavat entistä vähemmän nettohyötyä yhteiskunnalle, jolloin vaarallinen kehitysvaihe alkaa. Ongelmienratkaisua ei voida lopettaa vapaaehtoisesti, koska se tarkoittaa jo itsessään jonkinlaista romahdusta, joten yhteiskunnat yrittävät viimeiseen asti jatkaa ongelmanratkaisua ja siinä sivussa tietämättään kasvattavat kumulatiivista kompleksisuuttaan, jonka ylläpitäminen maksaa jatkuvasti enemmän. Keino ulos tästä kierteestä on uuden energialähteen tai uusien alueiden valtaaminen, mutta jokainen Tainterin tutkimista yli 20 yhteiskunnasta tai sivilisaatiosta epäonnistui lopulta kompleksisuuden kasvattamisessa ja romahti. Tästä seuraakin joukko olennaisia kysymyksiä. Olemmeko samalla polulla? Miten me eroamme edeltäjistämme? On hyvä muistaa, että jokaisen kulttuurin perimmäisiin arvoihin kuuluu oletus siitä, että olemme erilaisia, parempia kuin muut. Tainterin työ kyseenalaistaa siis erään kulttuurimme kulmakiven, entä jos emme ole erilaisia kuin aiemmat sivilisaatiot?

Sosiaalisen kompleksisuuden rajahyöty vähentyy sen kasvaessa, kunnes muuttuu alenevaksi.

Kompleksisuus - ratkaisu ongelmiin

Tainterin tutkimuksissa kompleksisuus on keskeinen käsite. Kompleksisuus ei ole mikään yksiselitteinen käsite, sillä voidaan tarkoittaa useita eri asioita. Se ei ole synonyymi monimutkaisuuden kanssa, vaikka näin usein väärin tulkitaankin. Kompleksisuus on hallitsematonta ja se elää jatkuvasti, eli on ns. dynaamista. Se on systeemin ominaisuus ja vaatii aina resursseja kehittyäkseen ja pitääkseen itseään yllä. Tainterin käyttämänä kompleksisuus viittaa yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen, joka tunnistetaan esimerkiksi ammatillisesta erikoistumisesta, infrastruktuurin kehityksestä, informaatiovirtojen kasvusta ja nopeutumisesta, sekä tietenkin teknologisesta kehityksestä. Kompleksisuuus kasvaa yksinkertaisesta syystä: ihmiset ja meidän muodostamamme ylätasot, yhteiskunnat, ratkaisevat eteensä tulevia ongelmia. Hienostuneempi termi tästä on innovaatiotoiminta.

Käytännössä kaikki ihmisten toiminta on jollakin tasolla syntynyt erilaisesta ongelmanratkaisusta, ja logiikka on selvä. Armeija on vastaus ongelmaan ulkoisesta uhasta, poliisi sisäisestä. Lääketiede on ratkaisu ongelmaan nimeltä sairaus. Koulutus on ratkaisu ongelmiin, joita kouluttamattomuus tuo mukanaan. Jopa hengellinen toiminta, kuten uskonto, on ratkaisu ongelmaan, pelkoon kuoleman jälkeisestä elämästä. Teknologia on kenties helpompi ymmärtää täysin ongelmanratkaisun tuloksena. Kaikki käyttämämme työkalut kirveestä älypuhelimeen ovat olemassa ratkaistakseen jotakin ihmisen keksimää ongelmaa. Ongelmanratkaisun tuloksena syntyy uusia ammatteja. Metsästäjä-keräilijä yhteisössä oli arviolta 10-20 erilaista sosiaalista roolia, kuten parantajat, työkalujen valmistajat jne. Teollisessa yhteiskunnassa on nykyään eri arvioiden mukaan kymmeniä tuhansia, jopa miljoona erilaista sosiaalista roolia. Ammatillinen erikoistuminen on uskomattomalla tasolla.

Kompleksisuus on välttämätön seuraus edellämainitusta ongelmanratkaisusta. Ongelmien ratkaisu nimittäin kehittyy tietyllä kaavalla: ensin ratkaistaan helpoimmat ongelmat, jonka jälkeen siirrytään yhtä vaikeampiin. Jokainen ratkaisu kuitenkin jää ikään kuin kerrokseksi, jonka päälle seuraava rakentuu. Tällä tavalla kompleksisuus kasvaa kumulatiivisesti ja "salaa", kuten Tainter asian ilmaisee.  Tärkeä huomio on myös se, että kompleksisuus ei ole missään muodossa ilmaista: se maksaa aina jossain resurssissa. Yleensä tämä resurssi on energia, mutta se voi myös olla jokin muu resurssi, aika tai yksinkertainen vaivannäkö.

Kompleksisuus siis kehittyy ja kasvaa, mutta tämä kehitys vaatii enemmän ja enemmän uhrauksia. Byrokratia on eräs klassinen esimerkki kompleksisuuden kasvusta. Samoin entistä kalliimmat teknologia- tai infrastruktuurihankkeet. Tieteen kompleksifikaatio on tarkoittanut sitä, että vuosisadassa ollaan siirrytty yksittäisistä neroista, jotka tekivät löytönsä yksin tai erittäin pienissä ryhmissä ja hyvin alhaisilla panostuksilla. Nämä tiedemiehet saivat aikaan valtavia tuloksia pienillä panoksilla. Nykyaikana tiede ja tutkimus ei enää ole mahdollista yksittäisen ihmisen toimesta saati ilmaiseksi. Tiede on institutionalisoitunut: vaaditaan suuria resursseja, tiimejä, organisaatioita ja monimutkaista, kallista teknologiaa. 

Kompleksiset yhteiskunnat

Kompleksinen yhteiskunta on siis yksinkertaistettuna sellainen, jossa on useita sosiaalisia rooleja, eli ammatteja, jotka muodostavat erilaisia organisaatioita. Resurssien, pääomien, tavaroiden, palveluiden, informaation ja ihmisten liikkuminen on suurta ja nopeaa. Kompleksinen yhteiskunta ei ole mikään normaalitila ihmisen historiassa. Nykyiset yhteiskunnat ovat historiassa ja antropologiassa anomalioita, poikkeuksia historiassa, asia voi olla vaikea ymmärtää. Erityisen vaikeaa se on niille sukupolville, jotka ovat eläneet koko elämänsä kompleksisissa yhteiskunnissa. 1900-luvun alkupuolella syntyneet ovat nähneet huomattavasti vähemmän kompleksisen yhteiskunnan, mutta sekin oli jo poikkeuksellisen kompleksinen ihmisen lajihistorian mitassa. Yhteiskuntia alkoi esiintyä vasta maanviljelyn keksimisen jälkeen. Eli ne ovat täysin viimeisen 8000-10 000 vuoden aikainen ilmiö, ihmisen 200 000 - 2 miljoonan vuoden kehityskaaren aikana. Kompleksinen yhteiskunta ei ollut mahdollinen metsästäjä-keräilijä -elämäntavassa. Yksinkertaisesti tarvittavaa populaatiota riittävän pienellä alueella ei ollut mahdollista elättää tuolla liikkuvuuteen perustuneella elämäntavalla. Maanviljely muutti asian ja mahdollisti kompleksisten yhteiskuntien syntymisen.

Kompleksisten yhteiskuntien aikakaudella on kuitenkin erotettavissa kaksi vaihetta, jotka eroavat olennaisesti toisistaan. Ensimmäinen vaihe oli aikakausi ennen fossiilisia polttoaineita ja toinen niiden käytön aloittamisen jälkeen. Aiemmassa vaiheessa kompleksisuuden kustannukset olivat läsnä ihmisten arjessa. Nämä yhteiskunnat saivat energiansa maanviljelystä, joten yhteiskunnallisen kompleksisuuden kasvattaminen näkyi suuren talonpoikaisväestön elämässä kasvaneina veroina, eli he menettivät yhä suuremman osan sadoistaan valtiolle. Rooman valtakunnan valloitusvaiheen loputtua kalliin yhteiskuntarakenteen ylläpitoa jatkettiin kasvattamalla talonpoikien verotusta niin jopa niin pitkälle, että tiloilla alettiin kokea nälänhätää ja tiloja alettiin hylätä. Tainterin mukaan on olemassa todisteita, että monissa paikoin roomalaiset talonpojat ottivat barbaarit vastaan vapauttajina. Kompleksisen yhteiskunnan ylläpitäminen oli kääntynyt itseään vastaan.

Yhteiskuntien siirryttyä energiankäytössä fossiilisten polttoaineiden varaan yhteys kompleksisuuden kasvun ja kustannusten välillä on hämärtynyt. Yhteys on edelleen olemassa, mutta koska työstä suurimman osan tekevät koneet jotka käyttävät fossiilista energiaa, syntyy vaikutelma kuin kompleksisuus olisi ilmaista. Kompleksisuuden kulut näkyvät nykyisin lähinnä erilaisena vaivana ja ajan kuluna. Esimerkiksi syyskuun 2001 iskujen jälkeen kompleksisuutta kasvatettiin merkittävästi lentoliikenteen valvonnassa, jolla oli seurauksia matkustajille ylimääräisenä vaivana, toisaalta veronmaksajille kompleksisuuden kasvattaminen näkyy suoraa verojen kasvuna. Lopputuloksena siis ongelma (terrorismi) ratkaistiin kasvattamalla kompleksisuutta (valvonta) ja yhteiskunnalliseen kompleksisuuteen oli jälleen luotu uusi kerros lisää. Tällä tavalla kompleksiset yhteiskunnat näyttävät kehittyvän: inkrementaalisesti, ratkomalla ongelman kerta toisensa jälkeen kompleksisuutta lisäämällä, mutta kumulativiiset vaikutukset huomioimatta. Tainterin mukaan tämä on vaarallinen kehityskulku.

Tulevaisuus - mahdollisuuksia paeta Tainterin "ansasta"

Tietäen historiasta enemmän, näyttäytyy tulevaisuus hyvin erilaisena kuin aiemmin. Tainterin teorian valossa näyttää, että yhteiskunnallisen huomion tulisi keskittyä etenkin kahteen pääkohtaan 1) energiaan ja 2) ongelmanratkaisuun. Molemmat vaikuttavat toisiinsa. Energiapuoli voi ratkaista ongelmanratkaisun, mutta toisaalta liiallinen ongelmanratkaisusta syntyvä kompleksisuus ilman tarvittavaa energiapohjaa, johtaa ainakin Tainterin mukaan yhteiskunnan romahtamiseen. Tainterin teoria on kuitenkin murheellinen: joka jatkamme kompleksisuus-energia -spiraalissa, eli kasvatamme molempia ja jatkamme ongelmien ratkaisua, tai vaihtoehtona on romahdus. Tainter ei näe mitään yleisesti esitettyä keinoa, kuten kulutuksen passiivista vähentämistä tai säätelytaloutta ratkaisuna yhteiskunnan kestävyyden ylläpitoon. Hän tunnistaa historiastakin ainoastaan yhden esimerkkitapauksen, jossa yhteiskunta on yksinkertaistanut rakennettaan oma-aloitteisesti. Tämä yhteiskunta oli romahtaneesta Rooman valtakunnasta irtautunut itä-Rooma, eli Bysantti. Bysantti ei kuitenkaan yksinkertaistanut sosiaalista kompleksisuuttaan niistä syistä, joiden vuoksi nykyisten yhteiskuntien olisi ehkä tarpeen tehdä. Bysantilla ei ollut muita mahdollisuuksia kohdatessaan suuria vihollisvaltioiden paineita idästä ja painiessaan edelleen romahtaneen Rooman aiheuttamissa haastavissa oloissa.

Ongelmanratkaisun problematiikka on kuitenkin paljon monimutkaisempi kuin Tainter olettaa teoksissaan. Australialainen Samuel Alexander on kirjoittanut mainion esseen, jossa hän hyväksyy Tainterin teorian oikeellisuuden, mutta kyseenalaistaan ongelmanratkaisun osalta ongelmien määrittelyn. Hänen mukaansa ongelmien määrittely ei ole kulttuurin arvoista vapaata. Hän kutsuu Tainterin ajattelua traagiseksi. Länsimaisen kulttuurin ongelmien asettelu on kuitenkin poikkeuksellista, löydämme niitä kaikkialta ja pidämme ratkaisuja hyvinä huolimatta niiden kustannuksista. Lisäksi ongelmanratkaisumme on hyvin energiaintensiivistä. Kaikkia ongelmia ei toki voida sivuuttaa, vaikka suhtautumistapaa muutettaisiin: taudit ovat ongelma riippumatta kulttuurista, samoin toistuvat luonnonilmiöt. Mutta monet ongelmat ovat silti ratkaistavissa useammalla kuin yhdellä tavalla. Alexander mainitsee esimerkkeinä haitallisesta sosiaalisen kompleksisuuden kasvusta sotilasvarustelun, sekä markkinoinnin. Molemmat johtavat kilpaa pohjalle -tyyppiseen peliteoriasta tuttuun ilmiöön, jossa vastustaja seuraa usein perässä, tehden aiemmista investoinneista hyödyttömiä. Näissä nollasummapeleissä kompleksisuus ja sen kustannukset kasvat, ilman nettohyötyä yhteiskunnalle.

Alexander pitää vapaaehtoista yksinkertaistamista mahdollisena, mutta ei helposti toteutettavana. Eri tuotantoprosessien kompleksisuus on kasvanut energiaintensiivisillä tavoilla noudattaen polkuriippuvuutta. Globaali ruokatuotanto on  tällainen systeemi, jonka kompleksisuus ja energiaintensiivisyys on kehittynyt niin suureksi, että sen kustannukset ovat hyötyjä suuremmat. Supermarketeissa olevat tuotteet ovat eri tutkimusten mukaan matkanneet jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä ennen päätymistään ostoskoriin. Lisäksi tuotteiden valmistus on vaatinut suurta resurssien syöttöä maatalouden, pakkausmateriaalien ja logistiikan osalta. Systeemi eittämättä toimii, mutta sen kestävyyteen poikkeusoloissa on kohdistettu jatkuvasti suurempaa kritiikkiä. Mikäli tuotantoa paikallistettaisiin ja systeemiä alettaisiin tarkkailemaan kulutuksensa osalta, joutuisimme kenties luopumaan jostakin eksoottisista tuotteista ja syömään ns. sesonkien mukaista ruokaa, mutta elintaso ei laskisi merkittävästi. Samalla kuitenkin massiiviseksi paisunut ja valtavasti resursseja kuluttava globaali systeemi yksinkertaistuisi ja kompleksisuuden kustannukset alentuisivat. Muita esimerkkejä Alexander esittää lääketeollisuudesta: suuri osa lääkkeistä parantaa oireita jotka syntyvät epäterveellisestä ravinnosta ja muista haitallisista elämäntavoista. Nämä oireet voitaisiin välttää puuttumalla ongelman perimmäiseen syyhyn. Ennen kaikkea Alexander kuitenkin korostaa esseessään jatkuvaa ongelmien uudelleentarkastelua. Saattaa olla, että Alexander on löytänyt aukon Tainterin muutoin melko aukottomasta teoriasta, mutta kuinka käyttökelpoinen se on jää nähtäväksi.

Lähteet

Alexander, Samuel (2012). ”Recilience Through Simplification: Revisiting Tainter’s Theory of Collapse.” Simplicity Institute Report 12h. Saatavissa: http://simplicityinstitute.org/wp-content/uploads/2011/04/ResilienceThro...

Tainter, Joseph A. (1988). Collapse of Complex Societies. Cambridge University Press.

Joseph tainter; The Collapse of complex Civilisations https://www.youtube.com/watch?v=GzuviYRse3E

Collapse of Complex Societies by Dr. Joseph Tainter.  https://www.youtube.com/watch?v=G0R09YzyuCI

Joseph Tainter: Energy Gain and Future Energy: Collapse of Sustainability
https://www.youtube.com/watch?v=RSXKjH_WjWo

Joseph Tainter - The Energy Crisis and the End of The Industrial Age https://www.youtube.com/watch?v=gBrYLJV9_N8

Will Our Society Survive Complexity? Dr. Joseph Tainter Interview | McAlvany Commentary 2014 https://www.youtube.com/watch?v=yvEjwAxHju0

Joseph Tainter Interview with Jim Puplava https://www.youtube.com/watch?v=wgOmijDrw7g

Fred Cottrell - Energy and Society OSA 8

Fred Cottrellin Energia ja yhteiskunta on perusteos, joka on auttanut ainakin minua selkeyttämään energian roolia ihmisen sosiaalisessa evoluutiossa. Toivon, että tämän sarjan kahdeksan osaa tulevat toimimaan apuna myös niille kaikille muille, jotka ovat keskittäneet huomionsa yhteiskunnallisissa ongelmissamme erityisesti energian ja yhteiskunnan väliseen siteeseen. Tuo side on useiden yksityiskohtien kautta osoitettu selkeäksi. Energian kerääminen määrittää perusteellisesti tapamme järjestää yhteiskunnallista toimintaa, tätä näyttää olevan mahdoton kiistää. Tällöin meillä voisi olla jotakin luonnontieteellistä tietoa yhteiskuntien toiminnasta, tietoa joka on riippumatonta ihmisen subjektiivisuudesta, eli siis ideologioista joilla perustelemme taloudellis-yhteiskunnallista toimintaamme. Energia näyttäisi tarjoavan puolueettoman tavan selittää yhteiskunnallista kehitystä, siksi se kiinnostaa minua erityisesti. Tässä viimeisessä osassa siis aiheina vielä ideologinen yhtenäisyys vastaan taloudellinen realismi, sekä energia kutistuvassa systeemissä.

Ideologiat ja realismi

Korkean energian yhteiskunnissa on vallassa ryhmät, jotka kannattavat lisäenergian valjastamista ihmisten käyttöön. He myös ajavat näitä arvoja näiden yhteiskunnan jäsenille keinoinaan markkinointi, suoranainen propaganda ja koulutus ja välineinään suuret tiedotusvälineet ja kuljetusvälineet, kuten sanomalehdet, televisio, radio, autoteollisuus, rautatiet ja lentokoneet. Tällä toiminnalla varmistetaan, että korkean energian yhteiskunnan tuotteille ja palveluille on jatkuva kysyntä. Alhaisen energian yhteiskunta säilyy yleensä vain tilanteessa jossa sen ei tarvitse kilpailla edellämainittuja keinoja vastaan. 

Among what appear now to have been the most grievous error was the assumption that there is an unlimited supply of the materials on which man in high energy society must depend. A whole system of economic thought depended for its verification on the validity of that idea.

- Fred Cottrell

Teollistumisen edetessä alettiin havaitsemaan monia suuria virheoletuksia, kuten esimerkiksi ylläolevassa lainauksessa mainittu rajattomien resurssien olemassa olo. Cottrell kohdisti kritiikkiä erityisesti taloustiedettä kohtaan, joka hänen mukaansa oli ehtinyt uskomattoman lyhyessä ajassa perustaa teorioitaan fossiilisten polttoaineiden käytön varaan. Hän jakoi taloustieteilijät kahteen pääkategoriaan: malthusilaisiin ja ricardolaisiin. Ensinmainitut näkivät ihmisen olevan ympäristönsä rajallisuuden vanki ja jälkimmäiset korostivat materiaalisista perusteista riippumattomia, itsenäisiä tekijöitä. Malthus ennusti nälänhätää, sillä ei uskonut ruoantuotannon kasvun pysyvän väestönkasvun vauhdissa. Cottrell kuitenkin kritisoi Malthusia siitä, ettei hän huomioinut purjelaivojen ja uusien mertentakaisten tuotantoalueiden käyttöönottoa ja niiden vaikutusta Britannian talouteen ja ravinnonsaantiin. Toisaalta Britanniasta suuntautui valtava muuttoaalto Pohjois-Amerikkaan satojen vuosien ajan. 

While estimates vary, most center on the figure thirty to forty years as the remaining time that petroleum and gas can be produced at costs even remotely like those that have recently prevailed... ...Even if these estimates are so poor that there remain, say fifty years of use, that is a miniscule period in which to project the life of societies.

- Fred Cottrell (huomioitavaa, että ei ole täysin selvää milloin Cottrell on päivitetyn versionsa korjaukset, tässä tapauksessa nämä vuosilukuarviot kirjoittanut, sillä ne löydettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1979)

Ricardolaiset perustivat maailmankatsomuksensa hintamekanismiin ja markkinoiden toimintaan. Klassinen esimerkki on substituuttiteoria, jonka mukaan resurssille etsitään markkinamekanismin avulla korvaaja, jos se kallistuu liikaa, esim. kuparille substituuttina olisi alumiini. Cottrell kritisoi tätä teoriaa sen perusteella, että se ei ota lainkaan kantaa ylijäämäenergian kulumiseen. Esimerkkinä toimineessa kupari/alumiini -tapauksessa jälkimmäisen tuottaminen näet vaatii paljon enemmän energiaa, ja korkean energian yhteiskunnissa tuo energia tuli uusiutumattomista fossiilisista polttoaineista. Fossiilisten polttoaineiden käytön kasvu tapahtui nopeasti, vielä 1950-luvun alussa vain noin 5 % maailman energiankulutuksesta koostui öljystä. Sen jälkeen kuitenkin valtavat investoinnit erilaiseen ajoneuvokalustoon ml. traktorit, sekä lämmityslaitteisiin nostivat sen kulutuksen osuuden suureksi.

Some hold that human intelligence and ingenuity will compensate for this decline. What such optimists should understand and remember is that human intelligence and ingenuity have so far resulted in depleting energy from fixed resources at a geometrically increasing rate.

- Fred Cottrell

Spindletopin hallitsematon öljysuihku käynnissä vuonna 1901

Laskettaessa sitä, kuinka paljon nettoenergiaa voidaan eri energialähteistä saada kohdataan lukuisia ongelmia. Helpoimpana Cottrell piti kivihiilestä saadun nettoenergian laskemista silloin, kun sitä vielä käsityöllä louhittiin kaivoksista. Kaikista monimutkaisimmaksi hän taas mainitsee ydinvoiman. On näet selvää, että kaikki ydinvoimalan rakentamiseen ja polttoaineen hankkimiseen käytetty energia oli peräisin joko uusiutumattomista fossiilisista polttoaineista tai vesivoimaloista. Öljyn suhteen oli huomioitavaa miten helposti ja halvalla sitä voitiin tuottaa tuotannon alkuaikoina. Sitä toisinaan suihkusi suurella paineella maan kuoresta, jolloin energia oli ennätyksellisen halpaa ja se korvasikin nopeasti puun ja kivihiilen useissa käyttötarkoituksissa. Cottrellin kirjoittaessa useat näistä  lähteistä olivat jo pahasti ehtyneet ja tuotantoa jatkettiin pääasiassa sen takia, että infrastruktuuri putkineen ja jalostamoineen oli jo rakennettu aiempien ylijäämien toimesta. Kehitys tehokkuudessa ja pumppausteknologioissa kuitenkin ovat onnistuneet korvaamaan ehtymisestä aiheutuvia kustannuksia.  

Cottrellin johtopäätös oli kuitenkin monia shokeeraava: ihmiskunta ei mitenkään pysty venyttämään luonnon asettamia rajoja loputtomasti, joten paluu malthusilaiseen ajatteluun on tehtävä, vaikka tämä sotiikin länsimaisia arvoja vastaan. Länsimaiset ideologiat eivät olleet syy niiden itsensä leviämiseen, niiden edellytys oli runsaan ylijäämäenergian olemassaolo. Miksi sitten ihmiskunta niin laajalti ajautui korkean energian yhteiskuntiin, vaikka niiden jatkuvuudelle ei malthusilaisuuden mukaan ollut perusteita? Cottrell toteaa, että osaksi syynä oli lyhytnäköinen hyötymistarkoitus muutoksesta hyötyvien taholta, mutta laajemmin kyse on uskosta kehitykseen. Kehitysuskossa rajoja ihmisyydelle ei voida tunnistaa, joten kaikkia toimia jotka lisäävät ihmiskunnan kehitystä tuetaan. 

Most of the people in the West have been imbued with the idea that ultimate perfection will come if only they think the right thoughts and act on them. It will be enormously difficult, if not impossible to get them to abandon the utopian dream. But the development of secular knowledge and science do pose an apparently insurmountable obstacle to its continued acceptance. The evidence makes it more and more certain that man cannot, as a mundane being, avoid the limits imposed on him by “nature” and/or “nature’s God.”

- Fred Cottrell

Supistuva ylijäämäenergia ja sen vaikutukset

Maailma oli muuttumassa jo Cottrellin aikana mielenkiintoiseen suuntaan, sillä jotkin korkean energian yhteiskunnat olivat selkeästi kuluttamassa loppuun resurssinsa, siinä missä käyttämättömiä resursseja löydettiin edelleen alhaisen energia yhteiskuntien alueelta. Cottrell ei osannut esimerkiksi sanoa, mikä Japanin tulevaisuus tulisi olemaan. Toisaalta hän ennusti, että Intialla ja Kiinalla oli mahdollisuudet nousta USA:n ja Neuvostoliiton kaltaisiksi suurvalloiksi, jos en siirtyisivät käyttämään kotimaisia resurssejaa kiihtyvällä tahdilla. Muiden kansallisvaltioiden tilanteen Cottrell näki melko lohduttomana: alistuminen resurssit omaavien tahtoon tai paluu takaisin alhaisen energian yhteiskunniksi.

Yhdysvaltojen energiatulevaisuuden Cottrell näki olevan todennäköisemmin kivihiilessä, kuin ydinvoimassa johtuen suurista panostuksista jälkimmäiseen ilman merkittäviä tuloksia. Kivihiileen siirtyminen tulisi hänen mukaansa nostamaan raideliikenteen jälleen sisämaainfrastruktuurin selkärangaksi. Huippunopeiden junien ja kasvaneiden kuljetusmäärien ansiosta pysäytykset olisivat jälleen kalliita, joten hän päätteli tiettyjen ratavarsikaupunkien heräävän jälleen uuteen kukoistukseen, kun suurten junien pysähdyspaikoista tulisi taas taloudellisen toiminnan keskuksia synergiaetujen vuoksi. 

Cottrellin kirjoittaessa 1970-luvulla tutkimukset osoittivat, ettei energialla ollut merkittävää roolia teollisen toiminnan sijoittaumisessa. Syynä tähän oli erityisesti kustannukset, joita yritysten ei tarvinnut enää huomioida, kuten työntekijöiden mahdollisuudet kulkea työpaikoilleen, tieverkosto ja siten rekkaliikenne. Cottrellin mukaan polttoaineiden kallistuessa työmatkoista tulee jälleen olennainen osa koko kuviota. Toiseksi öljy- ja kaasuputkien, sekä korkeajännitelinjojen avulla energian siirtely eri paikkoihin on onnistunut edullisesti. Kun energia kallistuu tämäkin asetelma muuttuu. 

Similarly, the tremendous increase in the cost of owning automobiles will result in depriving many people of the means they now use to shop, go to school, travel and do many other things they now do. All of the accumulating effects of higher costs of energy will give people living in small cities and towns the advantages that come from dispersed shopping, educational and cultural centers, and reduced costs of the journey to work. As a result, there will probably be a great increase in the number of small cities, located, not as now in continuous strips that can readily be served by internal combustion engines in trucks, buses, and particularly private automobiles, but in numerous, largely self-contained settlements built around mass transportation.

- Fred Cottrell

Cottrell näki, että USA:n kaupungit siirtyisivät kohti Eurooppalaisia kun polttoaineen hinta ja saasteet kasvaisivat liian suurelle tasolle. Tällöin suurempien kaupunkien liikenteen selkärangan muodostaisivat sähköllä kulkevat paikallisjunat, raitiovaunut ja trollikat. Ongelmana öljylle vaihtoehtoisiin energiamuotoihin hän näki myös sen, että nykyiseen öljyllä toimivaan infrastruktuuriin oli investoitu niin valtavia määriä rahaa. Pääoman omistajat eivät tulisi hyväksymään ainakaan nopeaa siirtymää pois öljystä. 

Uudet energiamuodot ja niiden mahdollisuudet

Perinteiset energialähteet korkean energian yhteiskunnissa edesauttoivat suurten korporaatioide nousua taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen valtaan. Keskitetyt energiaratkaisut, kuten suurimpana esimerkkinä ydinvoima, edellyttävät suuria pääomia, suuria organisaatioita ja hierarkioita. Vastakohtana tälle ovat tietenkin uudet energiamuodot, kuten tuulivoima ja aurinkopaneelit. Ne mahdollistavat pienten, hajautettujen ja omavaraisten talousyksiköiden syntymisen ainakin teoriassa.  

At the turn of the century, railroad tycoons were sure of their control over the economic system, which was as dominant then as is oil today. As is apparent, the exploitation of new forms of energy undermined and largely destroyed that railroad-based monopolistic system. It is highly likely that, as oil becomes scarcer and more costly, that is to say, that as the size of the free gift of nature, surplus energy, declines, new competitors will appear to compete for the power now controlled by the great international corporations.

- Fred Cottrell

Halvan fossiilienergian avulla korkean energian yhteiskuntien kulttuurin on ollut mahdollista valloittaa alhaisen energian yhteiskunnissa eläviä. Suuren ylijäämäenergian ansiosta ihmiset voivat tehdä paljon asioita, joista he nauttivat. Elämänlaatu myös parantuu monilla tavoilla, kun käytettävissä on paljon energiaa. Cottrell kuitenkin näki, että tulevaisuus tulisi olemaan erilainen. Ajattelu, jossa voimme saada kaiken uhraamatta mitään tulisi pian päätökseensä. Valinnat tulisivat olemaan todella käsittämättömiä, kuten "lennämmekö kuuhun vai tarjoammeko kansalaisillemme puhtaan veden?". USA:n energiankäytön tason hän näki olevan jo 1970-luvulla tarpeettoman korkea. Hän vertasi sitä esimerkiksi Ruotsin vastaavaan sekä sitten molempien tilastoja olennaisimmista hyvinvoinnin mittareista, kuten lapsikuolleisuudesta ja elinajanodotteesta. Ruotsi oli saavuttanut hyvinvoivan korkean energian yhteiskunnan paljon pienemmillä energiakustannuksilla, kuin autoriippuvainen Yhdysvallat. 

Cottrellin kirjan päätarkoituksena oli tuoda energia osaksi yhteiskuntatiedettä. Nyt jälkeenpäin katsottuna on enemmän kuin valitettavaa, että tämä mahtava kirja ja sen perusteoria ei ole saanut ansaitsemaansa sijaa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Kenties vielä ei ole liian myöhäistä. 

Lähde: Cottrell, F. (2009). Energy and Society. Saatavissa: http://www.eoearth.org/view/article/152443

Fred Cottrell - Energy and Society OSA 7

Toisiksi viimeinen osa vuorossa, tällä kertaa aiheina poliittisen vallan kasvu ja keskittyminen, sekä erilaiset ideologiset maailmat, joissa ihmiset elivät kirjan kirjoittamisen aikaan ja joiltain osin elävät edelleen. Kuten aiemmista osista muistamme, kaiken taustalla on ollut siirtyminen alhaisen energian yhteiskunnista korkeisiin ja orgaanista energialähteistä epäorgaanisiin ja lopulta fossiilisiin. 

Valta ja sen siirtyminen yhteisöiltä valtiolle

Fyysisen voiman käyttö on jotain, joka on ollut järjestäytyneen yhteiskunnan ytimessä aina sen syntymästä lähtien. Valtion suurimpia tunnusmerkkejä on sen suvereeni legitimiteetti käyttää fyysistä voimaa hallitsemallaan alueella. Kautta historian tämä valta riitti usein pitämään yhteiskunnan kasassa, mutta korkean energian yhteiskuntiin siirryttäessä legitimiteetin luonne muuttui ja tavat sen saavuttamiseen saivat uusia ja ennen näkemättömiä muotoja. Siinä missä kautta aikojen pienet paikallisyhteisöt muodostivat toimintaympäristön hyvine ja pahoine puolineen, muuttui tilanne siirryttäessä korkean energian yheteiskuntiin. Siellä nuorille avautui uudenlaisia mahdollisuuksia valita minkälaisiin yhteisöihin kuulua, jäädäkö perhekeskeiseen yhteisöön vaiko kenties lähteä esimerkiksi merimieheksi, tai muuttaa kaupunkiin tehdastyöläiseksi. Tämä tarkoitti sitä, että perheen rooli ja merkitys turvallisuuden tuottajana vähentyi ja tarvittiin uudenlaisia sosiaalisia järjestelyitä turvallisuuden luomiseksi uudenlaisessa yhteiskunnassa.

Kaikissa korkean energian yhteiskunnissa valtion kontolle siirtyi ainakin lapsien koulutuksen hoitaminen, sekä huolenpito vanhuksista ja sairaista. Myös monenlaisten muiden etuisuuksien tarjoaminen siirtyi valtion kontolle, kuten jos perhe ei kyennytkään hankkimaan markkinoilta toimeentuloaan tarjosi valtio ainakin perusturvan. Sosialistisissa maissa kehitys oli tietenkin suurempi valtion tarjoaminen palveluiden osalta. Paikallisyhteisöjen ja valtion välille muodostui silti usein konflikteja markkinatalouden toiminnan seurauksena: esimerkiksi jos jokin kaukainen pääomasijoittaja päätti sulkea tehtaan jossakin maaseudulla, saattoi tästä seurata vastarintaa johon valtio joutui puuttumaan pakkovallallaan. Kun tavaroiden tuotanto ja kulutus eriytyy tarvitaan kasvavaa valtion roolia valvomaan osapuolien etuja. Valtio alkoi myös edellyttää tiettyjä ammatteja harjoittavilta henkilöiltä tiettyjä koulutus- tai osaamisvelvotteita. 

Britanniassa tehtiin kompromisseja siirryttäessä korkean energian yhteiskuntaan, joka tarkoitti muun muassa äänioikeutta työläisille ja talonpojille, Saksassa, Venäjällä ja Japanissa vastaavanlaiseen kompromissiin ei kuitenkaan alettu, vaan korkean energian tuottamat ylijäämät saatiin pitkään pidettyä jo ennen siirtymää vallassa olleen eliitin hallussa. Perusteluina ja keinoina säilyttää yhteiskuntarauha käytettiin isänmaallisuutta, rasismia ja perinteitä. Valtaisan muutoksen valtion toimintaan aiheutti sotateknologian kehitys. Valtion oli pakko hallita modernien teknologioiden ja niihin vaadittavien organisaatioiden toiminta, muuten se oli vaarassa ajatua kehittyneemmän kilpailijansa valloittamaksi.

Valtio, joko hyvintointipalveluiden tarjoana, normien ja standardien noudattamiseen pakottajana, erimielisyyksien ratkaisijana, uuden tiedon kehittäjänä, tai sotaa käyvänä yksikkönä, kehittää mahtavia byrokraattisia rakenteita. 

- Fred Cottrell

Valtiosta muodostui sen byrokraattisten rakenteiden pullistuessa yksi tekijä vallan taistelukentälle, joka Cottrellin mukaan muodostui siten, että valtiolla ja julkisissa instituutioissa vaikuttavat tai elantonsa saavat kilpailivat yhtäältä perinteisempia instituutioita, kuten perhettä ja kirkkoa vastaan mutta samalla myös uudempia kuten markkinoita ja yrityksien valtaa. 1800-luvun lopulta aina toiseen maailmansotaan saakka liikemaailman valta kasvoi suureksi, USA:ssa monin paikoin yritykset olivat suurempia toimijoita kuin julkiset organisaatiot. Toisen maailmansodan ja alkaneen kylmän sodan jälkeen valtioiden vaikutusvalta kasvoi kun sotilasmenoihin ja mm. avaruusohjelmiin investoitiin suuria summia. Valtion roolin kasvamisesta ja sopivasta koosta onkin väitelty koko 1900-luku.

Monta erilaista maailmaa

Valtion valta on riippuvaista siitä, kuinka paljon energiaa ja sen muuntajia sen hallinnan piirissä on ja kuinka suuren osan se itse saa käyttää tästä kokonaismäärästä. Nationalismi on ollut viime vuosisatojen hallitseva ideologia etenkin Keski-Euroopassa. Edes lukuisat keskinäiset sodat eivät ole johtaneet kunnolla nationalismin murentumiseen hallitsevana ideologiana, vaan rauhan aikakaudet ovat usein johtaneet nationalististen puolueiden suosion nousuun. Kokonaan toinen tilanne ovat kehittymättömät maat, joissa ei ole ehtinyt muodostua sellaisia yhteiskunnallisia rakenteita jotka mahdollistaisivat nationalismin syntymisen. Nämä maat usein elävät edelleen alhaisen energian yhteiskunnissa. Nationalismi ei esiinny juuri ollenkaan Euroopan ulkopuolisissa maissa ilman ettei se olisi eurooppalaisten vientituotetta. Yrityksistä huolimatta valtiot eivät ole onnistuneet kehittämään vastaavaa nationalismia ja valtioiden legitimiteetti on jäänyt usein heikoksi. 

Länsimainen käsitys siitä, että kansa on ainoa legitiimi perusta valtiolle, on melko tuore. Kuten olemme huomanneet, se on seurausta siitä oletuksesta, että vain demokraattiset hallinnot ovat oikeutettuja ja, että kansallisuus edustaa ihmisen korkeinta arvoa. Todellisuudessa suurimmassa osassa maailmaa valtio oli ennen kansallisuusaatteen syntymistä, ja loi paljolti kansallismielisyyden perustan, mikä taas myöhemmin oikeutti edelleen valtion. Tämä jätetään alati huomioimatta niiden toimesta, jotka pitävät pienten eurooppalaisten valtioiden olemassaoloa perusteltuna hinnalla millä hyvänsä, mutta pitävät ei-eurooppalaisten, vanhojen sivilisaatioiden romahtamista enemmänkin vahinkoina, tai kehityksen vaiheena.   

- Fred Cottrell

Lähes kaikkialla länsimaisen kulttuurin ulkopuolella valtio ja nationalismi on varsin vähäistä. Ihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta enemmän omaan sukuunsa, yhteisöönsä, kastiinsa, uskontoonsa tai muihin instituutioihin. Korkean energian yhteiskunnat toimivat hyvin vain ympäristöissä, joissa valtio on korkein legitimiteetti. Mikäli esimerkiksi kehittyvässä maassa on paikallisen väestön vastarinta mm. sissitoiminnan muodossa voimakasta, voi taloudellinen toiminta tulla mahdottomaksi. Länsimaisen ihmisen on kenties vaikea ymmärtää, mutta ei ole mitään syytä olettaa että universaali kehitys kulkisi kohti korkean energian yhteiskuntia ja nationalistisia valtioita. 

Jotkin tahot ajattelevat, että jonkin ideologia saavuttaa jossakin vaiheessa maailmanherruuden ja saavuttaa siten ylimmän mahdollisen legitimiteetin. Vaihtoehtoisia ideologioita on kuitenkin niin monia, että on vaikea nähdä mikä niistä voisi nousta suvereeniksi. Cottrellin mukaan tämän suvereenin ideologian pitäisi hallita kaikkea kommunikaatiota ja koulutusta maapallolla, mutta siltikään ei olisi täysin varmaa että tuo ideologia kykenisi säilyttämään suvereniteettinsä. Siksi siis ei ideologiat saati energianmuuntajat ole käypä selitys millaiseksi yhteiskunta kehittyy.  

Lähde: Cleveland, C. (2009). Energy and Society: The Relationship Between Energy, Social Change, and Economic Development (e-book). Saatavissa: http://www.eoearth.org/view/article/152442/

Viimeinen osa vuorossa seuraavana. Se lopetetaan aiheisiin ideologiat vastaan taloudellinen todellisuus ja energia supistuvassa systeemissä.

Fred Cottrell - Energy and Society OSA 6

Seuraavassa osa 6/8 Fred Cottrellin Energia ja yhteiskunta teoksesta. Tässä osassa aiheina ensin tuottavan toiminnan organisointi, eli yrittämisen muodot, sekä jälkimmäisessä osassa tästä toiminnasta syntyneiden kulutustuotteiden jakamistavat. 

Taloudellisen toiminnan organisointi

Korkean energian yhteiskunnassa tuotanto muodostuu uudenlaisten energianmuuntajien ympärille. Nämä muuntajat näyttävät vaativan melko suuren joukon erilaisia toimijoita ympärilleen toimiakseen halutulla tavalla: koneet, teknologiat, koulutettu henkilökunta, raaka-aineet ja organisaatio muodostavat tuotantotoiminnan ytimen. 

Kuten aiemmissa osissa on tullut esille, siirtymä orgaanisista energialähteistä epäorgaanisiin ja alhaisen energian yhteiskunnasta korkeaan, ei ollut sulava tai kaikkien yhteiskunnan jäsenten kannattama kehityspolku. Purjelaiva oli historian ensimmäinen korkeaenergiamuuntaja, joten sen rakentamiseen ja käyttämiseen tarvittiin organisaatiota, joka ylitti aiemmin tunnetut koossaan. Laivan rakentaminen vaati tasapainoisen ympäristön, laajalle ulottuvan verkoston erilaisia toimijoita ja ylijäämäenergiaa. Tämä siksi, että laivanrakennuksessa tarvittavat raaka-aineet: kupari, rauta, tammipuu, puuvilla, bitumi ja köysinaru täytyy usein kuljettaa paikalle laajahkolta alueelta. Samoin ammattitaitoisia työmiehiä täytyy kouluttaa ja laivanrakentajien ammattikunta luoda. Laivan rakentamiseksi oli siis luotava suuri määrä erilaisia yhteistyösuhteita eri sosiaalisten ryhmien välille, joita ei aiemmin ollut koskaan esiintynyt.

Laivan rakentamisessa oli myös ongelmana sen käytön perusteleminen. Sen täytyi tuottaa jotakin hyötyä yhteisöille, mutta sen vaatima yhteisökoko oli suurempi kuin olemassa olevat. Vasta sen jälkeen, kun kauppiaat kykenivät luomaan kysyntää laivan tuottamalle hyödylle, niiden rakentaminen alkoi mahdollistua. 

Merkittävän rajoituksen laivan kehitykselle asetti kauppamiesten kyvyttömyys houkutella vaadittu määrä yksilöitä yhteistyöhön tarpeeksi suurena yksikkönä, joka oikeuttaisi laivan käytön. Laiva tuli itseasiassa suosituksi siellä, missä toisaalta yhteiskuntajärjestelmä kuten feodalismi tai orjuus tuotti riittävästi ylijäämäenergiaa, tekemään sen käytöstä kannattavaa, ja toisaalta siellä missä ne jotka vastustivat vaihdantaa, eivät muodostaneet riittävän suurta voimaa estämään sitä. 

- Fred Cottrell

Teknologiat ja organisaatiot

Tehokas organisaatiokoko riippuu kulloinkin käytettävästä korkeaenergianmuuntajasta. Koska korkean energian yhteiskunnat perustuvat edullisten epäorgaanisten polttoaineiden hyödyntämiseen, täytyy ihmistyö yrittää poistaa sieltä missä se suinkin on mahdollista. Toisaalta jotkin koneet voivat olla niin kalliita, että niitä on käytettävä koko ajan, jotta ne voivat maksaa itsensä takaisin. Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi lentokoneen siipiä puristava kone saattoi maksaan 100 kertaisesti sen, minkä olisi maksanut siipien hitsaaminen yhteen. Tällöin siis koneiden rakentamisesssa käytettävienkin koneiden käyttöä piti alkaa suunnittelemaan. Organisatorinen kompleksisuus kasvoi siis aina kun uusia koneita tuli mukaan. Samalla tämä tarkoitti myös massatuotannon syntymistä. 

Kulutustuotteita oli pakko alkaa valmistamaan suurissa erissä, jotta koneisiin käytetyt investoinnit saatiin joskus takaisin. Skaala kasvoi jatkuvasti. Taloudellisesta laskentatoimesta tuli oleellinen osa koko toimintaa, kun eri kustannustapoja alettiin vertailemaan keskenään. Massatuotanto edellyttää kuitenkin myös jonkinlaisten ennakoitavissa olevien kuluttajaryhmien olemassaolon. Valmistajien täytyy tutkia miten tuotteet sopivat kuluttajien käyttöön ja millaisia kokemuksia niistä on. Lisäksi tuotteita pitää myös mainostaa. Massamedia on ollut massatuotannolle elintärkeä väline.

Suuruus ei kuitenkaan aina ole tehokkain tapa tuottaa tavaroita, siksi suuryrityksien purkamista on usein kannatettu historian aikana. Jossakin vaiheessa 1900-luvulla oli vallassa myös uskomus siitä, että perheestä tulisi jälleen keskeinen yksikkö tuottaa tavaroita ja palveluita. Tämä johtui moottoreiden ja teknologioiden kehityksestä, esim. pesukoneen ja leipäkoneen. Cottrell kuitenkin piti tätä ajatusta todellisuudesta vieraantuneena, koska mitään suuremman luokan tavaroita tai kansallista infrastruktuuria ei voitaisi luoda muuten, kuin erittäin suuressa mittakaavassa. Halusimme tai emme, korkean energiankäytön yhteiskunnat, ja niissä tapahtuva tuotanto korkean energian muuntajilla, vaatii aina suuren organisaation ja skaalan.

Lentokoneiden massatuotantoa

Valta keskittyy väkisinkin korkeaenergianmuuntajiin liittyvässä toiminnassa. Ymmärrys koko kompkeksisen prosessin toiminnasta nousee tärkeämmäksi kuin jonkun prosessin yksittäisen osatapahtuman täydellinen hallinta. Vallan keskittämiselle voi olla kuitenkin myös muita syitä, kuin tehokkuuden ja parhaan lopputuloksen tavoittelu; se voi olla inhimillistä vallanhimoa tai sen avulla voidaan yrittää turvata epävarmoja asemia yhteiskunnassa. Neuvostoliiton tapa keskittää valtaa maanviljelyssä oli eräs osoitus siitä, miten vallan keskittäminen on tuhoavaa tehokkuuden ja tuottavuuden kannalta. Byrokratia on välttämätön tapa johtaa organisaatioita korkean energiankäytön yhteiskunnissa, ja samalla tapa keskittää valtaa.

Erikoistuminen ja työnjako ei ollut mahdollista alhaisen energiankäytön yhteiskunnissa. Tämä johtui siitä, että niissä ei ollut varaa kuljettaa lukuisaa määrää eri alojen asiantuntijoita laajalta alueelta yhteen sijaintiin, kuljetuskustannusten ollessa niin korkeita. Lisäksi koulutus oli kallista, koska se vei yksilön pois tekemästä perustyötä, jota suurimman osan väestöstä piti tehdä. Siksi siis koulutus oli perusteltua vain, jos siitä myöhemmin saadut hyödyt maksoivat investoinnin takaisin. Alhaisen energiankäytön yhteiskunnissa useimmat olivat ns. generalisteja, ainakin nykyisen modernin yhteiskunnan työnjaon näkökulmasta. Siinä missä alhaisen energiankäytön yhteiskunnassa käytännössä kaikki harvat ammatinharjoittajat olivat yhteistyössä ja vaihdannassa toistensa kanssa, korkean energiankäytön yhteiskunnissa eri ammattiryhmät alkoivat eriytyä omiksi kulttuureikseen. Alkoi muodostua ammattiluokkia, joita vahvistivat yhteiset ammattiyhdistysliikkeet, moraalikoodisto tai jopa lait. 

Vaihdannan persoonattomuus ja paikallisyhteisöjen hajoaminen

Ammattiluokkien synnyn ja vallan keskittymisen ansiosta korkean energiankäytön yhteiskunnat muuttuivat tavalla jota ei oltu koettu aiemmin yhteiskunnassa. Ihmisten taloudellinen toiminta siirtyi henkilöiden välisien suhteiden maailmasta suurien organisaatioiden sanelemaksi. Seuraava esimerkki on suora lainaus Cottrellin kirjasta: 

Paikallinen maanviljelijä Yhdysvalloissa, voi asua rautatieinsinöörin naapurissa, joka operoi maitojunan parissa, mutta harvoin voidaan paikallisella tasolla tehdä mitään, mikä vaikuttaisi insinöörin palkkaan tai hänen maksamaansa hintaan maidosta. Insinööri on riippuvainen ammattiyhdistyksestään asioidessaan kaukaisen rautatieyhtiön johdon kanssa, eikä mikään itse maidossa vaikuta hänen palkkansa määräytymiseen. Yhtälailla maanviljelijä voi olla riippuvainen osuuskunnasta, tai suuresta korporaatiosta, joka määrittelee maidon hinnan. Hän voi olla riippuvainen valtion yhtiöistä, jotka määrittävät rautatierahdin hinnan. Hän voi tulla lopulta riippuvaiseksi valtiosta itsestään sekä maidonhinnan, että rautatierahtien hinnan suhteen. Hän voi olla naapurissa asuvan insinöörin ystävä tai vihamies. Heidän keskinäinen suhteensa ei vaikuta heidän suhteeseensa tuotantotoiminnassa.  

Kaksi naapuria, oheisessa esimerkissä siis maanviljelijä ja insinööri, vaikka olivatkin naapureita eivät silti voineet vaikuttaa taloudelliseen toimintaan, jossa molemmat olivat vain pieniä osapalasia. Mikä oleellisinta, heidän toimintansa hinnoittelu ei ollut heidän omissa käsissään. Tämä tilanne on sen lyhyen historian aikana aiheuttanut useita konflikteja etenkin perinteisissä kyläyhteisöissä, toteaa Cottrell. 

Siinä missä alhaisen energiankäytön yhteiskunnissa oli harvoja, mutta kaikkien tuntemia ammatteja, korkean energian yhteiskunnissa erikoistumiselle ei näytä olevan rajoja. Tuhansia eri ammattinimikkeitä on olemassa, mutta yleistä ymmärrystä niiden toimenkuvasta tai merkityksestä ei ole. Korkean energian yhteiskunnissa on jäljellä vain harvoja generalistisia rooleja, kuten esimerkiksi kansalaisen rooli. Cottrell näkee, että tämä uusi tilanne ajaa monet yksilöt epävarmaan tilaan: he eivät osaa arvioida työnsä merkitystä tai arvoa muille. Lisäksi yksilöiden eteen tulee usein suuria valintatilanteita, ja ammatillinen tulevaisuus on aina epävarma.

Omistusoikeudet

Siinä missä poliittiset päätökset, sotilasoperaatiot ja väestönkasvu ovat kaikki muuttaneet omistusoikeuksia, on sitä tehnyt myös energiankäyttö. Luonnonvarojen omistusoikeudet ovat aina eronneet erilaisten henkilökohtaisten tavaroiden vastaavista. Alhaisen energiankäytön yhteiskunnissa ei näet ollut varaa antaa maan olla tuottamattomassa käytössä kovinkaan pitkään. Mikäli näin olisi ollut, se olisi uhannut koko yhteiskunnan säilymistä. Siksi siis omistusoikeudet maahan eivät olleet niin vahvat, kuin nykyisissä yhteiskunnissa. Tärkeintä oli se, että maa oli tuottavassa käytössä ainakin siltä osin kun se oli hedelmällistä. 

Korkeaenergiamuuntajien ilmestyessä alkoivat omistusoikeudet mutkistumaan. Roomalaiset pystyivät laivojensa ja hallintonsa avulla pitämään määräysvallassaan suuriakin maa-alueita. Silti tällainen ns. poissaolevan omistusoikeus, joka oli rationaalisesti perusteltavissa, ei ollut sitä aina käytännössä. Käytännössä poissaolevan omistusoikeus oli kallista säilyttää, etenkin jos omistajalla ei ollut aikomustakaan toteuttaa paikallisyhteisön etua tai toimia sen moraalien mukaisesti.

Henkilökohtaisten tavaroiden osalta omistusoikeuksien historia on erilainen. Ne edustavat usein jotain määrällisesti rajoitettua asiaa maailmassa, kuten linnoja, taloja, taideteoksia, kultaa jne. Niiden funktio on suurimmaksi osaksi säilyttää varallisuutta tai näyttää sitä ulospäin. Persoonallisia omistusoikeuksia on myös kautta aikojen rajoitettu yhteiskunnan osalta, etenkin sosiaaliseen asemaan perustuen. 

Omistusjärjestelmän kautta, yhteiskunta voi estää kaikilta paitsi pieneltä osalta väestöä, oikeuden pitää hallussaan tiettyjä työkaluja, estää kuluttamasta tuotettuja tuotteita, estää kasvavan tuottavuuden jakautuminen tai jopa estää henkilökohtaisesti kivuliaat seuraukset sosiaalisesti hyväksytyistä käytännöistä. Tällainen yhteiskunta voi silti olla stabiili ja vapaaseen tahtoon perustuva, sekä antaa vain vähän merkkejä siitä, että suurin osa sen jäsenistä on kaltoinkohdeltuja. Yksilöitä ajava motiivi näyttää tässä, kuten muissakin organisaatioissa olevan enemmänkin yhteiskunnallisista myyteistä johtuva, eikä omistushalukkuudesta, rationaalisen ihmisen hedonistisesta laskelmallisuudesta, tai synnynnäisestä tarpeesta olla luova. 

- Fred Cottrell

Koska laajempien omistusoikeuksien valvontaan ja kontrollointiin kuluu paljon energiaa, ovat ne käytännössä mahdollisia vain korkean energiankäytön yhteiskunnissa, ja siis siten korkean energiankäytön mahdollistamia. Jotta päätökset, joita korkean energiankäytön yhteiskuntien organisaatioissa tehdään, olisivat tehokkaita täytyy niiden perustua valtavaan määrään erilaista tietoa. Systeemiä ei voida operoida tehokkaasti aavistusten, arvailujen, pelkojen tai toivomuksien varassa, eikä sen ohjaamista voida perustella enää tietyn yhteisön kollektiiviisen moraalin olemassa ololla (koska yhteisöt ovat enää vain pala kokonaisuutta), vaan on kehitettävä tieteellisiä menetelmiä, joiden avulla organisaation toimintaa voidaan analysoida. 

Yrityksen kehittyminen

Purjeiden aikakausi käynnisti kehityksen myös uudenlaisessa tavassa järjestää omistusta. Nimittäin yritys alkoi kehittyä luonnollisten henkilöiden ohelle tahoksi, joka omisti laajojakin omaisuusmassoja, erityisesti esimerkiksi laivat, sekä niiden irtaimiston ja kuljettaman tavaran. Yrityksen vastuu erkani pikkuhiljaa luonnollisten henkilöiden vastuusta, niistä tuli niin sanottuja oikeushenkilöitä. Yritysten lukumäärä alkoi kasvaa nopeasti Länsi-Euroopassa, ja kiihtyi entisestään höyrykoneen kehittämisen jälkeen. USA:sta muodostui ihanteellinen ympäristö yritystoiminnalle. 

Omistajien rooli ei kuitenkaan ole läheskään aina niin selkeä kuin kuvitellaan. Monasti omistajilla ei ole edes kovin suuria mahdollisuuksia päättää yrityksen toiminnasta. Niillä, jotka päättävät mitä tavoitteita yhteiskunta haluaa ajaa, ja minkälaisia palveluita tai tuotteita se  arvostaa ovat paljon suuremmassa roolissa, samoin kuin ne lukuisat teknikot, jotka saavat kokonaissysteemin (yrityksen) toimimaan halutulla tavalla. Toinen kysymys on myös julkiset organisaatiot, ja niiden omistus. Kukaan ei varsinaisesti omista niitä, mutta se ei liiemmin haittaa niiden toimintaa.


Kulutushyödykkeiden jakaminen korkean energian yhteiskunnissa

Vaihdanta muuttui siis dramaattisesti siirryttäessä korkean energiankäytön yhteiskunnaksi. Aiemmin vaihdanta perustui siis pitkälti henkilökohtaisiin suhteisiin ja luottamukseen, mutta nyt nuo perinteiset tavat eivät enää sopineet uusiin talouden tuotantomalleihin, jotka koostuivat alueellisesti paljon suuremmista kokonaisuuksista. Cottrellin mukaan täydellinen individualismi on mahdotonta, vähintään perheen kokoinen sosiaalinen yhteisö tarvitaan selviämiseen. Nämä, sekä isommatkin yhteisöt perustuivat alhaisen energiankäytön yhteiskunnissa yhteisölliseen vaihdantaan, tai ns. lahjatalouteen. Alarajana minkä tahansa yhteisön selviämiselle on tietysti se, että se kykenee tuottamaan vähintään 2000 kilokaloria per päivä jäsenilleen. Ylärajaksi muodostuu usein yhteisön kyky hyödyntää kaikkea käytössä olevaa energiaa. Tällöin yleensä jokin toinen sosiaalisen järjestäytymisen muoto, joka pystyy paremmin käyttämään energiaa ilmestyy kilpailemaan pienyhteisöä vastaan. Tällainen kehitys tapahtui esimerkiksi, kun uudisasukkaat valtasivat Pohjois-Amerikan intiaaneilta.

Perheet yksikköinä olivat kuitenkin liian pieniä sekä tuottamaan, että kuluttamaan korkeaenergiamuuntajien tuottamia tuotteita. Siirtymä korkean energiankäytön yhteiskuntiin muutti myös arvokysymyksiä. Perhe oli aina ollut se yksikkö, jota mies suojelisi viimeiseen asti. Nyt kuitenkin alkoi tulla selväksi, että perhe oli liian pieni yksikkö osana suurempaa korkean energiankäytön yhteiskuntaa,  joka lopulta turvasi kaikkien hyvinvoinnin. Lojaalisuus perhettä kohtaan ei siis enää riittänyt: piti olla lojaali myös yritystä, ammattiyhdistystä tai valtiota kohtaan tilanteen mukaisesti. Ydinyhteisö, eli perhe ei voinut selvitä, mikäli suurempien yhteisöjen annettaisiin tuhoutua.

Jokaisella pienellä yksiköllä on mahdollisuus yksin toimiessaan, ohjata jäsenensä toimimaan puolustaakseen itseään, yhdessä toisten pienten yksikköjen kanssa edelleen saadakseen riittävän puolustusvoiman. Tällaiset konfederaatiot ovat palvelleet hyvin erityisissä tilanteissa; Sveitsi on kenties paras esimerkki. Mutta tämänkaltainen yhteistyö puolustusmielessä on harvinaista. 

- Fred Cottrell

Puolustaakseen itseään kansallisvaltiosta tulee usein monien hyödykkeiden, kuten panssarivaunujen, taistelulaivojenja pommikoneiden suurkuluttaja. Valtio kuluttaa ja tuottaa myös monia muita tavaroita ja palveluita suuressa mittakaavassa, niin kauan kun riittävän suuri osa ihmisistä hyväksyy tämän. Valtio joutuu jatkuvasti tasapainottelemaan sen suhteen, että se tekee tarpeeksi, mutta ei liikaa. Valtio kilpailee jatkuvasti näkymättömästi muita sosiaalisia konstruktioita vastaan, kuten kirkkoa ja kaupunkeja. Sen täytyy oikeuttaa toimintansa ja ansaita legitimiteettinsä. 

Tuotantoa on siis jaettu pääsääntöisesti lähihistorian aikana sekä keskusjohtoisesti (kommunismi), että markkinaperusteisesti (kapitalismi). Kapitalismissa hintojen merkitys kasvaa suureksi, jopa niin suureksi että niiden katsotaan olevan kaikista ylin mittari kaikelle yhteiskunnalliselle toiminnalle. Korkean energiankäytön yhteiskunnissa on ollut jatkuvana trendinä siirtää toimintaa, joka oli ennen alhaisen energiankäytön yhteiskuntien aikana erilaisten instituutioiden (kuten kirkon) vastuulla, markkinoille, siten että sille määräytyy hinta. 

Hintajärjestelmän vahvuus on sen joustavuudessa ja universaaliudessa. Nämä ominaispiirteet mahdollistavat järjestelmälle kyvyn luoda yhteyksiä tuottajien ja kuluttajien välille maailmassa, jossa nämä ovat todennäköisesti tuntemattomia toisilleen, ja harvoin jakavat samoja arvoja, tai etsivät näiden toteutusta samalla tavalla... ...Toimivalle hintamekanismille olennainen yhteistyö turvataan paljolti muilla keinoilla, kuin markkinoiden omalla. Siten se määrittää vain osaksi ne tekijät, jotka johtavat sen omaan olemassaoloon. "Puhdas" markkinatalous tuhoaisi itsensä välittömästi.

- Fred Cottrell

Hintamekanismilla on siis kahdet kasvot, toisaalta se mahdollistaa taloudellisen toiminnan nykyisessä laajuudessaan ja kaikille tasapuolisella tavalla. Toisaalta kuitenkaan läheskään kaikkea toimintaa maailmassa ei mitata, ei voida mitata, eikä edes kannata mitata hinnoilla.

Markkinoilla toimivien ihmisten vapaudella on hintansa, ja siten sitä pyritään todellisuudessa myös rajoittamaan. Näet jos kaikki kuluttajat olisivat täysin vapaita tekemään kulutuspäätöksiä, tulisi investoimisesta liki mahdotonta. Korkean energiankäytön yhteiskunnassa tarvitaan tietynlaista stabiilia kulutusympäristöä, tämän yritykset ovat hoitaneet markkinoinnin avulla. Markkinoimalla siis luodaan pääasiassa kysyntää itse, ei pyritä etsimään mitä tarpeita kuluttajat mahdollisesti haluaisivat tyydyttää. Jälkimmäinen on paljon vaikeampaa, kuin ensin mainittu.

Heidän keskuudessaan vallitsee syvällä oleva oletus, että "taloudelliset arvot", jotka usein tarkottavat hinnoilla määriteltyjä arvoja, ovat ylempiarvoisia ja niiden tulisi ohittaa kaikki muut arvot. 

- Fred Cottrell

Markkinat ja hintamekanismi ovat siis vain yksi monista eri tavoista järjestää ihmisten välistä vaihdantaa.

Lähde: Cleveland, C. (2009). Energy and Society: The Relationship Between Energy, Social Change, and Economic Development (e-book). Saatavissa: http://www.eoearth.org/view/article/152455/

Jatkuu seuraavassa osassa aiheilla: Poliittisen vallan kasvu ja keskittyminen, sekä useiden eri "maailmojen", eli elämäntapojen esiintyminen rinnakkain maapallolla. 

Fred Cottrell - Energy and Society OSA 5

Tässä kirjakatsauksen viidennessä osassa vuorossa kapitalismin teoria ja käytäntö, sekä uusien teknologioiden käyttöönotto. 

Adam Smith

Markkinat ja kapitalismi

Tuottavuuden kasvu Britanniassa sai seurakseen markkinat -nimisen instituution, jossa yksinkertaisella kysynnän ja tarjonnan suhteella päätettiin, mitä tuotetaan, missä ja kenen toimesta. Markkinataloudessa hinnat ovat keskiössä, ja moraalisesti vaihdantaa puolustetaan Ceteris Paribus -olettamalla. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi hintavaihteluissa oletetaan kaiken muun pysyvän ennallaan, vain hinnan vaihtuvan. Kuitenkaan tämä ei pidä paikkaansa tosielämässä, vaan ihmisten elämät muuttuvat kun hinnat muuttuvat, joten kritiikki hintomekanismia kohtaan oli usein voimakasta. 

Kaupankäynnin laajentuminen vaati pelkkien tavaroiden lisäksi koneiden valmistusta, jonka kautta tavaramääriä saatiin kasvatetuksi. Näiden koneiden määrän kasvaessa niitä alettiin pikku hiljaa kutsua pääoman (capital) nimellä. Ei aikaakaan, kun koko tätä järjestelmää joka perustui korkean energian ja koneiden käyttöön alettiin nimittää kapitalismiksi. Tässä vaiheessa alkoi jo eriintyä kapitalistit, eli ne jotka omistivat koneet, ja muut. Kapitalismi ei kuitenkaan toiminut pelkillä koneilla, myös työvoimaa tarvittiin edelleen. Rahallisen voiton tavoittelusta tuli keskeinen osa yhteiskunnan toimintaa. Voitontavoittelusta tuli ristiriitainen ilmiö, sen motivoivalla voimalla selitettiin yhteiskunnallista kehitystä, toisaalta taas haitalliset seuraukset ympäristölle ja suurille ihmisjoukoille alkoivat olla selvät.

Cottrellin mielestä mitään universaalia mallia siitä, miksi ja miten yhteiskunta siirtyy alhaisen energian yhteiskunnasta korkeaan ei ole edes yritetty etsiä. Teollisuusmaiden älymystö on pelkistänyt siirtymää niin, että monet näkevät vain jonkin yhden syyn olevan riittävä. Esimerkiksi markkinatalouden. Lisäksi monet ajattelijat keskittyivät yksinomaan niiden maiden muutosprosessiin, jotka olivat menestyksekkäitä tässä siirtymässä. Kuitenkin, kuten aiemmin todettua monien maiden kohdalla siirtymä on epäonnistunut, vaikka useita samoja elementtejä oli läsnä. Elementit muodostavat yhdessä kompleksisen järjestelmän, joten yksittäisen osan irroittaminen ja tutkiminen eristettynä muista ei anna arvoa kokonaisuudelle. Cottrellin mielestä energiavirrat systeemin läpi ovat sen sijaan sellaisia, jotka näyttävät vaikuttavan kokonaisuuden toimintaan. 

Meidän täytyy hyväksyä, että teknologiset, sosiaaliset, biologiset, fysikaaliset, psykologiset ja kulttuurilliset kompleksit joiden kanssa meidän täytyy elää, ovat kehittyneet keskinäisessä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Teknologia on siten tullut sidotuksi mitä erilaisimpien organisaatiomuotojen kanssa. 

- Fred Cottrell

Legitimiteetti 

Legitimiteetillä tarkoitetaan organisaation ansaitsemaa oikeutettua asemaa yksilöiden mielissä. Vanhemmissa ihmisyhteisöissä legitimiteetti tuli iän tai voiman kautta, joka riitti pienissä yhteisöissä toimimiseen. Maanviljelyn kasvaessa, perinteiset legitimiteetin muodot eivät enää toimineet. Ihmismäärät ja alueet kasvoivat liian suuriksi, jotta niitä olisi voinut hallita jokin yksilö. Uskonto, länsimaissa papisto kohosi korkeimmaksi auktoriteetiksi. Näin kyettiin pitämään suuria massoja yhteisen tavoitteen takana. Tästä yhteistoiminnasta seurasi kohonnutta elintasoa, joka edelleen vahvisti uskonnon legitimiteettiä - syntyi siis positiivinen takaisinkytkentä (positive feedback loop). Ihmismassojen kollektiivinen uskomus yliluonnollisiin vaikuttimiin aiheutti sen, että energiaa ei tarvinnut enää uhrata ihmisten pitämiseen "kasassa". Tämä tarkoitti, että ne yhteiskunnat joiden väestö eli uskontojen vaikutuksen alaisuudessa oli ylivoimainen sellaisia vastaan, joka joutui pitämään jäsenensä kurissa jollain muilla energiaa vievillä tavoilla.

Yksi vaikeimmista ongelmista, joita yhteiskuntatieteilijät kohtaavat, on selittää miten ihminen, joka on aina jollakin tasolla autonominen yksilö, hyväksyy sosiaalista kontrollointia, joka ilmeisesti vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä. 

- Fred Cottrell

Innovaatioiden yhteiskunnallisena ongelmana oli se, että historiassa ne muuttivat energiavirtoja ja siten sosiaalisia suhteita. Tätä taas vallassa olevat eivät useinkaan hyväksyneet. Uuden innovaation keksijän tuli siis tarjota riittävän suuri uusi energiavirta keksintönsä kautta, jotta hän pystyi haastamaan vallassa olevat. Uskonsodat olivat usein seurausta siitä, että yhteiskunta oli siirtymässä korkeammalle tasolle energiankäytössä. Mielenkiintoista onkin, että uskonnot tai ideologiat jotka ensin edesauttoivat yhteiskunnan kehitystä muodostuvat lopulta jarruiksi jatkokehitykselle. 

Britannian tapaus

Kuten jo aiemmin on todettu, Britannia oli ensimmäinen kansakunta joka siirtyi korkean energian yhteiskuntaan. Vanhat tavat onnistuttiin murtamaan, pitkälti sen ansiosta että britit saivat toteuttaa uusia toimintatapojaan lukuisissa siirtomaissaan. Vasta sen jälkeen, kun kauppiaiden tuotteet alkoivat päihittää perinteisen hallinnon tarjoamat hyödykkeet, alkoi perinteisen yhteiskunnan murtuminen. Uskontoon perustuvan maailmakuvan rinnalle alkoivat nousta tieteet. Taloustiede pyrki selittämään kaupankäynnin moraalia, joka oli ennen ollut kirkon tehtävä. Siirtymä tapahtui vaiheittain, ja siinä oli selkeästi kaksi osapuolta: kauppiaat ja talonpoikaisväki. Alussa kauppiaiden oli toimittava paljolti talonpoikien ehdoilla, mutta lopulta kauppalaivaston kasvaessa he saavuttivat täydellisen dominanssin yhteiskunnassa.  

Kaupankäyjän moraali on tänäkin päivänä kansainvälisen vaihdannan peruselementti. Se hyväksytään pragmaattisesti, koska sen nähdään johtaneen teollisten teknologioiden diffusioitumiseen, joka edelleen teki fossiilisista polttoaineista saatavan ylijäämäenergian käytön mahdolliseksi. Mutta oletus siitä, että kaupankäynti itsessään oli ylijäämän syy, on tietenkin väärä.

- Fred Cottrell

Alkuperäinen brittiläinen taloustiede tunnisti vain kaksi osatekijää taloudellisessa tuotannossa, yksi oli Jumalan lahjoittama maa, ja toinen oli maan antimien muuttaminen ihmisten yhteistyön toimesta tuotteiksi ja palveluiksi. Ihmisten yhteistyötä taloustietelijät pyrkivätkin parantamaan esim. Adam Smithin toimesta työnjaolla. Jumalan lahjana saadun maan ekologisia eriäväisyyksiä taas pyrittiin tasaamaan Ricardon kehittelemän suhteellisen edun avulla. Taloustieteeseen liittyi kuitenkin se alkuaikoina paljon olettamuksia mm. Jumalan tahdosta ja eräistä luonnonlaeista joita ei voinut kiistää. 

Marx ja kommunismi

Karl Marx

Karl Marx oli kapitalistisen järjestelmän tunnetuin kriitikko. Hänen perusideansa oli se, että tavaroiden tuotanto oli ihmisten, eli työntekijöiden ansiota ei koneiden. Marx ei huomioinut energian roolia taloudellisessa toiminnassa mitenkään. Sitä eivät myöskään huomanneet kapitalistit, jotka pitivät lopulta pääomaa kaiken tuotannon ja lisähyödyn lähteenä, sekä siten pääoman omistajia tuon hyödyn oikeutettuina saajina. 

Sen enempää kapitalismin tukijat, kuin Marx kollegoineen eivät tunnistaneet sitä, miten muutos ruoka- ja lihasvoimaan perustuvasta työstä fossiilisilla polttoaineilla ja niiden muuntajilla tehtyyn työhön, pyyhki pois suoran yhteyden työvoiman ja tuottavuuden välillä. 

- Fred Cottrell

Pääomia on kerääntynyt aina säästämällä. Historiassa se on tosin tarkoittanut esimerkiksi ylimääräisen viljan keräämistä varastoon, käytettäväksi juhlien järjestämiseksi ja rakentamaan pyramideja tai katedraaleja. Tällä pääomalla ei kuitenkaan ollut mitään hyötykäyttöä tulevaisuuden suhteen. Tämä kuitenkin muuttui korkean energian yhteiskuntiin siirryttäessä. Siellä kun ihmisillä on käytössään satojen kertojen työpanos verrattuna omaansa energiassa mitattuna, niin tuon energian ja ihmisen tekemän työn ero sumeentuu. Koko tehtyä työtä pidetään ihmisen omana.  

Ihmisille maksetaan heidän työstään ajasa mitattuna, tunneissa, päivissä, vuosittain ja näin tuottavuutta pidetään ja mitataan työtunneissa. Tästä syntyy illuusio, että tuottavuus on pelkästään ihmistyövoimasta riippuvaa. Koneiden valmistuksen tai käytön energiakustannukset jätetään kokonaan sivuun teoriassa työvoiman arvonlisästä. Kapitalistisessa ideologiassa taas nähdään, että noihin koneisiin investoitu energia saadaan tuotannon kautta takaisin, ja voitto kuuluu omistajille. Energian osuus kasvaneessa tuottavuudessa jäi siis organisationaalisen kehityksen varjoon. Voiton tavoittelusta tuli kaikkien liiketoimien ainoa tavoite, sen saavuttamisessa ei niin ikään kinnitetty pienintäkään huomiota energiaan. 

Hintamekanismista on monessakin mielessä tullut ihmismieltä rajoittava tekijä. Kun taloudellista toimintaa ja sitä kautta yhteiskuntaa katsellaan hintojen kautta, energia ja resurssit jäävät huomaamatta. Ne jotka ymmärtävät energian merkityksen yhteiskunnan toiminnassa, ymmärtävät ettei mikään luotonlaajennus, siis velan kasvattaminen auta heikentyviä energialähteitä vastaan. 

Korkean energian yhteiskunnissa 100 000 KwH energiassa mitattuna maksavien koneiden ostaminen ei ole harvinaista. Tuo energimäärä on valtava jos sitä vertaa alhaisen energian yhteiskunnan kapasiteettiin. Siellä tuollaisen energiamäärän tuottaminen veisi 134 000 miestyöpäivää. Koneet alkavat lisäksi vanhentua saman tien. Ne myös muuttuvat todennäköisesti vanhentuneiksi nopeasti, kun tehokkaampia koneita kehitetään. Kapitalistisissa yhteiskunnissa inflaatio on helpottanut näiden kustannusten peittämistä taka-alalle. 

Uusiin teknologioihin sopeutuminen

Britannia siis ajautui korkean energian yhteiskunnaksi enemmän tai vähemmän erinäisten sattumien kautta. Seuraavat valtiot, jotka halusivat seurata sen perässä olivat Yhdysvallat ja Saksa, jotka kuitenkin pian huomasivat että siirtymä ei ollut kopioitavissa samanlaisena prosessina. Nämäkin valtiot kohtasivat odottamattomia seurauksia, ja joutuivat myös pitkälti kehittymään yrityksen ja erehdyksen kautta. Seuraavina siirtymisprosessissa olivat Japani ja Venäjä, jotka jälleen saivat huomata sen, etteivät valmiit mallit onnistuneet sellaisinaan.

Siirtyminen alhaisesta korkean energian yhteiskunnaksi siis vaati pääomien luomisen. Se, että ihmiset alkoivat investoimaan energiaylijäämiään pääomaan, eli uusiin energianmuuntajiin, ei ollut mikään yksinkertainen tapahtuma. Ihmiset piti saada muuttamaan tapojaan, jotka olivat syvälle juurtuneita kulttuuriin ja politiikkaan. Toisaalta feodaaliyhteiskunnissa valta, eli ylijäämien kontrollointi oli usein hyvin pienen eliitin käsissä, joten suostuttelu investoimaan ylijäämiä uusiin energianmuuntajiin ei ollut välttämättä mahdotonta. Toisaalta, mitä syvemmällä kulttuuriset tai uskonnolliset rituaalit olivat yhteiskunnassa, sitä vaikeampaa oli saada yhteisöt siirtämään ylijäämiensä investointia uusiin kohteisiin.

Korkean energian yhteiskunnassa monet eri tahot alkoivat vaatimaan oikeuksiaan ylijäämään, kapitalistit siksi koska koneet tuottivat heidän mielestään lisähyödyn, sosialistit koska työntekijät olivat heidän mielestään lisähyödyn takana. Yrittäjät taas pitivät heidän panostaan juuri ratkaisevana yhteiskunnan ylläpitämisessä. Toinen mielenkiintoinen kysymys on se, kumpi tuli ensin prostentanttinen etiikka, vai energeettistaloudellinen systeemi, joka mahdollisti korken energian yhteiskunnan toiminnan? Feodalistisissa ja kehittyneemissä yhteiskunnissa vuokra, ja erilaiset tuotot maan omistuksesta nähtiin Jumalan lahjana itse omistalle, joten järjestelmä oli alusta asti melko pääomakeskeinen. Samoin purjelaivojen stimuloivan kaupan hyödyt olivat "lahja" ylempää, eivät mikään koko yhteiskunnan jaettavissa oleva asia.

Ympäri korkean energian yhteiskuntia siirtymä tapahtui hitaasti ja huomaamattomasti, mutta kun mallia yritettiin siirtää Aasian maihin kuten Kiinaan ja Intiaan, tultii ongelmiin. Siellä uusia energianmuuntajia ei otettukaan vastaan avosylin. Itseasiassa siirtymä korkean energian yhteiskuntiin onnistui parhaiten siellä missä uudisasukkaat tuhosivat alkuperäiskulttuurit, kuten juuri Pohjois-Amerikassa.

Yhdysvalloissa uudisasutuksen levitessä länteen, luotiin yleensä ensin alhaisen energian yhteiskunta, mutta etelävaltioita lukuunottamatta mitään pysyvää kulttuuria, joka olisi voinut estää kehitystä korkeampaan energiankäyttöön ei syntynyt. Puritaanien edetessä syntyi otolliset olosuhteet sille, että ylijäämiä käytettiin nimenomaan uusien energianmuuntajien luomiseen. Vastarinta oli heikkoa, ja rikottavissa voittoja tavoittelevien liikemiesten toimesta.


Saksa, Ranska ja Japani

Vaikka Saksa pystyikin implementoimaan useita asioita suoraa korkean energian koemaasta, eli Britanniasta, se kohtasi silti aivan erilaisia haasteita. Saksassa lääninherroilla ja armeijalla oli suurempi päätäntävalta. Saksan järjestelmä pystyi silti tuottamaan valtavia pääomia ilman individualistista voitontavoittelua, paljon suurempia kuin esimerkiksi Britanniassa. Tämä osaltaan johtikin 1900-luvun tuhoisiin sotiin.

Cottrell on toteaa, että Ranskan hitaan kehityksen syynä oli se, että ihmisillä ei ollut toisaalta samanlaista rikastumisen tavoitetta kuin Yhdysvalloissa, eikä myöskään samanlaista velvollisuudentunnetta työntekoon kuten Saksassa. Ranskalaiset alkoivatkin tositoimiin yleensä vasta sota-aikoina. Toisaalta passivoivana tekijänä oli suuret hyödyt kolonialismista. 

Japanin siirtymä oli eräs nopeimmista historiassa. Japani otti mallia mielummin saksalaisten tavasta siirtyä korkean energian yhteiskunnaksi, kuin brittien malleista. Se toisti kuitenkin samoja virheitä, kuten väestön liiallisen kasvun ja luottamuksen ulkopuoliseen ruoantuontantoon, vastineeksi sen energianmuuntajien tuotannosta. Liiallinen väestö, ja liian hidas siirtymä teolliseen ruoantuotantoon johti, kuten Saksassakin, sotimiseen. 

Venäjän teollistuminen oli vieläkin hitaampaa. Neuvostoliiton aikana bolshevikit hyötyivät valtaisasti Euroopan valtioiden tekemästä kehitystyöstä, NL kykeni tuomaan monia keksintöjä suoraa käyttöön ilman kokeiluja ja virheitä. Lisäksi kommunistisen hallinnon ja jatkuvan sodanuhan vallitessa se kykeni valjastamaan suurimman osan kansasta yhteisen tavoitteen taakse. Valitettavasti tämä kehitys ei liialti pysähtynyt toisen maailmansodan jälkeen, vaan NL jatkoi edelleen saman strategian noudattamista.

Marx tunnisti, että keskittynyt kontrolli oli välttämätön teollisen edistyksen kannalta. Hän kuvitteli, että hänen ennustamansa vallankumous tapahtuisi jo teollistuneessa valtiossa, kuten Saksassa. Kapitalistit olisivat siten tehneet mahdolliseksi siirtymän alhaisen energian yhteiskunnasta korkean energian yhteiskuntaan, jonka jälkeen proletariaatti voisi saavuttaa täyden vallan ja uudelleenjakaa kapitalistien työläisiltä "ryöstämän" varallisuuden. Kuitenkin todellisuudessa bolsevikit saivat vallan hyvin takapajuisessa maassa, joka ei ollut käynyt läpi kapitalismivaihetta. Marxin suurta suunnitelmaa ei siten koskaan tapahtunut alkuperäisessä muodossa.  

- Fred Cottrell

Neuvostoliitto yritti toteuttaa kommunismin utopiaa, mutta huomasi hyvin pian että varsinkin ilman teollista selkärankaa koko moderni yhteiskunta oli edelleen talonpoikien armoilla. Kaupungit eivät tuottaneet tarpeeksi tavaroita maaseudulle. Tämä johti suureen tragediaan 1930-luvulla, kun maaseudun väestö koottiin kolhooseihin. Marxin utopia siis epäonnistui, koska Neuvostoliitto oli aivan vääränlaisessa tilanteessa verrattuna läntisen Euroopan maihin. 

Historia on siis näyttänyt, että on ollut mitä erilaisempia tapoja luoda pääomia ja jakaa niiden tuomaa hyvinvointia. Myös ne yhteiskunnat jotka ovat siirtyneet korkean energian yhteiskunniksi ovat ajautuneet uudenlaisten kehityskulkujen viemiksi. Uudet teknologiat veivät jatkuvasti enemmän energiaa, ja vaativat uudenlaista koulutusta ja kulttuuria toimiakseen. 

Lähde: Cleveland, C. (2009). Energy and Society: The Relationship Between Energy, Social Change, and Economic Development (e-book). Saatavissa: http://www.eoearth.org/view/article/152452/

Jatkuu seuraavassa osassa aiheilla tuottavien panostuksien organisointi ja kulutustuotteiden jakaminen

Fred Cottrell - Energy and Society OSA 4

Puoliväli alkaa lähestyä tässä poikkeuksellisen kattavassa kirjaesittelyssä, tässä tekstissä aiheina teollistuminen ja maanviljely sekä vaihtuvat vaateet energiaylijäämän jakamiselle.

Maanviljelyn teollistuminen

Absoluuttinen vaatimus minkään yhteiskuntajärjestelmän selviytymiselle on energia, ravinnon muodossa. 

- Fred Cottrell

Ihminen eli pitkään pelkästään omien lihastensa työllä. Tämän vuoksi, kun uusia energianmuuntajia etenkin laivoja ja eläimiä otettiin käyttöön, ihminen ei missään vaiheessa erottanut tätä muiden tekemää "työtä" omastaan. Kuvittelimme, että teimme enemmän töitä kuin aiemmin. Tosiasiassa siis otimme vain käyttöön uusia tapoja hyödyntää maapallolla olevaa energiaa. Kasvanutta tehokkuutta pyrittiin silti selittämään sosiaalisilla syillä, kuten työnjaolla. Energia jäi jo tässä vaiheessa ihmiskunnan kehitystä altavastaajan asemaan, jossa se edelleenkin on verrattuna yhteiskuntatieteiden tapaan selittää historia ja kehitys.

Ihmisen historiassa tultiin jossakin vaiheessa tilanteeseen, jossa tietyt metsästäjä-keräilijät kykenivät hankkimaan niin pienillä uhrauksilla ravintoa, että osa heimosta pystyi jättäytymään ruoanhankinnan ulkopuolelle. Kuitenkin luonto asetti tiukat vaatimukset, joten tuo määrä pysyi aina hyvin rajoitettuna. Lisäksi kaikki ruoka kulutettiin heti, eikä sitä säilötty. Uudet energialähteet kuten tuuli, vesi ja fossiiliset polttoaineet rikkoivat tämän suljetun systeemin: ruoka voitiin nyt tuottaa ja kuluttaa eri paikoissa ja eri aikoina. Tässä yhteydessä Cottrell korostaa, että meidän täytyy ymmärtää modernissa ruoantuotannossa tämän ulkopuolisen energian merkitys. 

Kuten historialliset tosiasiat osoittavat, jos ravintoa tuotetaan vain ihmisen lihasvoimaa käyttäen, jää vain vähän ylijäämäenergiaa ravinnontuottamisen ulkopuolella. Kun vetoeläimet ja laivat mahdollistivat suuremmat energiaylijäämät, tuli ravinnontuotantoon tarpeettomille ihmisille mahdolliseksi tehdä muita asioita. 

- Fred Cottrell

Myös muuta kuin pelkkä ylijäämäenergia tarvittiin, jotta tehokkuus kasvoi. Rahajärjestelmä oli ehdoton edellytys yhteiskunnan kehittymiselle. Rahajärjestelmästä seurasi kuitenkin erikoinen ilmiö etenkin fossiilisten polttoaineiden käyttöönoton jälkeen, ihmistyö oli hinnoissa mitattuna kannattavaa korvata koneilla. Siis vaikka ihmisen energiankulutus oli minimaalinen verrattuna koneeseen. Tässä tullaankin rahan ja energian dilemmaan: se mikä rahassa mitattuna voi olla edullista, on energiana mitattuna kallista. Rahaa ei kiinnosta energiankulutus. 

Oscar Lewisin Meksikon maaseudulla tekemän tutkimuksen mukaan auran ja vetoeläimien käyttö on noin kolme kertaa tehokkaampaa ajassa mitattuna, kun kuokalla ja pelkällä ihmistyöllä tapahtuva viljely. Hehtaarin viljelyyn käytettiin tässä esimerkissä 50 päivää vuodessa auralla, ja 165 päivää kuokalla. Täytyy kuitenkin huomioida, että vetoeläimet myös syövät ja muuntavat energiaa suunnilleen samalla prosentilla (20 %) kuin ihminen. Muissa tutkimuksissa on kuitenkin huomioitu, että kuokkaviljelystä saatavat sadot ovat usein suurempia per hehtaari, johtuen tiettyjen lajikkeiden käytöstä, joita ei voida auraviljelyssä käyttää. Menetelmien erot eivät siis välttämättä ole niin suuret. 

Japanin riisinviljelymenetelmät ovat olleet eräitä historian tuottavimmista tavoista hankkia ruokaenergiaa. 1947 tehdyssä tutkimuksessa Japanin riisinviljely täysin ihmistyövoimalla ylsi samoihin tuotantolukemiin per eekkeri, kuin Yhdysvaltojen Arkansasissa tehty konemainen riisinviljely. Maissintuotannossa USA:ssa päästiin korkeampiin lukemiin konemaisella viljelyllä kuin Meksikossa, mutta jo 1973 Cottrell havaitsi useiden tutkimusten perusteella, että teollinen maanviljely tuotti alenevaa rajahyötyä energiassa mitattuna. Toisin sanoen sen EROEI oli laskenut huolestuttavasti 1950- ja 1970 -lukujen välillä. Alettiin jopa epäillä, että kokonaisuutena teollinen maanviljely itseasiassa söi energiaa enemmän, kuin se tuotti. 

Niin kauan, kun ruoasta saatavia kaloreita voidaan vaihtaa suurempaan määrään kaloreita muista polttoaineista, markkinat oikeuttavat suuremman ja suuremman energiamäärän investoimisen ja suhteessa alati pienenevän saatavien kalorien määrän. Ei siten ole yllättävää, että moderni maatalous Yhdysvalloissa on jo kauan sitten ohittanut maksimaalisen energiansaannin ruoasta, kun verrataan siihen investoituja toisista polttoaineista saatuja kaloreita ja itse ruosta saatuja kaloreita. 

- Fred Cottrell

Niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, mikäli ihmiset haluavat maksimaalisen energiahyödyn maanviljelystä, he pitäytyvät viljelemässä käsin tai käyttäen eläinvoimaa apunaan. Cottrell toteaakin, että mikäli yhteiskunnan päätavoite on mahdollisimman suuren populaation elättäminen, se pitäytyy orgaanisten energialähteiden avulla viljelyssä, mikäli taas tavoitteena on korkeampi elintaso on ratkaisu teollinen maanviljely, jossa enemmistö ihmisistä voidaan vapauttaa maatalouden ulkopuolelle. 

Ruoka energialähteenä

Ruoka on varsin erikoinen energialähde ihmisille. Koska se on välttämätön ihmisen selviämiselle, sen hinta voi vaikeina aikoina ylittää kaiken muun. Energiamäärällä ei tässä tilanteessa ole mitään merkitystä, esimerkkinä kaivosmies voi joutua vaihtamaan koko päivän työtuloksensa riittävään ravintomäärään. Tämä siitä huolimatta, että kaivosmies voi tuottaa tuhatkertaisen määrän energiaa yhteiskunnalle per päivä. Teollisessa yhteiskunnassa ainoa millä on merkitystä, on se että maanviljelystä saadaan tarvittava ravinto kasvavalle väestölle, se onko tuo ruoka tuotettu ihmisillä vai koneilla on yhdentekevää. 

Ruoka on ollut kautta historian olennainen vallan väline. Pahimmillaan tämä toteutui feodaaliyhteiskunnissa, joissa maaherroilla oli täydellinen valta ruoan jakamisessa, ja hän siten kontrolloi tämän valtansa kautta lähes koko väestöä. Tämä asetelma muuttui, kun yhteiskuntien käyttöön tuli muita paljon suurempia energialähteitä, kuin ruoka. Kun siirtymä alhaisen energian yhteiskunnasta korkeaan tapahtui, joutuivat maanviljelijät usein vaikeaan tilanteeseen. Heidän kannatti vaihtaa tuotantonsa ennemmin energiateollisuuden tuotteisiin, kuin palkata ruokapalkalla työntekijöitä maatilalleen. Alhaisen energian yhteiskunnan, tai vain osittain korkean energiankäytön yhteiskuntaan siirtyneen alueen maaseudun väestöllä ei siis ollut mahdollisuutta kilpailla koneita vastaan. 

Modernissa maanviljelyssä päähuomio ei ole energiassa, vaan säästetyssä ihmistyössä. Käytetyn ajan ja käytössä olleiden energianmuuntajien välinen suhde oli avainasemassa, kun yhteiskunnat päättivät siirtymästä kohti korkean energiankäytön yhteiskuntaa. Silloin kun käytetyn ajan kustannus on suurempi, kuin käytössä olevat ei-inhimilliset energialähteet, tapahtuu siirtymä miestyöstä koneisiin. Kaksi muuttujaa siis nousee esille, väestönkasvu ja epäorgaanisten energialähteiden määrä. Valtion oletetaan aina takaavan vähintaan riittävän ravinnon kaikille kansalaisilleen, ja nykyään niillä on monia vaihtoehtoja miten saavuttaa tämä tavoite. Ne voivat tuottaa kaiken ruoan itse, tai hankkia sitä osaksi ulkomailta vaihtamalla muuta energiaa tai sen avulla tehtyjä tavaroita. Mitä vähemmän maa itse tuottaa, sitä suuremmaksi kasvaa ravinnon saantiin subventoitavan energian määrä. Energialähteiden osalta rajoite on siinä kuinka paljon niitä kyetään tuottamaan. Cottrell toteaa, että energiankäytön per capita on kasvettava, mikäli yhteiskunta haluaa nousta alhaisen energian tasolta korkealle. Mikäli per capita vähentyy, toisen suuntainen kehitys on väistämätön. 

Eräs vertailtava asia on myös se, kuinka tehokkaasti energianmuuntajia voidaan käyttää ajan puolesta. Puimureilla (100h). traktoreilla (600h) jne. on rajalliset käyttöaikansa vuoden aikana. Maanviljelijät kohtaavat siis paljon vaikeita kysymyksiä, kun he punnitsevat siirtymistä energiankäytössä. Lisäksi teollisessa yhteiskunnassa pääomien hallitsijat ovat usein niskan päällä verrattuna viljelijöihin, koska ruoan hinta on usein alhainen. Vain silloin, kun ruoasta on pulaa, kasvavat viljelijöiden tulot ja mahdollisuudet kenties kerätä pääomia sijoittettaviksi uusiin muuntajiin (koneisiin). 

Energiaylijäämien jakaminen ja muutos alhaisen energian yhteiskunnasta korkeaan

Korkean energian yhteiskunnat olivat halukkaita käymään kauppaa ympäri maapalloa, etenkin alhaisen energian yhteiskuntien kanssa. Tämä oli kuitenkin ongelmallista, sillä kuten aiemmin todettua alhaisen energian yhteiskunnat eivät hyväksyneet korkean energian yhteiskuntien interventioita ja tapaa toimia. Tämän vuoksi imperiumien ylläpitäminen vaatikin paljon resursseja. Cottrellin mukaan korkean energian yhteiskunnat alkoivat jossakin vaiheessa, etenkin kolonialisaation päätyttyä investoida enemmän resursseja tutkimukseen, jonka avulla voitiin kehittää teknologioita joiden avulla voitiin tehostaa maataloutta ja esimerkiksi mineraalien louhintaa, niin paljon, että ne tulivat taloudellisesti kannattaviksi alueilla, jotka olivat korkean energian yhteiskunnan hallinnassa ilman konflikteja.

Kun ruoka ja sen tuottamiseen littyvä ihmistyö alkavat kilpailla työllisyydestä muita energiamuotoja ja muuntajia vastaan, teollisen maatalouden todelliset kustannukset nousevat esille. 

- Fred Cottrell

Modernin maanviljelyn ongelma on se, että se tekee maaseudulla asuvista talonpojista hyödyttömiä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos jokin alue päättää ottaa modernin maanvlljelyn käyttöönsä, sen täytyy jollakin tapaa hoitaa väestönsä pienentyminen. Perinteisesti väestö on muuttanut kaupunkeihin. Joissain tapauksissa on syntynyt nälänhätiä ja konflikteja. Modernien maanviljeliöidenkään osa ei ole ollut helppo, usein he ovat saaneet työstään vain hieman kulut peittävän korvauksen. Ruoan asema yhteiskunnan keskeisenä energialähteenä. ja viljelijöiden suurehko valta, on ollut historiaa sen jälkeen, kun moderni maanviljely aloitettiin. Tämä on johtanut useisiin konflikteihin maanviljelijöiden ja muun yhteiskunnan välillä.

Maatilojen koko on jatkuvasti kasvanut, sillä tehomaataloudessa käytettävät koneet maksavat itsensä takasin sitä nopeammin, mitä suuremmat pellot on käytössä. Usein juuri tämä koneisiin vaadittava pääoma on ollut haastavaa kerätä maanviljeliöiden toimesta, joten he ovat joutuneet turvautumaan melko epäedullisiin ehtoihin saadakseen tarvittavat koneet. Pahimmillaan tämä on johtanut myös konkursseihin ja tilojen pakkolunastuksiin. Tilojen kasvulla on ollut myös vaikutus maaseudun kyläyhteisöihin. Mitä suuremmiksi etäisyydet tilojen välillä kasvavat ja mitä vähemmän ihmisiä tuotannossa tarvitaan, sitä kalliimmaksi tulevat erilaiset yhteiskunnalliset palvelut, kuten posti, infrastruktuuri, koulu, sairaalat jne. 

Politiikka on muuttunut myös, kun maaseutuväestö on edellä mainituista syistä kadonnut. Maanviljelijät ovat yhä enemmän kaupunkilaisten armoilla. Kaupunkilaisilla taas usein ei ole minkäänlaista käsitystä maanviljelystä. Toinen kansainvälistä politiikkaa muokannut fakta oli se, että Cottrellin kirjoittaessa kirjaansa alkoi selvästi erottautumaan neljä maata, joiden varaan globaalit maatalousmarkkinat asettuivat: Uusi-Seelanti, Kanada, USA ja Australia. Yhä harvemmat maat olivat kuitenkaan enää omavaraisia maataloustuotannon suhteen. 

Cottrell tarkastelee modernia maanviljelyä melko kriittisin silmin. Hänen mukaansa vihreä vallankumous ei ole ollut ratkaisu maailman nälkäongelmiin. Se on tapahtunut pitkälti koneiden, lannoitteiden ja suoja-aineiden avulla. Siirtymästä on myös ollut monia haitallisia yhteiskunnallisia vaikutuksia, etenkin maaseutu- ja viljelijäväestölle. Teollisen maanviljelyn vaatima energiamäärä on usein kestämättömän suuri, joten useissa kehitysmaissa ei ole mahdollisuuksia, eikä energiataloudellista hyötyä siirtyä alhaisen energian yhteiskunnasta korkeaan. Ainakaan maaseutujen osalta. Cottrell näkee kirjassaan kasvaneen vaurauden johtaneen hedelmällisyyden laskuun korkean energian yhteiskunnissa. Tosin hän huomasi suuria eroja hyvä- ja huono-osaisten perheiden lapsimäärissä.

Kapitalismin ja kommunismin ilmeinen kyky tarjota kasvavaa ruoantuotantoa vastaamaan kasvavaa väestöä, on harha jota edelleen pidetään yllä. Jos se mitä väitän (tässä kirjassa) pitää paikkaansa, kumpikaan ideologia ei voi täyttää sitä, mitä se lupaa.

- Fred Cottrell 

Tiivistettynä Cottrell näkee, että seuraavien ehtojen on täytyttävä, jotta yksittäinen maanviljelijä ja lopulta koko yhteiskunta siirtyy alhaisen energian yhteiskunnasta korkeaan.

1) Koko prosessin ajan perinteisten energianmuuntajien täytyy olla toiminnassa (ainakin joillan maatiloilla), jotta ne voivat tuottaa tarvittavaa energiaylijäämää kattamaan koneiden hankinnasta ja implementoinnista koituneet energiakustannukset.

2) Energiaa täytyy toimittaa vielä orgaanista maanviljelyä harjoittavilta tiloilta mekanisoitumisprosessissa oleville, jotta he jatkavat mekaanista maanviljelyä alun vaikeuksista huolimatta.

3) Mikäli mekanisoituminen jatkuu edelleen, täytyy maaseudun ylijäämäväestö saada muualle, vaikka he joutuvatkin jättämään monia edelleen käyttökelpoisia rakennuksia ja julkista infrastruktuuria taakseen.

4) Koska siirtymä mekaaniseen viljelyyn on perusteltu ihmisille nousevalla elintasolla, täytyy uuden systeemin myös tuottaa lisähyötyä ihmisille. Vaadittava lisähyödyn määrä on sitä pienempi, mitä enemmän muutosta on ajanut ei-materiaaliset perustelut, kuten uskonto, ideologia tai moraali. 

5) Koska korkean energian yhteiskunnassa fyysistä työtä tekevien tuottavuus kasvaa, mutta perinteisiä palveluammatteja tekevien työn tuottavuus ei usein kasva merkittävästi, täytyy eroja tasata jotta järjestelmä pysyy kasassa.

6) Korkean energian yhteiskunnassa pelkkä prosessien nopeus kuluttaa itsessään enemmän energiaa. Siis nopeutta suositaan, vaikka samaan lopputulokseen pääsisi vähemmälläkin energiankäytöllä. Tähän täytyy subventoida energiaa.

7) Koneiden korvaaminen uusilla, ja niiden korjaaminen kasvattavat edelleen energiankulutusta, ja se kasvaa isommaksi niiden kokonaismäärän kasvaessa.

8) Työtehtävien, teknologioiden ja materiaalien käyminen käyttökelvottomiksi (vanhentuminen) kehityksen mukana, täytyy kompensoida jotenkin. Tähän kuluu jälleen energiaa. 

9) Muut ulkopuoliset vaikutukset, kuten esimerkiksi kolonisoitujen alueiden säilyttäminen korkean energian yhteiskunnan hallinnassa vaativat myös energiaa. 

Kehitys alhaisen energian yhteiskunnasta korkeaan on historian saatossa epäonnistunut monesti. Cottrellin kirjoittaessa kirjaansa näytti siltä, että monet länsimaiden kolonisaation kohteena olleet maat olivat luisumassa takaisin kohti alhaisen energian yhteiskuntia. Energialähteiden tehokkaamman käytön, uusien teknologioiden kehittämisen ja organisationaalisen kehityksen nähtiin olevan ratkaisu saasa nämä kehittyvät maat korkean energian yhteiskunniksi. 

Itseasiassa organisationaalinen kehitys ja ylivoimainen teknologia vastasivat suurimmasta osasta fyysisen tuottavuuden kasvusta alhaisen energian yhteiskunnissa. Näistä lähteistä myös suurin osa viktoriaanisen ajan taloustieteilijöistä luuli heidän havaisemansa tuottavuuden kasvun johtuvan.

- Fred Cottrell

Kuten yllä olevasta lainauksesta huomataan, viktoriaanisen ajan ekonomistit harhaantuivat energian keskeisestä roolista taloudessa jo siinä vaiheessa, kun työnjaon avulla saavutetut tuottavuushyödyt kasvoivat. Monet luulivat materaalisen tuotannon kasvun olleen pelkästään ihmisen älykkyyden tulosta.

Lähde: Cleveland, C. (2009). Energy and Society: The Relationship Between Energy, Social Change, and Economic Development (e-book). Saatavissa: http://www.eoearth.org/view/article/152450/ ja  http://www.eoearth.org/view/article/152451/


Jatkuu aiheilla: Kapitalismi teoriassa ja todellisuudessa, sekä sopeutuminen uudenlaiseen teknologiaan: http://akilleenkanta.blogspot.fi/2013/12/todellinen-klassikko-fred-cottrell_22.html